tiistai 1. syyskuuta 2015

Tervakoski kv ja agiliitoa Helsingissä

No niin näin se taas on yksi viikonloppu takana. Lauantaina oli aamulähtö taasen ja suuntana Tervakosken kv näyttely. Sinne olin ilmoittanut Imirin, kun se ei erkkariin tullut mukaan, kun halusin Kárin käyttäytyvän kuten kuuluu. Sama tuomari siis oli nyt Tervakoskella eli Ambjörn Lindqvist. Tuomarina hyvin tehokas, oltiin aivan täsmälleen aikataulun mukaan kehässä. Islantilaisia oli 7 ilmoitettu, mutta yksi oli poissa. Valiourokset siis aloittivat ja niitähän meillä oli kolme. Mukana myös reenikamu koirineen, jonka aamulla otin kyytiin. Imir oli ekana ja tapansa mukaan kauniisti tutki koiran. Imirille kuitenkin tulokseksti se nykyään jo aika perus EH. Muut valiot sai ERI ja SA, joten niille hävittiin. Arvostelu oli ihan kiva ja kävi erikseen sanomassa miksi EH. Imir kantoi häntää tosi huonosti, paljon huonommin kuin yleensä, joten siitä tuli sanomista, sen lisäksi etuliike oli kuulemma löysä ja koira kesäkarvassa. No juu on Imir toki tiputtanut paljon karvaa, mutta kyllä sitä sillä vielä vaikka kuinka paljon on. Että tiiä sitten. :) Mutta ihan jees kokemus ja sääkin oli kaunis ja koirat käyttäytyi. Kuulumisia pääsi myös vaihtaan. Nartuissa ei tullu SA arvoista koiraa, joten uros tällä erää ROP. Ei ollut reenikamunkaan koira, se oli PU3, joten päästiin sitten varsin ajoissa lähteen kohti kotia.
 Imiriä kiinnosti aika paljon tää näyttelytouhu.. :P


Sunnuntaina sitten suuntana Helsinki ja agilitykisat. Kisapaikalla oli oikein helppo löytää, vaikka en tuohon suuntaan niin välitäkään aina ajaa. Kisapaikka oli myös tosi kiva, ihana puisto siinä vieressä missä voi ulkoiluttaa koira, myös koirapuisto olis ollu ihan siinä hollilla, mutta ei menty sinne. Ensimmäinen rata oli ulkokentällä ja rataantutustuminen alkoi 10.30. Se oli hyppäri ja Kári lähti radalle ensimmäisenä.. En ookaan vielä ekana joutunut meneen, mutta nyt on sekin kokeiltu. Mokasin sitten hyppärillä, kun en ohjannut Kária kunnolla kepeille... Meni väärältä puolelta.. Eli siitä sitten 5 ja aika paljon tuli myös yliaikaa, kun tohon tuhraantui taas ihan kivasti aikaa.. Mutta hyvä rata muuten ja Kári oli oikein tyytyväinen radalla.

Toinen rata sitten oli sisällä hallissa ja se oli agirata. Rata vaikutti oikeen kivalta, mun mielestä aika helpoltakin, ei ollu kun pari sellaista kohtaa mitkä vähän mietitytti. Mutta yksi niistä oli heti alussa, jossa oli hyppy, siitä putkeen ja sitten puomille. Puomi vaan kivasti ihan hypyltä suoraa. Mietin että täytyy jättää Kári tosi vinoon ettei ammu puomille. Jätinkin, mutta meinas se hyväkäs silti mennä puomille. :D Sain sen kuitenkin huidottua putkeen ja sen jälkeen rata sujuikin ihan hyvin, kepitkin ihan hienosti kun maltoin ohjata niille kunnolla. Aikakin riitti, joten nolla rata meille! Tosin olin ihan varma että nollia tulisi enemmän ja näin ollen ei meille sitä viimeistä luvaa. No ei tullut montaa kun oltiin kolmansia ja sieltähän se luva ja serti sitten tuli! Nyt sitten ensi viikonlopun kisat muuttuikin kolmosen kisaksi.. huh huh.. Ei ehkä olla ihan valmiita siihen, mutta mennään leikkiin radalle sit. Hieno koira se on!

että sellanen tuotiin kotiin!

Maanantaina mulla oli molemmat hauvat rallyreeneissä mukana, tosin vain Kári teki rataa, Imir reenasi aina väleissä kun muut teki rataa. Kárin eka ratareeni oli ihan mielettömän hyvä! Se oli ihan liekeissä. :D Kaikki meni kerrasta hyvin ja sillä olis kyllä pärjätty mallikkaasti myös kisoissa. Toisella kierroksella sitten keskittyminen ei ihan niin hyvä, mutta hienoa suortittamista kuitenkin. Rata meni jotenkin näin: lähtö --> istu, kierrä koira --> askelsarja eteenpäin --> liikkeestä maahan --> saksalainen --> 270 oikeaan --> houkutus --> käännös oikeaan --> puolenvaihto jalkojenvälistä --> oikealta eteen, vasemman kautta oikealle istu --> pujoittelu edestakaisin -->istu, askel vasemmalle, koira sivulle --> käännös vasempaan --> istu --> valkovuokko --> maali. Hyvä reeni, hyvä mieli! Vietiin sitten vielä samoissa reeneisää käyvä toinen issikan omistaja kotiin ja sitten itse kotiin.

Tänään sitten koirat pääsi taas kouluun mukaan ja vielä tänään käy matka meidän ekoihin agireeneihin täällä Salossa. Saa nähä millaista on. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti