perjantai 31. tammikuuta 2014

Laiskan omistajan on nyt aika kyllä ryhdistäytyä!

No niin 26.1 sunnuntaina käytiin Sastamalassa. Siellä pidin hieman rally-tokoa ja otin sitä Imirin kanssa hieman. Rallyily oli aidatulla kentällä, joten Imirkin sai siellä leikkiä ja painella meneen miten halusi. Imirin rallyreeni meni ihan huisin hienosti! Joo mulla oli nakki kädessä, mutta radan aikana palkkasin vain kerran ja draivi pysyi kyllä päällä koko ajan. Oli kyllä upea suoritus. Kárin kanssa en ottanut, kun rata oli avo-rata ja sen kanssa ei oo silleen niitä tehty. Kentältä siirryttiin sitten metsään, jossa Imirille otettiin liinassa etsintä. Piiloon meni meille ihan tuntematon mies ja tuttu lapinkoiran omistaja. Vähän meinasin että Imir ei kyllä sitä meistä hae, kun miehiä ei ylipäätään oo ikinä haettu. Höpönlöpöt, sinne se meni suorilta ja päästi oikein kunnon löytöhaukunkin. Minä oli ihan silmät selällään, että mistäs moinen, kun haukun harjoittelu aikanaan jäi ihan kesken, eikä tuttuja löytöjä ole ilmaissut. Nyt kuitenkin mitä hienoiten! Tutumpi etsittävä olikin vaikeampi, liekö tuulen suunnalla ollut merkitystä asian kanssa. Kárille otettiin näkölähtöjä. Se on vaan sellanen häslä vielä että sillä vähän kesti löytää kun vaan paineli ohitte haistelematta kunnolla. Toisen etsittävän löysi paljon paremmin. Sitten tehtiin molemmille vielä hanskan etsintää. Imir tajus ajatuksen paljon vauhdikkaammin, Kárilla taas vähän jätätti, mutta kun tajus mitä haluttiin niin hienosti nostikin jo hanskaa maasta. Lopuksi vielä leikki rundia lapparin ja sakemannin kanssa.

 vauhtia ei puuttunut



 tiukat kurvit, häntäkin suoristuu.

 pusuttelua

Koirailun jälkeen otettiin suunnaksi Häijää ja käytiin katsomassa, josko siellä oleva kievari olisi hyvä leiripaikka. Mielestäni on, mutta ei nyt  varmaksi vielä kuulutella. :) Sitten ajettiin vielä porukoille, että pääsin saunaan. Sieltä kun lähdin kotiin, olin kyllä tooosi väsynyt, mutta onneksi oli koiratkin. Maanantaina sitten lenkkeiltiin jonkin verran ja kävin töissäkin. Illaksi menin sitten tutuille käymään. Koko viikon muutenkin ollut töissä (IHANAA), joten koirat on nyt joutuneet pärjään ihan lenkkeily periaatteella. Laiska kun olen ja kun aina ulkona tuntuu että näpit jäätyy heti, jos pitää namien kanssa puljata. Ei siis oo liiemmin reenattu, vaikka pitäisi kyllä.


 jääjuoksija
 komeita ovat. :)


 omat kullat

kyllä näissä maisemissa kelpaa lenkkeillä.

Tänään meillä oli Kárin kanssa agi. Vuoromme oli viimeisenä, mikä sinällään sopi hyvin, kun olin sopinut yhden toisen islantilaisen omistajaa näkeväni. Ainoa vain on, että Kári hieman väsyy tuosta odottelusta. No rata alkoi ihan ok, en tehnyt ihan hirveitä kämmejä. Sitten tuli muutama vaikea kohta mutta nekin päästiin pienellä avusutksella ihan ok. Loppuradassa sitten mulle tuli jotenkin hankala kohta ja kun Kárikin alkoi jo väsyä, niin se ei oikeen sujunut. Otin sitten lelun ja kappas kun tuli toinen vaihde silmään koiralle. Mulle ei kuitenkaan tullut ja kämmin sitä kohtaa edelleen. plääh... No lopulta saatiin ihan ok suoritus ja siihen lopetettiin, jotta Kárille jää hyvä fiilis. Tapaamis kaverimme oli jo saapunut, joten lähdettiin sitten viereiseen "puskaan" vähän leikittään koiria. Ja kyllä niillä vaan näyttikin olevan hurjan hauskaa!! Kiitos vielä seurasta. Sitten haettiin vielä Imir ja tultiin kotiin. Melkoinen väsymys taas ilmassa, sekä minulla että koirilla. Ja jotta saan otettua koulutuslaiskuuttani niskasta kiinni, ilmosin molemmat koirat rally-toko kisoihin toukokuussa... Toki vielä ei ole tullut varmuutta, että päästäänkö mukaan, mutta toivon että tilaa vielä on. :D Sitten on pakko reenata! (Ja juu aloon ne menee molemmat, haluan Imirille hakea ihan virallisenkin RTK1 merkinnän)

lauantai 25. tammikuuta 2014

olipahan kylmää..

Keskiviikkona päätin käydä kiertämässä taas pitkästä aikaa tuon lähijärven Lotilan. Ilma oli aivan upea, aurinko paistoi ja pakkasta oli sellainen 15 astetta, ehkä vähän lämpimämpää. Lenkki meni tosi kivasti. Imir yleensä alkaa aina vetää kun Kári pääsee irti, mutta tällä kertaa Imir otti homman aika rauhallisesti. Välillä pysähtelin ottaan kuvia, kun oli niin kaunista. Jäällä meni jonkin verran kulkijaa, mutta ne ei Kária kiinnostaneet, joten se sai painella meneen. Yksi mies meistä meni ohitse, kun keskityin kuvaamiseen, mutta onneksi mies ei poikia kiinnostanut ja miestäkään ei tuntunut haittaavan se että Kári oli irti. Loppumatkasta mekin sitten mentiin jäälle käveleen. Kári löysi sieltä pallon ja sitten se meni ihan onnessaan siellä siksakkia pallon kanssa. :D Kivaa oli kaikilla.
Kári ja pallo


 upeeta oli kyllä. :)

 Tällaisilla poluilla on ilo kulkea.

broileripulla?
Torstaina aamulla oli todella kylmä. Meinasin kuitenkin aamusta, että mentäis vähän pidempi lenkki ja kävisin sitten kaupassa. No sen idean sai sitten romuttaa. Oltiin kävelty noin 500 metriä ja Imir jäkitteli takana. Sitten takaa tullut nainen hihkaisi mulle, että Imir ontuu... No katselin sitten tassun pohjia eikä niissä mitään, mutta vedettiin uukkari ja lähettiin kotiin. Imirillä oli yksinkertaisesti tosi kylmä. Se halusi syliin poloinen. Kannoinkin sitä sitten hetken että lämpesi vähän ja sitten se suostui kävelemään kotiin. Kári oli hilppasen hämmentynyt että mikä tää mini retki oikeen oli.. Äidillä oli onneksi vapaa päivä niin vähän päivemmällä mentiin sitten porukoille.
 Korkeakankaan valtias

Siellä me lähettiin Kárin kanssa korkkikselle lenkille ja äiti meni Imirin kanssa fleksissä. Pakkanenkin oli aamusta lauhtunut ja kun Imir sai mennä isommassa kaaressa ja omaa vauhtia niin ei sillä mitään ongelmaa ollut. Kári nautti taas irti olostaan tuolla metsässä. Kävin sitten kaupungilla asioilla ja kaivoin kotona sellaisen vanhan manttelin, jonka oon joskus Imirille ostanut. No se oli aivan liian pieni! Tungin sen sen verran Imirin päälle että illalla tarkesi tulla lenkille, kun pakkanen taas nousi jonnekin -25 huitteille. Mutta pienihän se, eli uusi takki ostoon.

Perjantaina käytiin sitten päivällä M&M koikeilemassa takkeja. En sit sieltä kuitenkaan ostanut, koska olivat kyllä hirmuisen kalliita. :P Kun sitten lähdin Kárin kanssa agiin niin kävin samalla Tokmannilla ja ostin sieltä. Kolmannes oli hintaa ja ihan kelpaava mantteli sieltäkin tuli mukaan. Agissa Kári oli ihan huippu. :D Kepit oikealta on vielä vaikeat ja keinua vähän epäröi, mutta kyllä ne on ihan voitettavia ongelmia ja varmaan päästään kesällä jo kisaan. :) Pakkanen taas vaan nousi iltaa kohden ja oli kyllä ihanaa kun sai Imirille iltalenkillä pukea takin päälle. Sekin kulki taas hyvin eikä jäkitellyt niin kuin muuten oli tehnyt kun meni noin kylmäksi.
 Onnellinen pikku aurinko
 vauhdissa koko konkkaronkka
 Varda oli niin pikkanen. :)

 erinäisiä keppileikkejä


 Onnellinen elukka <3

Heklakin sanoi moi.

Tänään sitten käytiin aamulla lenkillä ja sitten kävin tallilla. Retu siellä oli mulle liikutettavaksi ja vaikka oli noilla hurjilla pakkasilla ollut kuulemma melkoinen oli nyt ihan ok. (pakkanen siis laski noin 10 asteeseen) Talleilun jälkeen otettiin suunnaksi Ryttylä. Imirillä oli hieronta aika. Sitä ennen tietenkin koirat saivat leikkiä. Imir oli taas yhtä haukkua ja hymyä. :) Tosin sen verran kiinnostunut oli Vardasta ja Sólista, joten oletan, että siellä on pian tytöillä juoksu. Hieronnan Imir otti kuten viimeksikin, todella rennosti ja nautiskellen. Se on kyllä ihana katsoa miten se nauttii tuosta hommasta. <3 Tuon jälkeen on otettu rauhaksiin ja pojatkin on olleet aika väsyneitä. Sietääkin levätä, huomenna on taas lisää kivaa ohjelmaa.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Super sunnuntai!

Näyttelyn jälkeen kävin vielä illalla entisen työkaverin kanssa kaupungilla ja Kári sai mennä hoitoon serkun perheeseen. Mulla oli mitä mukavin ilta ja Kárikin oli pistänyt yhden villasta tehdyn lampaan palasiksi, joten kaippa silläkin oli ollut ihan kivaa. :D Sunnuntaina mulla oli aika väsynyt koira aamulla, ihan sain itse herätä. Illallakin se vain katosi veljen sängyn alle nukkumaan vaikka mä kävin vielä koneella ja häsläsin siinä. Aamulla tehtiin vain pieni lenkki, olihan myöhemmin luvassa jotain kivaa!
 sieltä se tulee!!
 jaa namia?

henkeäsalpaavaa!

Vähän vaille kymmenen oli sitten reenikamun pihassa hakemassa sen ja Jomin kyytiin. Lähettiin lenkille sinne vanhoihin maisemiin tallin taakse. Ilma oli aivan mieletön. Kun päästiin perille paistoi aurinko ja pakkasta oli noin 16 astetta. Voi elämä että talvinen luonto voikin olla niin upea. Pojilla tuntui olevan oikein hauskaa, tuollain liikkuessa kun se leikki on littaa, niin ei tule mitään sanomistakaan. Siellä ne painelivat menemään pitkin peltoja ja metsiä. Sitä oli niin suuri ilo katsella. Jomistimelle maistui hyvin myös hevosenkakka, mutta onneksi Kária se ei näyttänyt kiinnostavan. Lenkkiin meni vähän reilu tunti, kun pysähdeltiin välillä ottaan kuvia. Ja kyllä kannatti. :)

 väliaika makoilu
 kaverukset <3
 tästä alemmat kuvat by tripletan

 On se ihan oikeesti tosi komea <3

 vauhdin hurmaa

Metsäilyn jälkeen vein reenikamun kotiin ja sanoin heit hänen vanhemmille koiruuksilleenkin. Sitten matka jatkui kohti isoäitiä. Käytiin Kárin kanssa viihdyttämässä ilahduttavan pirtsakkaa isoäitiäni hetken. Join siinä teetä ja Kári sais sitten makkaraa ja leipää. Sen jälkeen matka jatkui veljelle hakemaan tavarat. Sieltä sitten vielä kummipoikaa katsomaan. Siinä vierähti mukavasti puolisentoista tuntia. Sitten olikin aika lähteä kohti Valkeakoskea, että pääsi ajamaan valoisalla.
 viihdyttämässä isoäitiä
 kummipoika ja sen veli, frisbeegolf kaksintaistelu menossa. :D
 pusuhuuli
 kummipoika ja sen vahti


 hiekkalaatikkovahti
PUS!
Vanhemmillani oli sitten taas pojilla varsin iloisa jälleennäkeminen. Siinä kävin vielä saunassa ja pelattiin vähän. Kotiin veinkin sitten kaksi hyvinkin väsynyttä hauvaa ja yhden hyvin väsyneen emännän. Maanantaina käytiin porukoilla syömässä lenkkeillen ja tänään käytiin Tampereella tutustumassa Villilän koirapuistoon. Siellä oli kaksi shelttiä meidän seurana, mutta nämä olivat vähän varuillaan, kun olivat pikkaisen pieniä, niin mun pojat oli niille vähän isoja leikkikavereita. Mutta saipahan Imirkin vähän painella vapaana. Hyviä päiviä, kauniita ilmoja, mikäs tässä on ollessa. :)