sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pennun hoitoa ja vähän näytelmiä

Torstaina mulle tuli hoitoon pikkuinen borderterrierin pentunen. Musta se oli mitä kivointa, koirien mielestä ei ehkä niinkään. :D Perjantaina pentunen pääsi kouluun koko päiväksi viihdyttämään oppilaita. En jotenkin viitsinyt/raaskinut jättää sitä poikien kanssa kotiin. Ja kun kerran sain luvan sen kouluun tuoda niin sinnehän se sitten tuli! Oli oikein hyvä koulukoira, pääosin nukkui kaikki tunnit häkissä ja välitunnit sitten oli hereillä ja tutustui moniin ihmisiin. Suloinen eläin ei edes onneksi pissaillut sisälle. Toki käytiinhän me joka välkällä ulkona, että ei nyt ehkä olis pitänytkään. Matka Valkeakoskellekin meni ihan joutuisasti ilman mitään sattumuksia, pikkuinen nukkui koko matkan ja niin nukkui nuo isommatkin.
 Valkeakoskella oli jo aika kevät
Lahden ROP-koira

Lauantaina sitten jätin pennun selviämään äidin kanssa kaupunki reissusta ja lähdin itse kohti Lahtea ja näytelmiä. 5 islantilaista oli ilmoitettu, joista 3 oli uroksia. Perillä oltiin ihan hyvissä ajoin ja oli sitten aikaa juoruilla muiden omistajien kanssa. Kárin kanssa valioissa oli toinenkin uros, joka on vasta nyt keväällä valioitunut, tosi nätti kyllä on tämä toinen nykyään, viime kesänä ei vielä vakuuttanut kauheasti. Kehä meni oikein mallikkaasti, Kári esiintyi edukseen ja liikkui upeasti. Toiseksi tultiin valio-luokassa ja ei saatu SA:ta. Olin vähän hämmentynyt siitä että SA ei tullut, mutta noh, tuomarin mielipide oli nyt sitten tuo. Arvostelun kanssa en sitten olis paljoa enää voinut olla erimieltä... En oikeasti tiedä katsottiinko me eri koiraa tai jotain, mutta noh, arvostelun voi lukea tuolta Kárin sivulta. Kotiin päästiin sitten lähtemään nopeasti, mikä tietysti on oikein mukavaa. :D

 Retu oli oikein pätevä tässä hommassa. :)

Sunnuntaina sitten oli vuorossa pennun tutustuttaminen hevosiin, eli matka suuntautui tallille puunailemaan Retua. Retu oli oikein pätevä koiran tutustuttamiseen, kiltti ja rauhallinen. Pentunen oli selkeästi hämmentynyt ja vähän peloissaan mutta mun takin suojista oli ihan turvallista katsella sitten kuitenkin. Ja kun siivoilin boksia niin johan löytyi vähän hevosenkakkaa nutustettavaksi. Reipas pentunen. Sitten vielä kotikautta ja näyttämään pentusta ja koiria ystäville. Sieltä sitten ajeltiin illan ratoksi takaisin tänne Lehtimäelle. Ja hienosti jaksoi taaskin koirat matkustaa. :) Oikein mukava viikonloppu kaiken kaikkiaan siis. Huomenna kutsuu sitten taas työt ja tiistaina onkin sitten auton nokan suunta kohti Vöyriä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti