tiistai 13. lokakuuta 2015

52/9 ja syysloma


No niin taas on jo yksi neljännes kouluvuotta käyty läpi ja syysloman aika. Ja kyllä on kiva olla lomalla! :) Viime viikko kun meni vähän sellaisella puoli moodilla, koska kipeänä piti sitten itseään töissä pitää. Perjantaina auton nokka sitten kohti Valkeakoskea ja äitin hoiviin yöksi ja aamusta sitten Turkuun serkun luo peli-iltamiin. Pelailu oli kyllä hauskaa ja kovasti rauhaisaa, liikaa tuli syötyä, mutta niin yleensäkin. Sunnuntaina sitten paluu Valkeakoskelle. Eilen kävin Kárin kanssa illasta vähän tekemässä ratareeniä, kun saatiin seuraakin. Tehtiinkin sitten aika pitkää rataa ja muutama kohta oli kyllä aika vaikea, mutta selvittiin me sit kuitenkin. Tänään on ihan vaan lenkkeilty ja kävin tallilla. Oi kun onkin heppastamista ollut ikävä! Onneksi pääsee pariin otteeseen tällä viikolla ratsimaan. Eipä sen kummempia, tässä vähän kuvia.
 on ollu kyllä todella kaunis syksy




 älykkyys ihan hyppii silmille eräästä tässä...

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Imiristä RTK1! Ja 52/8

No niin viikonloppuna tuli välillä tehtyä jotakin. :) Lauantaina käytiin Ryttylässä moikkaamassa koirakavereita ja Imir sai hieronnan sitten samalla. Koirilla oli kivaa, Imirillä ja Kárillakin vähän äänekästä, kunnes Imir joutui remmiin lepoon, kun vissiin vähän venäytti tassua. Sitten Kári leikki ihan nätisti ja hiljaa muiden kanssa. Ja Imirinkin tassu parani kyllä iltaan mennessä, eli ei mitään isoa, joku pieni venähdys vain. Sunnuntaina sitten lähdettiin Imirin kanssa ylöjärvelle rallytokon SM-kisoihin. Imir meni alo-luokkaan, meillä piti olla WALAT:lla joukkue, mutta meidän voittajaluokan koira valitettavasti loukkaantui, joten ei ollu joukkuetta. Mentiin sit vaan kisaamaan ja hakeen tulosta.



Imirin rata oli sellanen dieselkäynnistys että mikä... Ekat 5 kylttiä meni silleen perässä vedettävä laama tyylillä ja sitten se alkoi liikkua ihan hyvin! Sen jälkeen ei enää juuri virheitä tullutkaan, muutama -1 pikku virheitä. Tuomarina oli Iiris Harju. Yksi -10 tuli saksalaisesta käännöksesta, eriaikaisuudesta. En usko että normaalissa alo-kisassa olis tullu, mutta SM-kisoissa vähän ehkä tiukempi arvostelu. Kuitenkin tulos tuli, 83p. ja näin ollen hyväksytty tulos ja vihdoinkin, siis VIHDOINKIN Imiristä tuli virallisestikin RTK1!! Ihan huippua. :) Nyt sitten pitää miettiä onko missään sellaista paikkaa missä uskallan sen kanssa avoa kokeilla.. Noh jää mietintään. Kaverin islis pääsi MES-luokan finaaliin, joten jäätiin sitä sitten katsomaan paikan päälle ja näin ollen päästiin lähteen vasta seitsemän jälkeen kotiin päin. Äiti ja isä toi Kárin mulle matkalle, niin ei tarvinnut Koskin kautta ajella sentään. Kiva päivä, vaikka harmillisesti finaaliradalta tulikin sitten hylsy.. :P
 SM-kisan alo rata
hieno mitali <3
Maanantaista alkaen mulla onkin sitten ollu flunssaa ja vielä ei ainakaan oo helpottanut. Mutta mutta, maanantaina mulla oli sitten koirat mukana töissä, koska töiden jälkeen oli pikkasen hoppua. Koirat oli nätisti ja oppilaatkin pääosin tosi hienosti. Pitkä päivä siitä tuli, kun mulla oli aamusta kaksi sijaistuntiakin, joten oltiin siis töissä yhteensä 6 oppituntia. Sitten vauhdilla Turkuun, kun Kárilla oli aika hammaskiven poistoon, polvi ja sydäntarkkiin. Sydän ja polvet oli kunnossa ja hampaistokin ihan ok kunnossa ja nyt sit hyvässä. Kári vaan ei meninannut millään nukahtaa, joten jouduttiin kahdella aineella nukuttaan. Noh herääminen sitten kestikin hyvän aikaa. :D jätin siis Kárin veljen luo heräilemään ja lähettiin Imirin kanssa rallyyn. Rata olis kyllä ollu just sellanen mitä Kárin kaa olis ollu hyvä reenaa, mutta menihän toi tonkin kanssa. Vähän oli Imirissä jo väsymystä havaittavissa, kun su oli pitkä päivä ja koko päivän oli ollu mukana koulussa ja eläinlääkärissäkin, siitä huolimatta työskenteli kyllä ihan hyvin.

Rata oli jotenkin näin: Lähtö --> eteen, oikealta sivulle --> istu, seiso, maahan --> 270 vasempaan --> saksalainen --> käännös oikeaan --> pujoittelu --> käännös vasempaan --> valkovuokko --> istu, seiso, kierrä koira --> käännös oikeaan --> hyppy --> puolen vaihto jalkojen välistä --> istu, 180 vasempaan, istu --> maali. En oo ihan varma unohdinko nyt jotian, mutta jotenkin noin. :D Imir teki ok , mutta tuo oikealla puolella seisomaan nousu oli kyllä vaikeeta! Noh onpahan jotain mitä reenata.
Ylöjärvellä tavattiin myös suloinen 6kk Aitiorannan Urrandi

Tiistaina sitten oli agi, mutta nyt ei omistajan kipeyden takia kävelty vaan ihan autolla sinne. Sitten annoin koirien leikkiä siinä ulkokentällä ennen reeniä. Kárille lämpöä ja Imirille jotain tekemistä. Rata ei ollu mikään kovin vaikea ja Kári teki sitä ihan jees. Vauhtia puuttui, mutta enemmän ehkä sen takia että emännällä ei kyl ollu vauhtia, koska nuha vei puhdin aika täysin. Olis ehitty kolme kierrosta, mutta mun kunto ei antanut myöden kuin kaksi, joten siihen jäi reeni sillä erää. Tänään on pojat joutuneet aika tylsinä viettään päivää, koska ei vaan jaksanut, juuri ja juuri töistä selvisin. Huomenna varmaan aika samalla kaavalla, pakko lepoa koirille siis..

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

52/7

Ei mitään erikoista tässä välissä. Viikonloppuna oltiin Valkeakoskella, käytiin perheen kanssa 60/90-vuotis juhlissa Nokialla. Mukavaahan siellä oli. Mun ystävä Sveitsistä oli myös Suomessa käymässä, joten nähtiin tietysti sitten ja sehän oli vielä kivampaa! Sunnuntaina sitten takaisin tänne Saloon ja maanantaina käytiin sitten rallyssa. Mulla oli molemmat mukana ja tein yhden radan per koira. Imir vähän haahuili, oli jotain kivaa hajua mitä olisi ollut kivampi seurata kuin mua. :) Kári taas oli ehkä vähän liiankin innokas, ei meinannut housuissaan pysyä.
 kallio posetusta


Tiistaina käytiin sitten agissa, kävellen, koska sää oli upea! Ensin vähän Imirin kanssa seisomaan jääviä ja maahan jääviä ja leikkiä ja sitten Kárin kanssa radalle. Teki hyvää työtä ja meillä oli kivaa. Lopuksi vähän keppireeniä, mutta se olis pitänyt tehdä alussa kun menoa vielä oli enemmän, mutta ihan hyvin se meni. Kotimatka olikin sitten melkoista matelua, kun noi olis jäänyt ihan jokaista puskaa haistelemaan työkseen. Mutta kiva päivä kaikinpuolin. Niin ja töissähän ne oli myös mukana ja sen jälkeen uimaankin pääsivät. Sitten tässä on näitä kuvia, syksystä ja koirista.
 uimapaikalta


syksyn väreissä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

52/6 ja islantilaisten leiri Virroilla

Viikonloppu olikin tällä erää täynnä toimintaa. :) Perjantaina otettiin kahden kaverin kanssa suunnaksi Virrat ja islanninkoirien leiri. Matkassa oli siis kolme ihmistä ja neljä koiraa ja tilaa oli farmarissa oikein mainiosti! Matkaa Virroille Marttisten leirikeskukseen oli jonkin verran, mutta hyvässä seurassa sekin tuntui lähes hujaukselta. Perille päästiin ihan ok aikaan ja sitten lenkiteltiin koiria ja jutusteltiin muiden paikalle ehtineiden kanssa. Ensimmäisen yön sain pitää huoneeni itselläni, kun huonekaverini tuli paikalle vasta lauantaina. Meidän mökissä oli yhteensä kuusi ihmistä ja 11 koiraa, joista vain yksi saapui lauantaina. Suurin osa porukasta tuli oikein hyvin toimeen ja olikin meillä yhteisissä tiloissa sekalaisena laumana. Vain muutama uros sai pysytellä huoneessaan, kun ei ollut varmuutta sopeutumisesta toisten uroiden seuraan. Mun pojat oli siinä mukana, mutta pidin ne kiinni, kun mielestäni se oli hieman helpompaa. Saatiin illalla myös yksi toisen mökin asuja meidän seuraksi joksikin aikaa. Ilta vierähti rattoisasti puhellen ja taisi se kello olla jotain kaksitoisa, kun mentiin nukkumaan.

 ilta peuhunaa

 lainakoirani Apla
matkaseurana esimerkiksi Kiki

Aamulla sitten koirien lenkitys yms. ja sitten aamupalalle. Aamupalalla oli tuoretta leipää ja mikäs sen parempaa! Sitten ensimmäiseen koulutukseen, johon osallistuin lainakoiralla, Aplalla. Olin aiemmin luvannut Aplan omistajalle että menisin silläkin agilityn rotumestaruuksiin, joten aamun agilitykoulutukseen osallistuin siis Aplalla, jotta tutustuin hieman koiraan. :) Apla on suloinen 10v. medinarttu, joten erilaistahan se meno sen kanssa oli. Mutta voi niin hauskaa! Kári ja Imir sai tyytyä katselemaan. Agikoulutus oli oikein hauskaa ja meno siellä rennon kannustavaa, kuten pitääkin. Päivän toisena koulutuksena oli sitten vepeä, johon Kári osallistui. Veneestä hyppääminen oli tänä vuonna Kárin mielestä haastavaa, joten sen sijaan että hyppäisi, se valui veneen perestä veteen kun mikäkin hylje. :D mutta meni sentään. Sitten oli veneen vetoa ja viime vuonna Kárin mielestä tää oli ihan turha laji, mutta tänä vuonna se ottikin köyden hyvin suuhun ja toi venettä oikein näppärästi rantaa! Hukkuva ei tänä vuonna tippunut veneestä vaan ui vaan kauemmas ja räpiköi sitten siellä. Kári lähti hyvin sitten kävi hakemassa vahvistusta rannasta ja sen jälkeen haki hukkuvan perille asti oikein pätevästi! Hieno hauva se vaan on!
 taitava pelastaja (kuva Anne Vaskio)
 näin vedetään venettä (kuva: Marjut Färman)
 tämä ja kaksi alempaa kuvaa ottanut Marjut Färman

Aplalla oli aika huimat hypyt! :D

Lounaan jälkeen (jossa ei sitten kehumista ollutkaan) meillä oli islanninkoirien syyskokous. Edelleen jatkan hallituksessa ja silleen. Kokous meni oikein sujuvasti, mutta hieman oltiin aikataulusta myöhässä. Sieltä sitten mentiin agilityn rotumestaruuksiin. Ensin vuorossa oli mölli-luokka. Siinä oli ehkä 8 osallistujaa. Voiton vei Almur ja Jutta ja toiseksi hienosti Anne ja Hekla-mummonen! Hienoa oli meno kyllä muillakin mölleissä ja hauskaa ainakin. Sitten oli meidän kolmosten vuoro, meitä oli 7, kun ketään ykkös ja kakkos luokista ei ollut. Menin Aplan kanssa ekana ja melle tuli radalta viisi virhettä, mutta mun mielestä aika siisti rata noin yhden harjoittelukerran perusteella. Sitten kolme muuta mediä ja sitten rimat maxeihin. Kári meni radan oikein tyylikkäästi, mutta vitonen meillekin radalta sitten tipahti. Mutta hienoa menoa! Voiton vei tässäkin luokassa Jutta, nyt Bjarturilla ja toiseksi Kaisa ja Natta. Onnea kaikille!
 möllien voittaja Almur
 Kárin ratakuvat Marjut Färman

kolmosten voittaja Bjartur

Kisan jälkeen oli vielä yksi koulutus, joka jäi hieman lyhyemmäksi venyneen aikataulun takia, mutta oli kyllä vielä ihan hyvän pituinen. Itsellä ei ollut koulutusta, joten jäin auttamaan Kaisaa agilityn kouluttamisessa, kun paikalla olivat ihan alkeiset. Mentiin putkea ja estetarjoamista. Koirilla ja ihmisillä tuntui ainakin olevan oikein kivaa ja lopuksi vielä pieni kisa näille ihan aloittavillekin. Siitä sitten syömään... Tai noh, jotkut söi. :D Ruokana oli kasvislasagnea ja täytyy sanoa että ei kyllä sitten uponnut muhun... Mutta ei se mitään illaksi oli kestit luvassa vielä. Sitten meillä oli vielä luento rotumääritelmästä ja kyllä oli muuten hvyä! Luennon jälkeen mentiin sitten pikkuhiljaa saunalle. Saunassa oli mennessä aivan järjettömän kuuma, siis siellä ei meinannut voida olla.. :P Mutta kun avasi saunan ikkunat hetkeksi niin tilanne parani. Saunan jälkeen oli nyyttärimeiningillä yhteisoleilua. Kaikenlaista herkkua olikin tarjolla ja kyllä tuli ihan täyteen, vaikka ei makkaroitaan paistanutkaan. Siihen toin sitten koiratkin olemaan, kun olivat aika paljon joutuneet häkissä olemaan ja lopulta sielläkin oli pieni lauma koiria, mutta hyvin tuli taas kaikki juttuun. Nukkumaan menohan siinä sitten taas venähti, kun juttua olisi riittänyt vaikka kuinka.
 Ilse näytti vähän kieltä. :D
 Draumur ja yksi leirin nuorimmista osallistujista.
 Kári odottaa vuoroaan (kuva:Marjut Färman)
suloistakin suloisempi Snugga eli Nukka.

Aamulla sitten aamupalan jälkeen käytiin koirien kanssa vähän rallytokoilemassa. Imir meni ihan ok ja Kárin kanssa aloiteltiin uudelleen merkin kiertoa. Ihan hyvin sekin lähti, mutta vissiin vähän lyhyet piuhat tolla mun koiralla. :D Mut ei se mitään kyllä se sieltä tulee aikanaan sekin. Toisena koulutuksena meillä oli koiratanssia, jota pidemmän kaavan mukaan tein Kárilla. Ja olipa mielenkiintoista! Kaikenlaista pientä opittiin, mitä voidaan kotona reenailla, jos vaan emäntä muistaa kaiken. :D. Imirin kanssa tehtiin hieman vähemmän, kun sillä on sitä lonkkavaivaa jne.. Mutta hyvin Imir teki, ja paljon sai molemmat nakkia! lounaan jälkeen oli sitten vielä pientä leirikisailua. Rata oli oikein hauska ja ihmisten menoa oli mukava seurailla. Molemmat koissut jaksoi oikein hyvin radankin vielä. Sitten olikin jo aika lähteä kotiin ja se nyt on aina yhtä nuivaa, mutta ensi vuonna toivotavasti sitten uudelleen.
 nenäkosketusta Imirin kanssa (nämä kolme kuvaa Anne Vaskio)

Kári heiluttaa 

Maanantaina mentiin sitten rallyyn vain Imirin kanssa. Kári meni veljen luo kylään viettämään lepopäivää. Imir oli oikein pätevä ekalla radalla. Rata meni jotenkin näin: lähtö --> koira eteen, vasemmalta mukaan --> istu, maahan, kierrä koira --> saksalainen --> pyörähdys --> käännös oikeaan --> 360 vasempaan --> istu, käännös oikeaan istu --> hyppy --> molemmat vasempaan käännös --> istu, oikealta eteen, oikealta oikealle --> käännös vasempaan --> pujoittelu --> pyörähdys oikealla --> puolen vaihto takaa --> maali
No jotenkin noin, unohdin ehkä jotain välistä. Toisella kiekalla Imirin eteentulot oli vähän huonommat, mutta ihan ok. Lopuksi jäi vielä vähän yhteistä aikaa niin tein niitä eteen tuloja. Ihan hyvin Imir teki ja ei kyllä näkynyt ollenkaan mitään merkkejä väsymyksestä viikonlopun jäljiltä. Sitten veljen luo vielä hetkeksi ja sitten kotiin.

Tiistaina sitten käveltiin taas agireeneihin, kun ilmakin oli ihan älyttömän kaunis. Perillä oltiin hyvissä ajoin, joten otin sitten Imirin kanssa vähän putki reeniä ja ihan perus asioita ja leikittiin vähän. Imirillä oli kivaa. :) Sitten Kárin kanssa radalle. Radalla oli pari hassua kohtaa, joissa piti vähän vääntää, mutta pääosin se oli hauska rata ja Kárilla tuntui olevan ihan super kivaa. Myös kepit mentiin tosi vauhdilla ja putkiinkin ihan hyvällä vauhdilla. Kotimatkalla mulla oli aika rauhallisia koiria. :) Tänään mulla sitten kävi äiti ja isä täällä kylässä. Että missähän välissä sitä tarkastaisi nuo kokeet.. :D Mukana myös vähintääkin 7 mun omaa kuvaa joten viikon kuvat siinä mukana. :D

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

52/5 rallya ja raunioita.

No niin kaikkea tässä taas on keretty tehdä. Lauantaina käytiin Riihimäellä agilityreeneissä ja sieltä suoraan sitten raunioille. Kári pääsi liitelemään ja ihan hyvin menikin. Imir pääsi raunioilla vähän haeskelemaan ihmisiä ja hienosti sen nenä vaan toimii. Rauniot oli varattu islantilaisille, paljoa ei ollut porukkaa, mutta varsin mukavaa oli hakuilu noinkin. Sen jälkeen käytiin vielä siellä olevilla esteillä. Kári suoritti ne oikein pätevästi ja Imirkin onnistui hienosti. Tikkaat tuotti monelle vähän ongelmia, mutta hienosti nää mun tajusi mennä rauhaksiin, jotta saa jaloille kunnon sijan. Hauskaa oli kaikin puolin. :)
 niin onnessaan se oli. <3

tikkaat
Sunnuntaina meillä oli Kárin kanssa rallykisat. Toinen kerta voittajassa ja tuomarina Anna Klingenberg. Rata oli ihan ok, kun sitä alussa katsoin. Toki siellä oli taas se peruutus, joten -10 tiedossa siis... Radalla fiilis oli ihan hyvä, jossain kolmanneksi vikalla kyltillä Kári alkoi vähän jätättää, mutta tuli kyllä loppuun asti ihan hyvin. Käytösruutu meni ongelmitta, mitä nyt itse meinasin välillä unohtaa hengittää. Tulos saatiin! 77p ja vieläpä 3. sijakin. Että aika hienostihan se meni, verraten ainakin edelliseen. :D Saatiin sunnuntaina vieraitakin, kun kummipoika, veljensä, äitinsä ja pikkusiskonsa tuli kyläilemään! Siinä vierähti oikein rattoisasti pari tuntia. Sitten vielä veli tuli käymään ja laittamaan aidan tuohon aukkoon terassilla, niin voi koiria pitää siinäkin.

Maanantaina oli sitten rallya Turussa, en kuollaksenikaan enää muista millainen rata siellä oli, mutta menin sen molempien koirien kanssa kerran. Imir oli.. noh Imir.. Ihan se meni, mutta silleen omalla tahdillaan ja mielellään. Kári meni ihan ok, vähän jossain käännöksissä oli jotain häikkää. Sitten veljen luo iltapalalle ja kotiin. Tiistaina sitten käytiin agilityssä, mentiin tällä kerta kävellen. Vähän mietin miten Kári jaksaa, mutta hyvinhän se meni, ehkä jopa paremmin kuin edeltävällä kerralla. Kävellään varmaan uudelleenkin, jos ei ihan hirveitä kaatosateita tule. Kuvia nyt muutama ekstra, kun raunio kuvat on Tripletanin ja rallyn kuva tuomarin ottama.

 sunnuntain vieraita
 koiruudet viime viikon torstaina