odotteleva hymynaama
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
52/4
Tämän viikon kuvia. :) Imirillä oli siis perjantaina synttärit. Lauantai menikin ihan rauhaksiin Valkeakoskella ollessa. Sunnuntaina me käytiin Kárin kanssa ekoissa kolmosluokan kisoissa agissa.. Eka rata siellä oli sen näköinenkin. :D Virheitä ropisi ja lisää ja lisää... Mutta noh minun jännityksen piikkiinhän ne menee. Toinen rata olikin sitten paljon parempi! Homma toimi alusta asti oikein mukavasti, sitten lopussa unohdin kerran vaihtaa puolta ja Kárille tuli tosi huono linja hypylle ja alashan se rima tuli. Hieman tuli myös yliaikaa 1,43sekuntia. Mutta olin todella tyytyväinen tohon toiseen rataan, ei tuntunut ihan mahdottomalta noi kolmoset kuitenkaan. :) Rallyilemassa käytiin taasen, tällä erää ratana oli avorata. Ihan kiva, Kári teki mukavasti töitä. Imir jäi viikonlopun jälkeen Valkeakoskelle odottamaan, joten pari päivää sai Kári ihan laatuaikaa. Tiistaina otin Kárin kouluun ja sieltä sitten suoraan Koskiin ja Jenna Caloanderin agireeniin. Rata oli melkoista pyörimistä ja putkeen lähettelyä. Rata oli kiva, siinä oli siis haastetta, mutta ei liikaa. Onnistuttiin ihan hyvin sitten lopulta. Illalla sitten takaisin Saloon, jotta tänään pääsi töihin. Mutta niin jotain otoksia.
perjantai 4. syyskuuta 2015
Ihanista ihanin Imir 6v.
Niin otsikossahan tuo tulikin, Imir on tänään täyttänyt 6v. Se on ikä jota en uskonut sen kanssa kokevani, kun viralliset lonkkakuvat saatiin. Hyvällä hoidolla ja lihaskunnolla se on kuitenkin edelleen iloinen itsensä. Sellainen koirapersoona että en varmaan enää ikinä saa toista. Vaikka tänä kesänä lonkat onkin aiheuttaneet hieman huolta, on Imir vielä niin hyvässä kunnossa, että kukaan ei usko sen olevan vaivainen, jos eivät sitä tiedä. Olen niin onnellinen tästä koirasta. <3 Imir on vaan jotain spesiaalia <3
Oma kultakoirani <3
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
52/3 kuvia
agikisoissa lisää kuvaajakokemusta saamassa
On se niin miestä että..
kauniita
vähän meinasi ukkostellakin
se vaan on jotain se! Imir <3
tiistai 1. syyskuuta 2015
Tervakoski kv ja agiliitoa Helsingissä
No niin näin se taas on yksi viikonloppu takana. Lauantaina oli aamulähtö taasen ja suuntana Tervakosken kv näyttely. Sinne olin ilmoittanut Imirin, kun se ei erkkariin tullut mukaan, kun halusin Kárin käyttäytyvän kuten kuuluu. Sama tuomari siis oli nyt Tervakoskella eli Ambjörn Lindqvist. Tuomarina hyvin tehokas, oltiin aivan täsmälleen aikataulun mukaan kehässä. Islantilaisia oli 7 ilmoitettu, mutta yksi oli poissa. Valiourokset siis aloittivat ja niitähän meillä oli kolme. Mukana myös reenikamu koirineen, jonka aamulla otin kyytiin. Imir oli ekana ja tapansa mukaan kauniisti tutki koiran. Imirille kuitenkin tulokseksti se nykyään jo aika perus EH. Muut valiot sai ERI ja SA, joten niille hävittiin. Arvostelu oli ihan kiva ja kävi erikseen sanomassa miksi EH. Imir kantoi häntää tosi huonosti, paljon huonommin kuin yleensä, joten siitä tuli sanomista, sen lisäksi etuliike oli kuulemma löysä ja koira kesäkarvassa. No juu on Imir toki tiputtanut paljon karvaa, mutta kyllä sitä sillä vielä vaikka kuinka paljon on. Että tiiä sitten. :) Mutta ihan jees kokemus ja sääkin oli kaunis ja koirat käyttäytyi. Kuulumisia pääsi myös vaihtaan. Nartuissa ei tullu SA arvoista koiraa, joten uros tällä erää ROP. Ei ollut reenikamunkaan koira, se oli PU3, joten päästiin sitten varsin ajoissa lähteen kohti kotia.
Sunnuntaina sitten suuntana Helsinki ja agilitykisat. Kisapaikalla oli oikein helppo löytää, vaikka en tuohon suuntaan niin välitäkään aina ajaa. Kisapaikka oli myös tosi kiva, ihana puisto siinä vieressä missä voi ulkoiluttaa koira, myös koirapuisto olis ollu ihan siinä hollilla, mutta ei menty sinne. Ensimmäinen rata oli ulkokentällä ja rataantutustuminen alkoi 10.30. Se oli hyppäri ja Kári lähti radalle ensimmäisenä.. En ookaan vielä ekana joutunut meneen, mutta nyt on sekin kokeiltu. Mokasin sitten hyppärillä, kun en ohjannut Kária kunnolla kepeille... Meni väärältä puolelta.. Eli siitä sitten 5 ja aika paljon tuli myös yliaikaa, kun tohon tuhraantui taas ihan kivasti aikaa.. Mutta hyvä rata muuten ja Kári oli oikein tyytyväinen radalla.
Toinen rata sitten oli sisällä hallissa ja se oli agirata. Rata vaikutti oikeen kivalta, mun mielestä aika helpoltakin, ei ollu kun pari sellaista kohtaa mitkä vähän mietitytti. Mutta yksi niistä oli heti alussa, jossa oli hyppy, siitä putkeen ja sitten puomille. Puomi vaan kivasti ihan hypyltä suoraa. Mietin että täytyy jättää Kári tosi vinoon ettei ammu puomille. Jätinkin, mutta meinas se hyväkäs silti mennä puomille. :D Sain sen kuitenkin huidottua putkeen ja sen jälkeen rata sujuikin ihan hyvin, kepitkin ihan hienosti kun maltoin ohjata niille kunnolla. Aikakin riitti, joten nolla rata meille! Tosin olin ihan varma että nollia tulisi enemmän ja näin ollen ei meille sitä viimeistä luvaa. No ei tullut montaa kun oltiin kolmansia ja sieltähän se luva ja serti sitten tuli! Nyt sitten ensi viikonlopun kisat muuttuikin kolmosen kisaksi.. huh huh.. Ei ehkä olla ihan valmiita siihen, mutta mennään leikkiin radalle sit. Hieno koira se on!
Maanantaina mulla oli molemmat hauvat rallyreeneissä mukana, tosin vain Kári teki rataa, Imir reenasi aina väleissä kun muut teki rataa. Kárin eka ratareeni oli ihan mielettömän hyvä! Se oli ihan liekeissä. :D Kaikki meni kerrasta hyvin ja sillä olis kyllä pärjätty mallikkaasti myös kisoissa. Toisella kierroksella sitten keskittyminen ei ihan niin hyvä, mutta hienoa suortittamista kuitenkin. Rata meni jotenkin näin: lähtö --> istu, kierrä koira --> askelsarja eteenpäin --> liikkeestä maahan --> saksalainen --> 270 oikeaan --> houkutus --> käännös oikeaan --> puolenvaihto jalkojenvälistä --> oikealta eteen, vasemman kautta oikealle istu --> pujoittelu edestakaisin -->istu, askel vasemmalle, koira sivulle --> käännös vasempaan --> istu --> valkovuokko --> maali. Hyvä reeni, hyvä mieli! Vietiin sitten vielä samoissa reeneisää käyvä toinen issikan omistaja kotiin ja sitten itse kotiin.
Tänään sitten koirat pääsi taas kouluun mukaan ja vielä tänään käy matka meidän ekoihin agireeneihin täällä Salossa. Saa nähä millaista on. :)
Imiriä kiinnosti aika paljon tää näyttelytouhu.. :P
Sunnuntaina sitten suuntana Helsinki ja agilitykisat. Kisapaikalla oli oikein helppo löytää, vaikka en tuohon suuntaan niin välitäkään aina ajaa. Kisapaikka oli myös tosi kiva, ihana puisto siinä vieressä missä voi ulkoiluttaa koira, myös koirapuisto olis ollu ihan siinä hollilla, mutta ei menty sinne. Ensimmäinen rata oli ulkokentällä ja rataantutustuminen alkoi 10.30. Se oli hyppäri ja Kári lähti radalle ensimmäisenä.. En ookaan vielä ekana joutunut meneen, mutta nyt on sekin kokeiltu. Mokasin sitten hyppärillä, kun en ohjannut Kária kunnolla kepeille... Meni väärältä puolelta.. Eli siitä sitten 5 ja aika paljon tuli myös yliaikaa, kun tohon tuhraantui taas ihan kivasti aikaa.. Mutta hyvä rata muuten ja Kári oli oikein tyytyväinen radalla.
Toinen rata sitten oli sisällä hallissa ja se oli agirata. Rata vaikutti oikeen kivalta, mun mielestä aika helpoltakin, ei ollu kun pari sellaista kohtaa mitkä vähän mietitytti. Mutta yksi niistä oli heti alussa, jossa oli hyppy, siitä putkeen ja sitten puomille. Puomi vaan kivasti ihan hypyltä suoraa. Mietin että täytyy jättää Kári tosi vinoon ettei ammu puomille. Jätinkin, mutta meinas se hyväkäs silti mennä puomille. :D Sain sen kuitenkin huidottua putkeen ja sen jälkeen rata sujuikin ihan hyvin, kepitkin ihan hienosti kun maltoin ohjata niille kunnolla. Aikakin riitti, joten nolla rata meille! Tosin olin ihan varma että nollia tulisi enemmän ja näin ollen ei meille sitä viimeistä luvaa. No ei tullut montaa kun oltiin kolmansia ja sieltähän se luva ja serti sitten tuli! Nyt sitten ensi viikonlopun kisat muuttuikin kolmosen kisaksi.. huh huh.. Ei ehkä olla ihan valmiita siihen, mutta mennään leikkiin radalle sit. Hieno koira se on!
että sellanen tuotiin kotiin!
Tänään sitten koirat pääsi taas kouluun mukaan ja vielä tänään käy matka meidän ekoihin agireeneihin täällä Salossa. Saa nähä millaista on. :)
keskiviikko 26. elokuuta 2015
52/7 vol.2
Eli seuraavan viikon 7 kuvaa. Ja vähän turinointia samaan. Perjantaina mentiin Koskiin, meillä oli Kárin kanssa agireenit. Maria Salosen reenissä oli aika tekninen rata ja mä olin ihan pihalla... Siellä oli mulla jostain syystä kovin vaikeita pakkovalsseja ja niiden johdosta olin sitten vähän väliä ihan pihalla. Kári jaksoi lämmöstä huolimatta ihan hyvin, mutta mun ohjaus oli kyllä ihan hanurista. Mutta noh, opittiin me varmaan jotain. Viikonloppu meni aika rauhaksiin Valkeakoskella, lauantaina kävin tallilla vähän hellittelemässä Retua ja auttelemassa Raksun kanssa. Retu on ollut vähän nihkeä, toivottavasti ei ole mitään vakavaa ja saadaan nopeasti selville. Sunnuntaina Raksu oli kisoissa Ypäjällä ja päätin että ajan sitä kautta kotiin. Koirat autoon siis lounaan jälkeen ja ei kun katsomaan kisoja. Päivä oli todella lämmin ja ei kyllä kateeksi käynyt niitä jotka ratsastivat. Koirat käyttäytyivät pääosin tosi hienosti. Imirillä nyt välillä meinasi vähän sanainen arkku välillä aueta. hienoja kisakoiria kuitenkin.
Maanantaina meillä oli rallyreenit Turussa ja Imir pääsi mun veljen luo kylään. rata meni jotenkin näin: lähtö --> istu, seiso, maahan --> spiraali oikealle --> käännös vasempaan --> istu, 90 oikeaan, istu --> kolmen askeleen peruutus --> istu, eteen, vasemmalta sivulle, istu -->molemmat oikeaan käännös 180 --> oikealta eteen, oikealt sivulle --> pyörähdys --> 90 vasemmalle --> puolen vaihto takaa --> 90 oikeaan --> istu, seiso, kierrä koira --> hitaasti --> maali. Noh jotenkin noin. Ekalla kerralla seisomiset ei oikeen meinannu mennä ja peruutus, noh sitä pitäis reenata, kun vaan jostain nousis se motivaatio kotonakin tehdä. :D
Tiistaina sitten oli koirien eka kokeilu koulukoiran roolissa nykyisessä koulussa. Mulla oli aamusta kaksi tuntia ja sitten päivän viimeisen tunnin lupasin mennä sijaistaan kun oli siihen väliin sovittu näkeminen tutun kanssa Perniössä, niin aika kului. Koirat oli hienosti. Kävivät moikkaamassa ihmiset ja olivat kauniisti. Kári kiersi rapsuttajalta toiselle ja luokkakin teki hyvin rauhaksiin töitä. Olin oikein tyytyväinen. Sitten käytiin vähän tyttöjen liikkatunnilla lenkkeilemässä ja sitten tapaamaan tuttua. Hänelläkin on kaksi issikkaa, mutta valitettavasti hänen leikattu uros päätti olla tulematt toimeen mun uroiden kanssa kunnolla, joten joutui jäähylle sisälle. Nartun kanssa Kári vähän painiskeli ja Imir keskittyi haukkuun pääskyjä. Sitten käytiin uittamassa koiria muutaman kilsan päässä järvellä. Olikin oikein hyvä ranta, Imirkin meni oikein syvälle kahlaan ja Kári haki innoissaan keppiä. Täällä sujui ihan hyvin niin että kun Kári oli uimassa oli toinen uros kiinni ja kun se meni uimaan otin Kárin kiinni. Näin ei ollu ongelmaa. Sitten vielä yksi tunti koululla väsyneiden koirien kanssa ja kotona olikin sitten varsin rauhallinen ilta. :D
Tänään olikin sitten koulun jälkeen luvassa agilitykoulutusta Liedossa, vetäjänä Janita Leinonen. Sain yhden toisen islantilaisihmisen mukaan, ja hyvä niin ei olisi kyllä ollut musta eikä Kárista juoksemaan koko tuntia. Tunti meni niin että ensin rataan tutustuminen (ihan törkeen vaikeelta tuntui), sitten vuoron perään kisamainen yritys (ei menny hyvin... Olis tullu vissiin viidestä kohtaa hylly. :D ) sitten yhdessä rata läpi ja mietittiin miksi meni pieleen ja sitten molemamt vuorollaan pätkissä korjaten virheitä. Ja ei juma miten hyvin se meni kun tiesi mitä tehdä! Ja hei pakkovalssikin onnistui! Reeni oli kyllä hyvä ja tuolla korjauskierroksella vaan vahvistui se ajatus että kyllä me pystytään tähän, aina silloin kun mä en mokaa ja teen edes jotain järkevää radalla. :) Tosin tehtiin reeni 40cm rimoilla, niin ei tarttenut vaihdella välissä, kun tuo toinen oli medikoira. Ja kyllähän Kárikin pikkumaksi on joten ihan kiva reenata pienemmillä, kun pudottelu ei ole meidän suurimpia ongelmia. Huomenna sitten rauhallisesti ja viikonloppua odotellessa.

Perjantain reenitkin medirimoilla
iltasorsia
kouluratsastus <3
kisakoirat
Kári ja Emma harrasti sylipainia. :D
Imirkin harrasti kunnon kahlausta
keskiviikko 19. elokuuta 2015
52/7 haaste
No niin ajattelin nyt kokeilla, josko jaksaisin tällaista. Eli osa menee tätä haastetta 365 tyylillä, eli kuva per päivä. Itse valkkasin hieman helpomman tyylin, eli 7 kuvaa viikossa, jolloin osa voi olla samalta päivältä, mutta seitsemän jollain tasolla kivaa kuvaa eläimistä viikossa olisi tarkoitus saada aina kasaan. Ensimmäiset seitsemän kuvaa ovat siis tässä päivityksessä. Tarkoittaen että haaste alkoi tavallaan viime torstaina, mutta eka kuva on sunnuntain agikisoista. Tälläisiä mä sitten valikoin ensimmäiseen 7 kuvaan.
näin tulee puomi alas...
ja näin ihan pikkasen liiotellaan hypyn tarvetta. :D
palkintoeläin
Uskelan kirkolla lenkillä
rakkaat <3
jotenkin vaan pidin tästä kauheesti
mites teillä nää nukkumapaikat?
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Töiden alku, Raision näyttely ja hieman agiliitoa
Ja mitähän kaikkea muuta? Ekoissa rallyn voittaja-luokan kisoissa on käyty hakeamssa VOI0 tulos, saatiin 66 pistettä, eli läheltä liippasi hyväksyttykin... Ohjauksiinhan nuo pisteet meni ja siihen että ei osattu vielä peruutusta kunnolla. Mutta ei se mitään lisää reeniä ja seuraavat kisat onkin sitten 13.9 täällä Salossa. Työt alkoi tämän viikon tiistaina opettajan kokouksella. Opettajisto vaikuttaa oikein mukavalta ja lupauduin siinä heti sitten lähteä tekeen liikuntapäivää. :) Keskiviikkona tulivat sitten oppilaatkin kouluun ja aloitin tutustumisen uusiin luokkiini. Seiskat vaikuttaa tosi kivoilta näin alkuun ainakin. Toivottavasti se säilyykin. Kasit ovat haasteellisempia, mutta mukavan oloisia, sellaisia positiivisella mielellä menijöitä kumminkin.
Kivoja puolia että muutin Saloon: Veli asuu lähellä Turussa. Yksi entinen työkaveri islantilaisensa kanssa asuu korttelin päässä! Mun koirat ja tuo uros tulee hyvin juttuun. Keskusta on lähellä ja siellä on oikeesti paljon kauppoja. Lyhyt matka Turkuun ja mökille Karunaan. Viikottaiset rallyreenit alkaa taas. Toivottavasti myös agility päästään aloittaan pian. Mahdollisuus aina silloin tällöin viedä koiria kouluun. Että kaikkea kivaa!
No niin sitten lauantaina oltiin Raisiossa näyttelyssä ja mukaan matkalta napattiin reenikamu yhden koiransa kanssa. Matka meni joutuisasti ja paikalla oltiin aiemmin kun olin laskenut ja sitten kehä oli tietenkin vielä myöhässäkin.. :P Mutta ei se mitään Kári jaksoi hienosti silti. Kehässä oli 6 urosta ja yksi narttu. Ensin meni junnu poika ja haki ERI, sitten avo urokset, molemmille ERI SA ja sitten valiot. Kári esiintyi edukseen ja juoksikin kauniisti. Hieman ongelmia aiheutti tuomarin käsky seisottaa Kária toisin päin jotta aurinko ei vaalenna sen silmiä entisestään.. Ei oo harjoiteltu toisin päin, oli vaikeeta, mulle! :D No niin ERI SA myös kaikille valioille ja Kári sitten voitti valiot ja myös pu kehässä valiot meni avojen edelle, joten Kári oli sitten paras uros. Narttu sai karvattomuudesta johtuen ehkä EH ja näin ollen Kári myös ROP. Että aika hienoa! Tuomarina oli Eli-Marie Klepp Norjasta ja oli oikein mukava täti, jolla itselläänkin on islantilainen, joten tiesi kyllä rodusta. Mukavasti kohteli koiraa, joskin takakannusten katsominen oli aika railakas. :) Ryhmiin en jaksanut jäädä, kun halusin mennä katsomaan vähän agilityn pm-kisoja. ROP palkintona otin 5e lahjakortin ja ostin sillä jätskit mulle ja reenikamulle, tosin meinas jäädä jätskit saamatta kun oli kone vähän epäkuntoinen. Tulihan sieltä lopulta meille kylmää namia. Ja niin arvostelu taas Kárin sivulla.
Vein sitten reenikamun koirineen kotiin ja kävin hetken katsomassa agi kisoja Tuulissuolla. Kauaa ei voinut olla kun koirat ei pääseet kehän laidalle mukaan, joten jouduin jättään ne autoon. Auton kyllä sain varjoon ja tuuleen, mutta en silti voinut olla kauaa. Hienoja suorituksia ehdin kuitenkin nähdä ja olihan siellä melkoisen kiva tunnelma! Siitä sitten ajeltiin vielä mökin kautta. Hain sieltä veljen ja isän tuoman verkon pätkän, jonka viritän tässä jossain välissä tohon takapihan terassin aukkoon jotta voi olla koirien kanssa siinäkin ilman remmejä. Uimaan ei voinut Kária päästää kun tuolla on nyt rannassa sinilevää. Remmissä oloon oli siis koirien tyydyttävä. Kotiin kun sitten päästiin oli molemmat koirat ihan sippejä ja hyvä niin, mäkin olin aika väsy.
Tänään meillä oli sitten suuntana Tuusula ja agikisat. Aurinko oli säänä ja sehän ei oo meille se kivoin sää.. mutta noh hyvällä mielin lähdin kuitenkin. Paikan päällä oli ihan kivasti varjoa missä olla, joten auringossa ei odotella tarvinnut. Eka rataantutustuminen hyppärillä jätti ihan hyvän fiiliksen, ei tuntunut rata vaikealta. Radalle lähettiin ehkä viidentenä tms. Kári lähti radalle ihan hyvällä vauhdilla ja suoritti ihan kivasti, mutta voi että kun kepeille meno oli hiiiidas.. (Mun vika varmaan, kerroin liian myöhään ehkä mihin mennään) mutta mentiin kuitenkin ja loppuratakin sujui ihan suunnitellusti, kuitenkin aika ei ihan helteessä riittänyt nollaan. Paljon ei jäänyt 1,92 yliaikaa tuli. Tältä hyppäriltä tuli vain kolme tulosta, joista Kárin oli toiseksi paras. kisaajia oli kuitenkin se 13 että kyllä ihmettelen. :D
Toiselle radalle.. no lähdettiinhän me, sitten aikanaan. :P Kári haistoi juuri ennen lähtöä jotain ihanaa ja ei meinannut ensin lähteä ollenkaan mukaan.. Sitten kun lähti meni alkurata sellaisessa ihme ai este? mikä se on? meiningillä, puhtaasti kuitenkin. Vasta puomilla alkoi taas meno maittaa ja sitten menikin ihan jees. ALkurata vaan oli niin sysihidas että taas tuli yliaikaa ja aika paljonkin 4,79. Muille rata taas oli ihan mahdoton, vaikka mun mielestä ei ollut ees vaikea. Vain kaksi tulosta tältä radalta maxeille joita oli 17??? Ja Kárin ratavirheetön yliaika riitti siten voittoon. Kukapa olis uskonut että helteellä 60cm rimoilla mun pikkuinen issikka voittaa? No en minä ainakaan... Mutta kiva tietty niin! Saatiin palkintoja, aika paljon, oli jo vähän haastavaa raijata niitä autolle päin. :D Olis varmaan pitänyt mennä kolme rataa, jos ois saanu triplapalkintopalli kokemuksen.. Tuomari oli oikein mukava, totesi meille että ei paljosta jäänyt kiinni ja että mulla on hieno koira ja toivoi meidän ensi kisaan viileämpää keliä. Ihanaa tuomarilta tuollainen mun mielestä. Imir toimitti osansa turistina oikein mallikkaasti, joskin vähän äänekkäämmin kun näyttelyssä Raisiossa... Vähän piti protestoida että me lähettiin radalle.. Noh sitten vaan kotiin ja taas mulla on kaksi raatoa täällä. :) Huomenna sitten taas uudella innolla töihin ja oppilaiden kimppuun. :D

koiratkin kävi tutustumassa uuden työpaikan lähialueisiin.

mäkkikoirat edellisellä reissulla kun vielä pystyi uimaan.

voittoromppeet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)