tiistai 3. joulukuuta 2013

Tuli lunta!

Viime perjantaina ei ollut kyllä lumesta tietookaan, jonkin verran pakkasta kyllä. Mentiin Kárin kanssa reeneihin ja oli kyllä taas ihan mielettömät reenit. Kári on ihan huippu ja ei näytä kyllä missään tuntuvan että hypätään 55 esteitä. Toki vauhtia on myös tullut lisää ja sitä myötä emäntä on myös myöhässä... plääh. En mä vaan osaa juosta välillä niin kovaa kuin tuon perässä pysyminen vaatis. Mutta kepit sujuu toosi upeesti vasemmalta ja pikkasen paremmin oikealtakin. Keinu sujuu ihan ok, pitäis vaan saada Kári tuleen odottaan keinahdusta ihan inan verran edemmäs. Sitä aletaan sitten keväällä työstää oikeen urakalla. Tälle vuodelle ei tuu enää kuin yhet reenit ja nyt itsenäisyyspäivän menään vähän harjoitteleen taas kisatilanetta hyppy/putki luokkaan. Sitten pidetään joulutauko ja tammikuussa sitten uudella innolla taas.

 maisemat on täällä kyllä upeita

Lauantaina vein sitten koirat aamusta aikaisin äidille ja lähdin kohti Lahtea. Siellä oli sellainen järjestö/yhdistys juttu. Olin siellä siis islanninkoirat ry:n takia. Ihan paljon tuli mielenkiintoistakin asiaa, mutta kyllä välillä taas mietti että on se hyvä ettei tartte enää luennoilla istua. :D mutta paljon opin uutta ja varmasti hyödyllistäkin tietoa. Seurana mulla oli meidän pj, joten ihan yksin ei tarttenut olla. Lahdesta hurautin sitten hyyyyvin rauhallisesti Turkuun. Selkeesti se että satoi lunta ja vettä ja lensi kuraa tarkoitti lähes kaikkien mielestä että sellainen 60km/h on ihan ok nopeus.. Vähän meinas välillä keittää, mutta turvallisuus hei ennen kaikkea. Turussa näinkin pitkästä aikaa opikelukavereita "pikkujoulujen" merkeissä. Oli kyllä ihan huippukivaa! <3
 jotain pientä leikkiäkin

 ja läpystä vaihto!
 välillä osattiin olla ees sinne päin ja välillä.. noo..

Sunnuntaina näin vielä serkkuja ja tätiä ja kävin joulumarkkinoilla. Keli oli lievästi sanottuna tuulinen, mutta tarkeni sentään kierrellä. Sitten pääsin vielä valosalla ajamaan kohti kotia. Porukoille vielä saunomaan ja sitten koirien kera kotiin. Äiti ja isä oli sen verran lenkittänyt hurttia, että ihan valmista kauraa olivat kotona. Hyvä niin, ei mullakaan energiaa sen kummemin ollut. Viikonloppuna oli satanut Valkeakoskelle lunta ja sitä tuli sitten vielä lisää su-ma yönä. Maanantaina olikin upea ilma ja mä päätin viedä karvakorvat Korkeakankaalle lenkille. Sinne on tehty jo vähän latuakin 1,2km meinaan ja tokihan se on osaksi peruslenkin tiellä, joten piti vähän soveltaa. Kári sai painaa vapaana ja sekös taas välillä Imiriä harmitti. Mutta ihan ok tunnin lenkki siitä tuli, kun aina välillä stoppailin kuvaamaan. Tosin juurikaan koiria ei kiinnostanut mulle poseerata... Laskettelurinteen päältä katselin niitä ringin hiihtäjiä ja mietin vaan että mitähän helkutin intoa siinäkin on että hiihdetään ympyrää peräperää toisessa kiinni? Sen verran paljon oli hiihtäjää, että jonossa ne meni koko ajan. Ei sais mua sinne!

 jotain onnistuneempaa posetusta

Tänään on sitten aamulla lenkkeilty ihan reippaasti ja päivällä päätin lenkkeillä kaupungille. En tiedä mihin aika meni, mutta melkein kaksi tuntia oltiin siellä. Kyllä me vähän jotain välillä turistiin vastaantulijoiden kanssa ja hetkeksi pysähdyttiin leikkiin, mutta silti? No ei sillä hyvä vaan että tuli kunnon ulkoilu. Mutta mitään ihmeitä ei nyt oo tehty. Huomenna yritän käydä hallilla viimeisissä itsenäisissä reeneissä tänä vuonna. Täytyy olla vaan aikainen lintu, jotta kerkiää yhdeksään töihin.
Ai sanoit istu? en mä vaan kuullut..

1 kommentti:

  1. Ihanii kuvia! :) Ja huippukivaa oli nähdä ja pikkujoulustella yhdessä! <3

    VastaaPoista