keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tyytyväinen?

Lueskelin tuossa sellaista palstaa ja siellä joku kysyi, että oletko tyytyväinen koiraasi. Mietin jo otsikossa, että voiko toi olla tosissaan? Tai siis kai nyt kaikki on tyytyväisiä koiriinsa, ei ka ne niitä muuten pitäisi. Ja kyllähän suurin osa vastaajista olikin sitä mieltä että on tyytyväinen koiraansa. Jotenkin toi kysymys jäi kuitenkin päälle ja aloin miettiä sitä itse. Olenko tyytyväinen koiriini?
 Oliko se joskus näin pieni?

Aloitetaan Imiristä. Imir on mun eka koira ja sehän otettiin aikanaan vain kotikoiraksi. Tätä painotin kun kasvattajalta pentua kyselin. Imir tuli mulle silleen vähän vauhdilla. Tai siis joo ja ei. Olen halunnut koiraa jo ihan pienestä asti, mutta äiti ei sellaista meille kotiin halunnut. Sitten kun muutin pois asuin ensin serkkuni luona ja sinne se ei oikein sopinut, sitten asuin kämpässä johon ei koiraa saanut, mutta heti kun sen sai ottaa, ja minä palasin islannista niin kyllähän koira oli tulossa. Minun onneksi pentujakin oli tarjolla. :) Odotin sitten Imiriä reilu kuukauden ja mikään ei ehkä ole ollut ihanampaa kuin saada se syliin.
 Vähän jotain touhuja

Ongelmiakin oli, yksin jäädessä piti aina noin 5-10min konserttia ja kun itse välillä tein yötyötä ei tuo ollut kovin toivottavaa. Silloinen poikakaveri joutui kyllä ehkä muutamat iltamenot jättämään väliin, jotta mä pääsin töihin. Imir on melko itsenäine, ehkä jopa hieman laiska ja todellakin älykäs koira. Varmasti aivan liian älykäs mulle. :) Ekaksi koiraksi siinä on toisaalta paljon haastetta ja toisaalta se on ollut maailman helpoin lössykkä. Remmissä Imir on aivan täydellinen. Ei ole agressiivinen, ei räyhääm oppi olemaan vetämättä, liikkuu nätisti myös ruuhkassa, osaa käyttäytyä näyttelyissä, osaa rauhoittua, on ihana lapsille ja siis ihan kaikkea! Sitten on se toinen Imir, se kun se on irti... Ei korvia, jahtaa autoja, tulee kun sille päälle sattuu ja haukkuu kuin ei olisi ikinä saanut haukkua. Tiedän että osa tästä on oma vika, en osannut kouluttaa ja osittain koulutin sen tekemään juuri näin. Ulkona irti sai haukkua, joten näin tehdään edelleen.


Imirin kanssa kokeiltiin kaikkea. Käytiin pentukurssit, tottista, pentuagia, bh-kurssikin, mutta ei ne vaan ollut meille. Tai no agi olis voinut olla, mutta kun lonkat ei anna myöden. Ja hakuakin harrastettiin, mutta mun pää ei kestänyt tuon irti päästämistä vaikka siellä aina tekikin oikeesti töitä eikä lähtenyt huiteleen minnekään. Harrasteltiin sitten vain lähinnä siksi, että oli jotain tekemistä. Imir ei ikinä tuntunut kaipaavan mitään tällaista. Se oli täysin tyytyväinen vain lenkkeilyyn ja välillä kun tapasi kavereita ja pääsi koirapuistoon tai turvalliseen metsään juoksemaan. Eikä se vieläkään kaipaa. Tiedän että se on aivan yhtä tyyni vaikka se olisi kuukauden ilman mitään aktiviteettia, kuin jos on aktiviteetti. Täydellinen kotikoira siis! Sain siis juuri sitä mitä halusin (paitsi tietty että nuo lonkat on sudet) täydellisen kotikoiran. Imir on helppo, se ei vaadi paljoa, se jää nätisti kotiin, sen voi ottaa mihin vain mukaan ja se osaa käyttäytyä, se ei varasta ruokaa (mitä nyt kalaa..), se ei rähinöi, se on luotettava lasten kanssa, se ottaa rauhallisesti lähes tilanteen kuin tilanteen. Ja kyllä rakastan sitä hirmuisesti ja juu olen siihen tyytyväinen, mutta jotenkin en ehkä oikeasti halunnutkaan sitä vain kotikoiraa. :D Mutta Imir tulee aina silti olemaan SE koira! Koska se on se ensimmäinen, se joka sai mut tajuaan mitä haluan, se joka koulutti musta itselleen hyvän orjan ja se, jota en ehkä ikinä saa toimimaan kunnolla, koska taidot ei vaan riitä. JA se on mun ensimmäinen koira! Joten kyllä olen tyytyväinen koiraani, monella tasolla se ei ole täydellinen, mutta mun sydämeen se on tehnyt omankokoisensa kolon ja siellä on sen paikka ikuisesti.

Sitten on Kári, mun aivan ihana saksalainen. Kárikin tuli ehkä aika vauhdilla, kun erehdyin sanomaan, että toisen koiran paikka olisi varmaan auki. :) Kárinkaan en tutustunut ennakolta, se tuli mulle vähän sikana säkissä, mutta ah minkä possun mä sainkaan! Kári on pehmeämpi kuin Imir, se kunniottaa mua enemmän ja myöskin tottelee paremmin. Sillä on motivaatiota seurata mua vaikka maailman tappiin jos niin pyydän. Se on terve luustolta, joten agility, laji johon tykästyin, on meille mahdollista. Kári on myös sosiaalinen ja kiltti, sekään ei rähinöi turhia. Osittain kyllä väitän että siksi, kun ei Imirkään niin ei sekään. Kári jää hienosti yksin ja varsinkin Imirin kera. Alusta asti se on ollut todella ongelmaton.

älykäs? No ei aina. :)

Mutta voi mikä energiapakkaus se onkaan! Siis verrattuna Imiriin. :) se vaan jaksaa ja jaksaa! Aivan mieletön harrastuskoiraksi siis. Välillä jopa mietin että tää mieletön moottori joka sillä on, menee vähän hukkaan mun kanssa. Mutta onneksi sillä on se. Agilityssä se tulee sitä tarvitsemaan, koska on tuollainen jättiläinen. :D Mulle näköjään siunaantuu näitä isoja isliksiä. Tämän kanssa voisi tehdä mitä vain, tokoakin vähän harkitsen mutta ryhmään tartteis päästä. En osaa itse. Hakuun syttyi kuin kuiva aro! Voi että mikä pakkaus! Ja taas kerran sain juuri sitä mitä pyysinkin. Harrastuskoiran! Ja mikä parasta se on vielä komeakin! Näyttelyihin tykästyin jo Imirin kanssa, koska se oli harrastus, jossa Imirkin jaksoi hyvin. Ja Kárin kanssa on ollut lähes yhtä kivaa käydä näyttelyissä. Kári on hieman levottomampi kuin tuo vaalea, mutta käyttäytyy silti ihan hyvin.
 miettikää nyt näillä kuvilla on vain 7kk väliä..

Kárissa on mulla nyt se koira, mitä ehkä salaa toivon Imiristä tulevan, koira jonka kanssa voin harrastaa just sitä mitä sattuu huvittamaan ja koira jonka kanssa voin lenkkeillä metsässä ilman että se häviää horisonttiin. Kári rakastaa kaikkia ja osoitti myös että osaa olla lastenkin kanssa nätisti. Vielä se tulee myös kaikkien koirien kanssa juttuun, jos toinen ei tule päälle. Toivon että tämä ominaisuus säilyisikin. Se on ehkä hiukan nynny, mutta kun sillä on tuollainen lehmähermoinen isoveli, niin ei sekään opi pelkäämään mitään. Väitän että Kári olisi paukkuarka, jos sillä ei olisi Imiriä mallina. Imirhän ei siis hätkähdä vaikka vieressä räjähtää. Näinhän meille kävi kerran Turussa. Ei mitään, hieman katsoi sinne päin. Näin ollen ei Kárikaan näe mitään syytä pelätä pauketta, eihän isovelikään pelkää. Ei myöskään ukkosta. Kári myös rakastaa uida! Ja se on mitä mukavinta, koska Imirhän ei juurikaan välitä. Hyvää liikuntaa kun olisi varsinkin kesäisin tuollekin.
 näin sitä mennään. ylä kuva Henni Särkiniemi

Noh summa summarum, olen saanut kaksi koiraa elämääni, jotka molemmat ovat olleet juuri sitä mitä olen toivonutkin. En voisi olla tyytyväisempi rotuun. Koirani ovat tällä hetkellä niin suuri osa elämääni, että se olisi hyvin tyhjää ilman näitä karvaisia ihanuuksia. Koirani eivät ole täydellisiä, mutta puutteet eivät haittaa, kun niiden kanssa oppii elämään ja osaa iloita niistä hyvistä puolista! Minulle ne ovat ne parhaat koirat. Niillä on uskomattomat vaistot ja lohtua olen saanut niistä monet kerrat. Kyllä minä olen tyytyväinen koiriini. <3




lauantai 24. elokuuta 2013

Tervakoski kv ja koirakekkerit

Tänään lähdettiin aamusta liikkeelle vasta siinä puoli kymmenen aikaan, kun onneksi eivät islantilaiset olleet ihan heti aamusta. Ensin ajeltiin Toijalaan hakemaan reenikamu nuorimmaisen koiransa kera mukaan. He olivat siellä jo odotelleen aikansa, mutta ihan tyytyväinen koira ainakin autoon hyppäsi. Ajomatka Tervakoskelle ei ole kauhean paha ja perillä oltiin aika tarkalleen tasan tuntia ennen kehän alkua. Kävin siinä ensin kävelyttämässä koiria ja reenikamu jäi sitten vahtimaan kamoja. Kun palattiin oli muutkin islikset päässeet paikalle. Ja kävi siinä eräs nainenkin esittäytymässä ja meidän koiria katsomassa. Kasvattaa siis itse islantilaisia, mutta oli mulle melko vieras henkilö. Ihan mukavan oloinen. Tuomari oli kehässä oikein hyvässä ajassa ja ehti jopa pitää vartin tauon ennen islantilaisia ja kehä siis täysin ajallaan. Junnu uroita oli kaksi, joista reenikamun koira sai ERI ja SA. Toinen koira sai tyytyä tänään EH:ään. Mutta tuosta toisestakin tulee vielä hieno, kun vähän massoittuu (ja se on musta, joten joten...)
 Onnellinen vapaa
 vähän hyörinää
 vauhtia riitti.

Itsellä ei ollut kovin suuria odotuksia, koska olin kuullut että tämä tuomari ei liiemmin tykkää mustasta islantilaisessa ja Kárin selkähän on musta. No kehään menin ja Kári oli oikein nätisti. Imirin sain jättää katsomaan tulleille islistutuille ja heille jätin broileripullaa evääksi. En silti uskonut että Imir olisi hiljaa ja olin kehässä hiukan hämmentynyt, koska en kuullut Imiristä mitään. :D Mulla ei edes ollut mitään hajua miten Kári seisoi koska olin niin hämmentynyt. Vielä enemmän hämmennyin, kun meille annettiin ERI ja SA. Eli ei kun uroskehään reenikamun koiran kera. He olivat paras uros, mutta me saatiin se CACIB, jota tuonne periaatteessa mentiin hakemaankin. Se saatiin, koska junnut ei saa sitä. Ja toki me saatiin myös vara-serti. Eli oikein hyvin meni! Narttuja oli vain yksi, oikein kaunis tyttönen ja ei ollut yllätys kun oli ERI ja SA ja näin ollen paras narttu. ROP kehässä reenikamun poitsu vei palkinnot itselleen. Sitä en olisi halunnut, mutta noh, aina ei saa mitä haluaa. :)
 Merkku vähän ihastui Islaan
 vähän tiukempi kaarre
 karvapölinää
törmäyskurssilla
Seuraavaksi suunnattiin Imirin hierojan luo, joka asui mukavan lähellä näyttelypaikkaa ja näin ollen tarjosi pihansa meidän käyttöömme. Myös katsomassa olleet tytöt tulivat mukaan koirineen ja näin meitä sitten lopulta oli mukana 10 islistä sekä myöhemmin mukaan päässyt auspai tyttönen. Koirilla leikki sujui ja vain yksi pieni rähähdys tuli, kun joku löysi piilotetun luun jostain. Mutta siitäkään ei sen isompaa tullut onneksi. Imir oli aivan banaaneina kun sai juosta isoa tonttia ympäri ja välillä vähän komentaa sähkömiestä, joka oli hierontamökissä hommissa. :D Kárilla taas riitti kavereita, joten kivaa oli molemmilla. Tuo piha on kyllä ihanan iso ja onhan se hienoa, kun voi Imirkin oikeesti painaa meneen ilman että heti nurkan takana on aita vastassa. Meille ihmisillekin oli limsaa ja kääretorttua ja keksiä, joten mukavastihan siinä kului se reilu pari tuntia, mitä meillä oli aikaa ennen kuin piti palata ryhmäkehään.

 Varda tykkäs kovin Imiristä ja ehkä vähän Káristakin


 rakkauspakkaus

Olimme paikalla noin varttia ennen kuin kehien olisi pitänyt alkaa. No vähän myöhässä ne olivat, mutta yllättävän nopeasti alkoivat vetää. Ja olivat oikein fiksuja ja aloittivat siitä ryhmästä mikä ekana oli valmis, eikä odoteltu ensin 1-ryhmän esiarvostelua. Siinä meni ekana mäyräkoirat, sitten tuo paimenryhmä, jonka voitti ehkä vähän yllättävä rotu, puli meinaan! Sitten oli vitosten vuoro. Reenikamun koiruus oli tosi hienosti ja pääsikin jatkoon kahdeksan parhaan joukkoon, mutta johtuiko sitten ehkä vähän kesäisemmästä turkista niin valitettavasti eivät sijoittuneet. Meille jäi kuitenkin tosi hyvä mieli hyvin järjestetystä näyttelystä ja jouhevasti edenneestä ryhmäkehistä. Vein vielä reenikamun Toijalaan, jossa valitettavasti joutuivat vielä melkein tunnin oottaan junaa, mutta olihan päivä niin hieno, että tuskinpa suuremmin harmitti häntäkään. Ja mulla on täällä kaksi taljaa, joista kumpikaan ei todellakaan näytä kovin energiseltä. :)
 Lumo oli ihuna ja pakollinen palkintokuva toosi väsyneestä Kárista

perjantai 23. elokuuta 2013

Häähumua ja reeniä

No niin aikaa on taas mennyt niin paljon, että ei muista millään kaikkea. Koska näin niin aloitetaan viimeviikon lauantaista. Yksi parhaita ystäviäni meni naimisiin. :) On ensimmäisiä ystäviäni, jotka menivät naimisiin. Tähän asti häissä olen ollut sukulaisten mennessä naimisiin. Häät olivat Sääksmäen kirkossa, mikä on ehdottomasti yksi Suomen kauneimpia kirkkoja. Se on myös mun rippikirkko ja jos joskus eksyn meneen naimisiin kirkossa, niin siitä tulee minunkin hääkirkko. Juhlapaikka oli mukavasti siinä heti vieressä. Häät olivat ihanat. Morsian oli kaunis, ruoka oli ihan hyvää, juomaa oli ja ohjelmaakin ihan mukavasti. Pääsin jopa tanssimaankin. Ilta venui aika myöhäiseksi, mutta kukapa siitä mitään välittäisi, kun kerran oli kivaa!

 Saran leikkivierailulta

Sunnuntai menikin sitten lähinnä väsyneissä merkeissä. Tulin hakeen koirat pois äidin hoivista ja palauduttiin kotiin. Maanantaina ei varmaan tehty just mitään. Tai en ainakaan muista tehneeni just mitään. Tiistaina otin kuitenkin sitten taas itseäni niskasta kiinni ja lähdettiin reenaan hallille. Kun sitä lähettämistä vaan nyt niille esteille tarttee reeniä. Kárin kanssa otin myös keppejä, jotka sujuu jo 70% kerroista todella hyvin ja siististi. Lähettäminenkin alkoi sujua tai ainakin sen verran että tuo tajusi vähän lähteä. :D Tehtiin sitä sekä esteelle, että putkeen. Putki oli helpompi, kuten oletinkin, mutta pääasiahan on että alkaisi irrota. Imirin kanssa tehtiin puolenvaihtoja ja seuruutusta ja juttuja oikealla. Se alkaa olla vähän liian hyvä tässä, tartteis päästä kursseille, koska itseltä loppuu vähän ideat ja kun ei näe itteensä niin ei myöskään tiiä mitä pitäis korjata. Into on kuitenkin nyt ollut hyvä, kun reenii Kárin ensin.
 huomaatteko paljonko Imiriä kiinnosti?
 


Keskiviikko oli muuten aika normi päivä, mutta pikkuserkkuni tuli leikittämään ihanaista Saraansa mun porukoiden pihaan. Kárilla ja Saralla tuo sujuu tuo leikki. Ja onhan se kiva kun koirat väsyttää itsensä keskenään niin ei tarvii itte niin paljon huhkia. Toki kyllä me myös lenkkeiltiin ihan reippaasti keskiviikkona, joten kyllä koirat sitten olikin ihan väsyjä illalla. Kävin myös tallilla Retua vähän taluttelemassa. Sielläkin on taas uusia sääntöjä ja Retua ei saa nyt tallissa taluttaa, joten vein ensin Raakelin viereiseen tarhaan ja sitten Retua taluttaan siihen viereen. Ihan hyvin olivat molemmat. Onneksi nuo muuttavat pian muualle, on tuolla vähän haastava meno välillä tuolla tallilla..


vähän villiä välillä. D
 

Torstaina aloitettiin taas aamu suuntaamalla hallille ja samoilla kaavoilla mentiin. Kárille lähettelyä ja tietty jotain pientä rataakin. Sujui taas jo paremmin, että eiköhän se tästä. :D Keppejä, koska ne on nyt koko syksyn projekti saada kuntoon ja varmoiksi ja sitten keväällä lähetään tekeen keinusta varma. Sitten on vielä se estekorkeus, mikä pitäis hoitaa oikeaksi. Nyt on menty 45cm ratoja ja ne menee ihan ok. Harvoin tuo mitään tiputtaa, mutta kyllähän se vauhdikkaammin menee 35cm ratoja. Ja kun tuosta pitäis kuitenkin vielä päästä vähintään se 10cm ylemmäs. Mutta onhan meillä aikaa ja jos ensi vuonna vaikka vasta mentäiskin mölleihin, niin ei ole mikään kiire.

Imirinkin kanssa tein vaihteeksi keppejä ja myös vähän hyppyä, sekä rallytokon, että tokon tyyliin. Se oli jossain vaiheessa tosi hyvä toko hypyssä, mutta nyt se valuu sieltä siivekkeen ylitse takaisin. Että sitä vähän reenittiin ja kyllä se sitten sujuikin, mutta näissäkin on se ongelma että paljon ei voi hyppyyttää, ettei toista satu. Eli ihan muutamalla toistolla täytyy mennä. Sitten tehtiin kivoja juttuja, kuten putkea ja niitä suunnanvaihtoja. Ne tuntuu olevan ton mielestä tosi kivoja, joten niitä on hyvä reeniä lopuksi.

Yleensä en iltaisin käy kuin pienillä lenkeillä, mutta torstaina tuli lähdettyä siihen viereiseen mettään juoksuttaan vielä Kárista loppuenergioita pois. Siellä oli todella rauhallista, mutta me nähtiin jokin outo elukka. Vähän väittäisin että se saattoi olla minkki... Katsoin ensin että se olisi kettu, mutta ei ketut vaan ole sellaisia tummia.. Kai? No oli mikä oli, eipä se meidän lenkkiä paljon häirinnyt, kun koirat ei sitä nähneet, haistoivat vain. Oli kyllä mukavan rentoa menoa. Ja kun kuu nousi niin voi taivas, miten upea se oli! sitä katseli kyllä ihan ilokseen.

 utelias? ai minä?
 

Perjantaina otettiin aamulla suunnaksi Lotila. Lenkki meni kai ihan hyvin, mitä nyt meni fleksi rikki melkein heti kun mentiin metsään... Pirhana... Metsässä  se nyt ei niin haittaa ettei kelaa takas, mutta tiesin että loppumatka kotiin olisi.. noo haasteellista. Kári sai taas painaa meneen, niin paljon kuin sielu sieti. Loppumatka olikin sitten vähän haasteellista lähinnä Imir joutui superlyhyelle, koska siinä lähellä kelaa on se leveempi osa, mistä sai pidettyä kiinni. Se olis sitten taas uuden fleksin hankkiminen edessä. Tosin meinaan kyllä viedä tuon takuuseen, koska en tehnyt mitään väärää ja siis Imirin kiskaisusta meni rikki, vaikka on tehty 35kg koirat muka kestämään. Imir kuitenkin painaa "vain" 18, joten kyllä sen mun logiikalla tartteis vähän Imirin kiskaisuja kestää, mutta ei näemmä. Onneksi siinä on 3v. takuu, joten sinne mennään sit kitiseen. :D


Heitä nyt se pallo!!
 

Iltapäivällä meillä oli Kárin kanssa ohjattu reeni ja vähän mietin että teinkö virheen kun tehtiin aamulla niin pitkä lenkki. No en ilmeisesti, Kári oli ihan liekeissä! Eka harjoite oli sellainen vauhti 5 estettä ja ne menikin kyllä vauhdilla! Sitten otettiin keinua! Jo viimeksi testattiin vähän ja nyt taas. Kári vähän epäröi, mutta ei selkeesti kuitenkaan pelkää laitetta. Otettiin vissiin 5 toistoa, joista kaikki onnistuneita. Sitten kahdet kepit ja sitten taas rata reeniä. Kári meni niin hyvin! Mä meen taas välillä siivekkeiden päälle ja huidon kuin hyttysmetsässä, mutta kun vähän keskityn niin menee paremmin. Kyllä Kári osaa, kun vaan luottaisi vähän. Osa rataa meni ihan superhyvin meiltä molemmilta ja osan mä sitten unohdin. Sitten pätkäistiin vähän lisää, jotta sain sen kohdankin onnistuun minkä tuppasin unohtaan, jos yritin tulla alusta asti. Ja onnistuihan sekin sitten. :) Kyllä jäi hyvä mieli ja kova hiki reeneistä. Imir oli taas ystävillä ja sinne menin sitten viettään iltaa. Opin myös uuden pelin Fluxx sen nimi taisi olla ja oli oikein kiva. Mieluusti pelaisin uudelleenkin.

maanantai 12. elokuuta 2013

Raunioita ja hierontaa

Voi apuva! miten tässä on taas mennyt näin kauan? No mutta torstaista ihan pikaseen, että silloinkin kävin maastoilemassa Raakelilla ja hyvin meni vaikka vähän ravattiinkin. Iltapäivällä pikkuserkku kävi kylässä niin pääsi Kárikin leikkiin kunnolla. Mutta se torstaista. Perjantaina meillä oli pitkästä aikaa ohjatut agit. Kári oli ihan jees, irtoamista pitäis nyt ihan oikeesti reenata. Ohjaaja oli ihan pihalla. Ehkä ensi viikolla oon taas paremmin mukana. Kári kun lukee mua niin tarkkaan, että jos mä vähän kämään niin johan sitten Kárikin kämmää. Eli minulle reeniä ja paljon. Kun en kerran hallitse juttuja niin miten koirakaan voisi mennä oikein. :P

 Järjestäjän koiralla oli pikkasen enemmän kokemusta
 Sastamalan komistus

Erkkarin voiton vienyt tytsy menossa kohti piiloa

No joo lauantaina olikin sitten ihan superpäivä tiedossa! Aamusta matka suuntautui Saloon ja kohti islantilaismiitti päivää. Salossa asuva islantilaisihminen oli kutsunut meidät rauniolle harjoittelemaan. Mukana olikin paljon koiria, 14 kaiken kaikkiaan. Omistajia hieman vähemmän, kun muutamallakin oli enemmän kuin yksi koiruus. Reenikamukin oli siellä kaikkien kolmen poitsunsa kanssa. Oli saanut ädin kyyditsijäksi. Miten kivaa! Tapaaminen oli Piihovin ABC:llä ja siitä mentiin sit yhdessä pieni matka raunioille. Siellä kaikki teki ensin koira vuorollaan hakureeniä raunioilla, suurimmalle osalle niin, että piiloon menijä näytti koiralle namia ja huuteli sitä vähän ja kun pääsi piiloon päästettiin koira irti. Kaikki koirat meni kyllä hyvin piiloille. Imiriä en tosin päästänt todellakaan irti, sitä varten mulla oli liina mukana. Kári innostui tästä ihan hirveesti! Se oikein kahdella jalalla seisoi ja haukkui että päästä nyt jo! Ehkä täytyy reenata tätä vähän lisää?
 Imir joutu oikeesti käyttään nenää
 Kárilla oli vauhtia!
 Reenikamun keskimmäinen putkessa
 Nää oli ne tikkaat ja näin päin ne olis kuulunut mennä.. Kári siis meni toisin päin.
Mullakin oli hetken triple! :)

Kun kaikki koirat oli käyneet kaksi kertaa reenimässä, kolme maalimiestä molemmilla kerroilla, vaihdettiin paikkaa alhaalla olevalle kentälle. Siellä oli joitan esteitä, joita tehtiin. Tai no Imir ei tehnyt, en katsonut niitä järkeviksi tuon lonkille. Kári teki vähän liiankin intona. :D Siellä oli sellaiset "tikkaat" joihin kuului mennä sellaista lankkua ylös, mut mitä vielä toi toope hyppäs sinne väärästä päästä ja juoksi ihan onnessaan ne tikkaat.. Siis toi joka vielä keväällä pelkäsi puomia ihan hulluna... Joopa.. Lopuksi koirat sai vähän leikkiä keskenään irti siinä kentällä. Tai no oli siinä pientä ärinä episoodia ennen, mutta lopulta kuitenkin meillä oli kentällä 10 koiraa, joista vain Imir oli kiinni. Se on niin tottunut olemaan että en hetkeekään epällyt ettei voitais siinä irtiolevien kanssa olla. Ja hyvinhän se meni. Nyt ei ollut Kárillakaan mitään rutinoita Jomille, ehkä oli tarpeeksi kaveria muutenkin. Olihan se ihana seurata tällaista isoa laumaa siellä kentällä. Kotiin tulikin sitten tosi väsyneet koirat ja varmaan vielä väsyneempi emäntä, koirathan oli saaneet nukkua jo autossa. :D
 Järjestäjän tytsy Emma ja Imir
 Ei lähtenyt Imir leikkiin vaikka Emma kovin kokeili.. :)
 pentupoliisi
 puuhkahäntiä vaan vilisi silmissä

Rimi
Sunnuntaina aamulla menin tallille ja sain juuri Sveitsistä kotiutuneen ystäväni mukaan <3. Tallilla meni ihan hyvin, kunnes oltiin lähdössä pois. Eräs hepanomistaja huuteli ovelta kun olin vaatteita vaihtamassa, että Riiiikaa!! Joo? Yksi hevonen oli tullut laitumestaan ulos ja mennyt toisen laitumeen ja nyt tappelivat sitten siellä. Ei kun housut jalkaan ja vauhdilla hakeen heppoja. Ystäväni vei Raakelin ensin alta pois ja me sit pyydystettiin nuo tappelevat tapaukset. Melkosita ylimääräistä showta. Onneksi eivät tulleet Raakelin laitumeen!

 vilinää metsänsiimeksessä
 Kári oli taas kerran oikein nätisti pennun kanssa
 Jonossa putkeen!

Iltapäivällä olinkin sopinut meneväni Tervakoskelle, Imirillä oli hieronta! Sinne pääsin ajoissa, vaikka tallilla olikin vähän venynyt. Ensin vähän lenkkeiltiin ja sitten pojat sai leikkiä kahden tytsin kanssa, no toinen niistä on vielä ihan pentu. Kolmas tyttönen juuri lopetteli juoksuja, joten se ei voinut olla valitettavasti mukana. Hierojalla on nykyään sellainen hieno iiiiso piha, joka on aidattu, joten Imirkin sai oikein kunnolla painaa meneen. Ja haukkua.. ja haukkua lisää. :D Kun olivat energiansa purkaneet hierottiin Imir, se antaa jo niin upeesti hieroa ettei mitään määrää. Sen jälkeen vielä vähän kälätettiin ja sitten kohti kotia, taas oli väsynyttä koiraa ja emäntää.
 Raakel sunnuntain, ihan hieno oli. :)
Ei sitä nyt aina voi kovin älykkäältä näyttää kun nauttii. :D

Maanantaina menin aamusta lenkille ja sitten porukoille. Siellä koirat taas pääsi pihaan natustaan luita ja puolenpäivän aikaan mä sit lähdin hakeen tuota suomettunutta ystävää ja suunnattiin kohti Tamperetta. Käytiin syömässä ja vähän pyöritiin ja sit toinenkin kaveri tuli sinne, kun oli töistä päässyt. Siinä vähän shopattiin tai lähinnä kierreltiin aika vähän mitään ostettavaa löytyi. kotimatkalla käytiin vielä Ideaparkissa, mutta sieltäkin saldo jäi lähinnä Arnoldsin donitsiin. Vietiin ensin tuo myöhemmin tullut kotiin ja nähtiin samalla hänen ja hänen siskonsa koiria, ihaniahan ne, mutta valitettaavasti maa oli vähän kuraista joten kyllä meni farkut pyykkiin. :D No sillä ei ole väliä, koiraihminen kun oon. Vaatteet saa aina pestyä, ja koirien paijaaminen on aina sen arvoista. Sitten kotiin hakeen koirat mukaan ja viemään toinenkin ystävä pois ja taas tuli kotiin ainakin tosi väsynyt emäntä.