lauantai 28. kesäkuuta 2014

Melkoista liitelyä

Meillä onkin pitänyt aikamoista menoa sitten viime kerran. Kárin kanssa on liidelty valtavan paljon, kisoihinkin on keretty menemään. mun elämässä onkin myös tapahtunut paljon muutoksia. Juhannus viikolla sain tietää, että sain työpaikan ensi lukuvuodeksi Alajärven Lehtimäeltä. Se olisi sitten muutto 2,5h pohjoisempaan etelä-Pohjanmaalle. Fiilis oli aika huikea!! Vähän jo jännitti onko mulla syksyllä mitään ja millä sitä sitten eläisi, no nyt on töitä toukokuulle asti ja tuntuu että vihdoin vähän elämä hymyilee myös tällä saralla. En usko että millään voi ainakaan vaikeampaa olla löytää töitä noin pitkän sijaisuuden jälkeen, kuin se on nyt ollut. Asuntokin on nyt saatu järjestymään, joten kotonani on taas muuttolaatikoita ja ensimmäistä satsia lähdetään veljien kanssa viemään viikon päästä.
 mökkivahdit

Juhannus meni varsin mukavissa merkeissä agikisoissa. Perjantaina meillä oli Kárin kanssa yksi rata. Sieltä tuli 5 ratavirhettä ja yliaikaa hieman yli 5s. Virhe tuli, yllätysylläty, kepeillä. minun moka tietenkin. Mutta noin yleisesti olin varsin tyytyväinen meihin. Radan jälkeen lähdettiin mökille käymään. Siellä sai ruokaa ja kakkua ja Kári sai painella vapaana ympäri pihaa. Hienosti osasi olla lasten kanssa, ei yhtään samalla lailla hyppinyt päin, kun lapsilla oli pallo, kuin jos mulla olis pallo. Imir oli remmissä, mutta varsin kauniisti sekin. Ei yllättävää kyllä sen tarvinnut yhtään huudella vaikka Kári sai mennä vapaana. Oli kyllä kivaa! Illaksi mentiin Turkuun veljen luo yöksi. Tokikaan veli ei siellä ollut, mutta saatiin olla rauhassa sitten.
 juhannuselämää mökillä

 ahkeria työläisiä. :)

 kummipoitsuakin näki

Lauantaina meillä oli kaksi rataa. Eka oli hyppäri ja se meni ihan loistavasti! 0 ratavirhettä, mutta harmillinen 1,28s yliaikaa. Otin Kárin lähes seis ennen keppejä, jotta ei taas mokata niitä ja siitähän tuo yliaika sitten. Mutta meillä oli kuitenkin valtaisan hyvä tulos ja sillä tuloksella voitettiin koko maksi1 luokka! Olin kovin ylpeä. Sitten toisena ratana oli meidän eka ikinä agilityrata. Ja sehän meni just tasan ei edes sinne päin.. :D 15 ratavirhettä ja reilu 5s yliaikaa, eli yli 20 virhettä sieltä. Yksi rima tuli alas, kepeillä mokasin ja yksi kielto. Mutta ollaan selvitty hei ekasta agiradastakin! Imir oli katselijan roolissa ja nätisti olikin. Tein sen kanssa välillä vähän jotain rallyjuttuja, kun kerran oltiin vieraassa hallissa jne. Kaikin puolin hieno reissu, ei voi muuta sanoa. Sääkin suosi, siis minua! Perjantaina meillä oli rata hallissa ja ulkona tuli ihan hirveitä rae- ja sadekuuroja. Lauantaina meidän eka rata oli hallissa ja sen aikana satoi vettä ja toinen rata oli ulkona ja silloin paistoi aurinko. :D
 se oikeesti hyvin mennyt rata ja tulokset. :D

Maanantaina mulla oli sitten mun toinen koulutusvuoro alkeiskoirille. Parina mulla oli onneksi taas vetovastuun ottava taitavampi kouluttaja. Ihan hauskaa oli ja onneksi ei ihan hirveesti satanutkaan. Tiistaina käytiin Sastamalassa, rallytokoa vähän tuomaroin. Koirat sai juosta taas kentällä ja oikein tyytyväisi olivatkin. Siellä oli muitakin islantilaisten omistajia ja mikäs sen kivampaa! Hyvä ilta oli siellä, ei satanut sielläkään. :D Keskiviikkona mulla oli sitten kaveripäivä, kun ystäväni, joka nykyään asustaa Sveitsissä oli Suomessa käymässä. Käytiin syömässä ja kaupoilla ja sain hänestä vielä seuraa illan agikisoihinkin. Siellä meillä oli vuorossa hyppyrata. Rata meni ihan jees.. Siitä on video ja sitä videota on ihan kamala itse katsoa. :D Kaikenmoisia virheitä.. Mutta laitan sen tännekin kuitenkin.

 uimakelit kohillaan...



Torstaina oli agiliitelyä ja kivaahan siellä oli, Kári meni ihan hienosti. Lelun kanssa yritin keppejä, mutta se on vähän vaikeaa vielä. Kyllä se siitä, kun mä vaan parannan tätä hommaa. Perjantaina myös agiliidettiin. Hallilla oli hyppyrata jota tehtiin ekat 20 estettä. Vähän jouduttiin hinkkaan mun valsseja ja puolivalsseja, kun ei meinanneet oikeen osua kohilleen. Kári jaksoi oikein hyvin ja lelupalkka oli tällä erää. Kouluttajan mielestä mun on ihan turha namilla mennä, kun parempi viere ja into kerran on lelulla. :) Että yritetään pitää sitä lelua aktiivisesti vaan sitten agipalkkana.
:D niin mitäpä tästä sanomaan.. :D
Tänään mun piti mennä partioleirille, no en mennyt olen kotona vatsapöpön kanssa. Istun koneella ja vessassa vuorotellen. Ei niin kiva. Toivottavasti on huomenna jo parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti