torstai 21. maaliskuuta 2013

Ai täh?

Vähän sellanen fiilis tässä viimeaikoina kyllä ollu. Eli siis ai häh? Tuntuu että en enää seuraavana päivänä muista mitä oon edellisenä tehny. Mutta katsotaan mitä tästä nyt jotain ehkä muistais. Eli viime perjantaina käytiin Kárin kaa aksareeneissä. Siellä lähinnä keskityttiin takakiertoon ja esteelle lähettämiseen. Takakierto alkoi sujua jotenkin, mutta esteelle lähetys ei oikein lähteny. Mutta kyllä se siitä vielä. Sitten laitettiin Kária kiipeen keinulle, mutta sielläkin korkeus alkoi toista pelottaa. Mutta saatiin se kiipeen pari kertaa ja sit lopetettiin.

Lauantaina oli sitten islislenkkiä Hervannassa. Valitettavasti aika moni joiden piti tulla oli estyneet, kuka mistäkin syystä, mutta oli meitä nyt kuitenkin 8 koiraa ja 7 ihmistä. Lenkki oli varmaan ihan hyvä. :D Tai siis me oltiin Imirin kanssa siellä perässä toiseksi viimeisenä ja Kári meni siellä edellä irti tyttöjen kanssa. Sillä oli joku ihme teini-ikä hetki siellä. Se häiriköi kovasti Vardaa ja "tänne" käsky kaikui kyllä niin kuuroille korville ettei ikinä. Mutta kaippa sillä kivaa oli siellä edellä kuitenkin. :) Imir oli oikein nätisti ja oli oikein otettu takana kulkevasta remmissä olevasta tytöstä. Että hyvä lenkki kaikin puolin.

Sunnuntaina sitten kävin aamusta äidin ja koirien kanssa jäällä, Imirkin sai juosta irti jonkin aikaa ja heti alussa taas näytti, miksi se ei ole irtipidettävä.. Jossain meni lintu ja toinen ihan täysillä perään... huoh.. No onneksi jäällä on tilaa mennä, ja tuli sitten takaisinkin. Päivällä lähdin sitten kohti Turkua ja vähän vapaalle entisten työkavereiden kanssa Heseltä. Oli kyllä mielettömän kivaa ja onneksi näki tosi monta hesekaveria! <3 Bileet onneksi alkoi jo neljältä, joten veljen luo nukkumaankin pääsin jo ihan ajoissa, siinä puolen yön aikoihin. Aamu oli ihan luksus kun sai nukkua pitkään, ei ollut jotain karvapäitä herättämässä. :) Kävin vielä yliopistolla, josko laittaisivat vaikka graduni ihan nettiinkin ja sitten syömässä kaverin kanssa ja sitten kohti rautatieasemaa.

Kotona äiti oli vienyt koirat vielä aamusta jäälle uudelleen, joten imirkin on nyt päässyt oikein kunnolla juoksemaan. Ihan kivaa vaihtelua sillekin. Ja väsynythän se oli, mikä sekin oli hyvä, koska mäkin olin ehkä vähän väsy. Pääsin niinkin helpolla, että vain iltapissatin pojat. Kiva niin. Tiistaina kävin sitten aamusta poikien kanssa hallilla. Ensin taas Imirin kanssa vähän rallya. Mutta ai häh, mikä rata? Ei hajua, en muista. Tein pyörähdystä ja 360 vasuriin ainakin, koska ne on vaikeita. Myös hyppyä tietenkin. Suurin osa jutuista sujui muuten hyvin. Joku meillä oli ongelma jota vähän hiottiin, koska ei meinannu mennä, mutta en kuollaksenikaan muista mikä juttu se oli. Sitten Kárin kanssa tekeen juttuja. Takakierto meni ihan kivasti, sitten reenasin vähän rengasta ja se meni kyllä ihan hyvin. Sitten otin puomia. Meinasin ottaa niin että laitan namit, nostan sen päälle ja tulee sitten alas. No Kári päätti että nyt on kiipeemis pelko selätetty ja tuli sieltä puomin päälle kuin ei mitään. Sitten tajus missä on ja pisti sinne maaten ja mä sitten syöttelin namia sille ja nostin sit pois. Kokeilin uudelleen ja yhtä iloisasti kiipesi päälle, joten nostin sen pois ja lopetin sitten siihen. Sitten annoin poikien taas leikkiä.

Jätin sitten koiruudet kotiin ja menin auttaan äitiä siivoon, jotta voidaan lauantaina sitten siistissä kämpässä pitää juhlia. Iltapäivällä kävin vielä ystävän kanssa lenkillä koirien kanssa. Mukavaa oli. Keskiviikkona kävin aamusta sellaisen leppoisan lenkin ja lähdin töihin. Keskiviikkona en sitten päässyt äitiä autteleen, kun oli pidempi päivä töissä. Koirille keskiviikko oli vähän niinkuin vapaapäivä. Tai siis no tehtiin me nyt ihan ok lenkit, mutta aika rauhalliset.

Tänään mentiin sitten aamusta taas hallille. Imirin kanssa tein rataa. lähtö --> koira eteen, sivulle istuun --> 270 vasempaan --> koira sivulle, askel oikealle ja koira sivulle --> pyörähdys --> käännös vasempaan --> koira istuu, seisoo kierrä koira --> saksalainen täyskäännös --> hyppy --> istu, maahan, istu --> maali. Tää vähän lyhyempi rata sujui todella hvyin. Ei ongelmia, paitsi ehkä pyörähdyksessä, koska se on Imirille vähän vaikea ja uusi. Mutta ihan ok sekin meni. Sitten Imir kiinni ja Kári kehiin. Tein taas puomia ja yhä se kiipesi aivan yhtä iloisesti puomille. Että ehkä tää vielä selätetään. Sitten kun sen vaan saisi kävelemään vielä siellä päällä rauhallisesti, jotta ei kokisi sitä pelottavaksi enää. Mutta huimaa edistystähän tää jo on. Sitten otin keppejä ja nekin sujuu jo kohtuullisesti, toki vielä mennään namilla ja rauhassa, mutta kuitenkin sillä on jo jokin idea siitä mitä tehdään. Sitten sitä esteelle lähetystä.. Se ei menny sit niin hyvin. Takakierto kyllä sujui ja siihen lähti samaten putkeen, mutta ei tähän... Noo ei kun harjoitusta lisää silleen että palkka siellä esteen edessä. No katsellaan kyllähän tässä on tätäkin hyvin aikaa harjoitella. :D

Sitten pariksi tunniksi töihin ja äidin luo taas jatkamaan siivoiluja. Huomenna onkin sitten vähän vaikeempaa kun meen töihin aamusta, pitäis käydä moikkaamassa yhtä heppaa ja sitten vielä äidin avuksi mennä.. Ja kun koirat ei nyt saa tulla että pysyy kämppä siistinä, joten täytyy vähän säätää, jotta koirat pääsee ulos ajallaan. Ja sitten illalla taas Kárin agiin. :) Fiilistelin vähän vanhoilla kuvilla. Koska näistä tuli näin isoja?

1 kommentti: