keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kaikenlaista kivaa

No niin koska olen laiska päivittelijä on taas vaikka kuinka kerrottavaa, enkä varmaan kyllä edes muista kaikkea. :) Mutta jos nyt vähän vielä tuosta perjantaista, joka tuolla on kuvinakin. Eli Imir tosiaan lähti äidille ja isälle hoitoon, koska oli ollut koko viikon tosi väsynyt, siitä hienosta lenkistä asti. Hirveä riippakivi lenkeillä, kun oli sitä mieltä että kyllähän nyt riittää että sai tarpeet tehtyä.. No ei se nyt ihan riittänyt. Perjantaina herra sitten tosiaan lähti äidin mukaan, jotta sai levätä. Kárin kanssa käytiin agilityssä ja se oli ihan huippua! Kuten aina. Kári vaan on niin hieno ja mäkin sain välillä ihan hyviä linjoja tehtyä ja jopa kehuja. Sitten tehtiin vähän taas puomia ja nyt tuo jo otti päällä akselia, etä ehkä tää ei nyt oo ihan menetetty tapaus.


 kun pojilla ei vielä ollu riitaa. :)

Tyttöjen perässä on hyvä kulkea.

Lauantaina sitten lähdettiin Kárin kanssa Hervantaan. Meitä oli tällä erää viisi koiraa, neljä ihmistä tai joo viisi, kun olihan siellä pieni repussa mukana myös. :) Kolme samanikäistä oli sitten liikaa ja kaksi noista vähän jengiytyi ja kiusasi kolmatta ja kun otettiin yksi kiinni niin saivat riidan aikaan myös keskenään. No sitten tehtiin niin että pojista oli aina kaksi remmissä ja yksi sai sitten leikkiä tyttöjen kanssa. Se sujui ihan hyvin ja näin sai sitten jokainen poissu olla välillä irtikin. Oikein kivaa oli, vaikka pojat eivät voineetkaan juosta keskenään.

Lenkin jälkeen mulla olikin sitten ihan mukavan väsy juniori täällä kotona. Mutta kun netti ei kunnolla toiminut, niin oli pakko vielä lähteä vierailemaan kaverin luona. Siellä sai ruokaakin, joten mikäs sen mukavampaa. Illalla sitten tietenkin käveltiin vielä kotiinkin. Hyvin nukkui juniorikin koko yön ja aamulla lähdettiin "vasta" seitsemän jälkeen ulos. Imir kun siis yleensä herättelee mua jo viimeistään puoli seitsemän. Eli sain puoli tuntia lisä aikaa. :)
 ai miten niin näitä on vaikea kuvata?
 tää on lähes täydellinen..
 hieno junnu
 mitä komein aikuinen
pipipäät...

Sunnuntaina oltiin sitten porukoilla ja pojat oli kovin onnellisia kun taas näkivät toisensa. Kovin intoilevat aina kun hetken ovat erillään. Imirilläkin oli taas intoa vähän leikkiä, kun oli saanut pari päivää nukkua niin paljon kuin halusi ja kulkea lenkeillä sitä vauhtia kuin itselle sopi. Oikein virkeän poissun sain sieltä takaisin. :) Maanantaina käytiin ystävän kanssa lenkillä ja vietin heillä sitten päivää. Laminoin valmiiksi rally-toko kylttejä, joita sitten voidaan kesällä käyttää rotumestiksissä. Ja itsekin voin sitten käyttää, kun pääsen Imirin kaa taas johonkin reenaan. Mutta siinähän se päivä sitten kului mukavia jutellen ja otettiin kaikki oikein sikeät päiväunet, myös koirat. :D
 ja ei kun menoksi!
 välikierintä
 kaikki turrikat
 Leiralla meinas palaa käpy. :D
 Turku taustana on hyvä juosta.

Tiistaina lähdettiin sitten kohti Turkua. Olin sopinut näkeväni tuttuja, mutta valitettavasti en sitten nähnyt kuin yhtä, kun toinen oli kipeänä ja kolmannella oli tullut kaverin muutto. No kiva kuitenkin että edes joku pääsi. Mentiin vanhalle kaatikselle ja Kári ja Leira sai siellä sitten porhaltaa meneen ja Imirkin oli fleksissä niin silläkin oli vähän enemmän tilaa mennä. Meitä tuli vastaan keskikokoinen villis, jonka kanssa muut paitsi Imir leikki. Sitten matka jatkui ja vastaan tuli viis kuinen sekis. Senkin kanssa nuo hieman pelleilivät ja sitten käytiin kukkulan huipulla! Siellä oli aivan mielettömät näköalat ja kun ilmakin oli mitä hienoin sai muutaman ihan ok kuvan. Seuraavaksi näin yhtä koulukaveria ja sitten olikin jo aika viedä koirat hetkeksi hoitoon ja käydä vähän ostoksilla. Sain vihdoin ostettua uudet kevyttoppahousut. Oli siis todellakin jo aikakin, koska nuo edelliset oli täysin rikki haaroista... Sitten hain koirat ja mentiin veljelle, jonka luona olin yötä. Naminami toasteja syötiin ja katseltiin telkkaa.
 vaikka halusinkin muutta, niin Turku on kyllä ihana.

 jostain tuli hyviä tuoksuja
Tää on jotenkin vähän epätodellinen.

Aamulla olikin vuorossa nähdä reenikamua ja välillä taas ihan reenaamisen merkeissä. Nähtiin koululla ja ensin otin Imirin ja mentiin ohittelua ja ympyrää. Imir meni hienosti, tosin eipä sitä juuri ruoka kiinnostanut, kuhan nyt tuli mukana kun siltä tuntui. Sitten jätin Imirin puuhu kiinni haukkumaan ja otin Kárin ulos. Sitten tehtiin taas ympyrää ja ohittelua. Káriltakin sujui hyvin ja luulen että reenkamunkin junnulta sujui ihan jees, mutta en ihan ehtinyt katsella miten niillä meni. koululta siirryttiin sitten reenikamun pihaan, jotta Imirkin pääsi sitten välillä pääsi haukkuen toteuttamaan itseään. :D Siinä viihdyttiin hyvä tovi ja sain ihan kivoja kuviakin. Varsinkin vähän myöhemmin kun aurinkokin alkoi taas näytellä itseään. Ihana tuo aurinko...
 junnuilla oli välillä ihan hyvät painit.
 vauhdikasta menoa.
 erikiva muovi

Sitten oli vuorossa vielä vierailua, koska ikinuori isoäitini täytti 90-vuotta. Ei kyllä uskoisi, kyllä on niin pirteä ja vielä meneväkin. Mutta hyvä niin, niin kauan kuin on pirteä, on elämässä jotain järkeä. Kun löytää vielä onnen hetkiä ja näkee iloa elämässä,. niin mikäs siinä on täällä ollessa. Ja kun fyysinenkin kunto on ikäisekseen melkoisen hyvä, niin on hienoa, että näitäkin synttäreitä pääsin paikanpäälle juhlimaan. Koiratkin oli mukana, joskin joutuivat tyytymään remmissä toisessa huoneessa oloon, koska en halunnut vieraiden saavan liian innokkaita tervehtijöitä syliinsä... Iltapäivällä ajaltiin vielä kotiin ja nyt käytiin sitten iltalenkillä tuolla järvenrannassa. Voin kertoa että oli pimeää, ihana katsella tähtiä ja nauttia ihanasta illasta ihanien hauvojen kanssa.
 koirat vietti juhlia näin
 ja muut näin. :)
ihanainen kummipoikani äitinsä ja isoäitinsä kanssa.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Päiväni kuvina



Eli lemmikkipalstoilta intoutuneena kuvasin eilisen eli perjantain ja tässäpä se nyt sitten kuvina. :)
 06.22 huomenta hei! Mä oon jo hereillä mennään jo jookojookojooko???
 Joo oon mäki hereillä... melkein...


 Valmiina lähtöön


 07.00 aamuruoka, luvan odototusta.
Vähän addiktoitunut tähän peliin ja samalla täysin jumissa tässä levelissä...

08.30 vähän "aamupalaa"
09.30-10.45 aamulenkki jäällä. Pojat pääsi vähän leikkimään.
 
 11.00-12.00 kävin uimassa
 12.15 olin kaupassa. Ei saa muuten Lidlistä mämmiä...
 Kotona oltiinkin jo sitten odotettu mua takaisin. :D


 12.30 sain vihdoin lounasta, eilistä jauihelihakastia ja rakettispagettia.

 päikkäreiden jälkeen lähettiin lenkille joskus 15.10 tms
 lenkin jälkeen noin 16.00 äiti vei Imirin luokseen viettään vähän lepopäiviä, ilman tuota riiviötä. :D
 Sisällä toista vähän hermostutti olla yksin, joten pientä rapsutusta.


 Ja sitten vähän turkinhoitoa..

 17.00 mä väkersin tiskejä ja nuoriso kyttäsi josko Imir kuitenkin tulis jo kotiin.
 Sitten vähän nettailua
 19.00-20.00 agiliitoja
 rata näytti tältä, tosin esteitä vähän nostettiin ja puomiahan me ei vielä osata. (tosin siinäkin tapahtui jo edistystä tänään.)

 Kotimatkalla hain ruokaa, jottei ainakaan laihtuun pääse... ;)

21.00 alkoi C.S.I. Miami ja sitähän sitten tuijotin kun netti ei toiminut.
 Kárin päivän aikaansaannokset.
22.05 vielä kerran ulos.

 Kaikki valmiina taas seuraavaa aamua varten.


jokos sä olit kans tulossa nukkuun? 22.45