tiistai 14. tammikuuta 2014

Talvi on kunnolla vihdoin täällä!

Viime perjantaina oli sitten agilityä ja tällä kertaa meni ihan loistavasti! Hypyt oli 55 korkeudessa ja muuri oli täysi maksimuuri. Kári oli aivan loistava! Tuli melkoisen tiukkojakin mutkia esteille, mutta kaiken suoritti puhtaasti. Mäkin olin tällä kertaa paremmin mukana ja sain jopa muutettua toimintaani ohjeiden mukaiseksi. :D Siellä oli sellainen kohta, johon tuli kolme kertaa välistä veto ja siinä olin aluksi ihan väärin sijoittuneena, mutta kun korjasin itseni ja mun ajoitukset, niin Kári veti ihan mielettömällä liekillä! On se vaan sellainen upee hauva! No jotta ei mene ihan kehumiseksi, niin jostain syystä rengas ei tällä erää ollut mieleinen, vaan siitä piti vetää kahdesti ohi, sitten lelun avulla mentiin hienosti ja sen jälkeen ei enää ongelmaa. Kepit meni sen sijaan kuin vanhalta tekijältä ja oli kivaa kun ohajaajakin sanoi, että keppeihinhän on tullut paljon vauhtia lisää. Kyllä jäi meinaan niin hyvä fiilis noista reeneistä. Piti oikeestaan ostaa vapaavuorokorttikin, mutta nyt kun tuli nää pakkaset ja hyvät kelit, niin odottelen vielä hetken.
 Imirillä oli niiiiin levee hymy (nämä neljä kuvaa Anne Vaskio)
 pennut Skirnir, Sudri, Sinir ja Skadi
 Kári oli tosi suosittu aina välillä

Lauantaina me lähdettiin sitten Imirin hierojan luokse Ryttylään. Siellä oli koirakemut, kun paikalla oli 4 pentua. Sen lisäksi hierojan muut koirat (pentujen emä mukaan lukien), sekä yhden pennun kanssa asuva Julla, joka oli mulle ihan uusi tuttavuus, mutta mitä suloisin koiruus. Imiriä ei paljoo muut kiinnostaneet, se siellä painoi aidan reunoja haukuskellen mennessään. Kári olisi enemmänkin leikkinyt Sólin kanssa, mutta pentuja tuppasi tulemaan väliin. :D Pentusilla kyllä riitti toisistaankin hyvin seuraa, mutta välillä piti tietenkin leikkiä isojen leikkejä. Kauniisti nuo mun pojat kyllä on pentusten kanssa. <3 Välillä käytiin juomassa vähän glögiä ja sitten kun muut lähti niin päästin vielä pojat hetkeksi juoksemaan ennen kotimatkaa. Oli kyllä mukavan väsyneitä koiria sitten kotona.
 Tää on MUN pentu, T:Varda
 Kári sai toisen hönön mukaan.
 Sól ja Kári ne yhteen soppii ja Jullakin voi vähän rentoutua.
 Huomaaks sä nyt ihan varmasti mut?
miun rakkaat <3
Sunnuntaina tehtiin aamusta sellainen rauhallinen tunnin lenkki ja sitten kävin tallilla. Heposet olivat ihan nätisti, eivät kovasti vielä olleet ottaneet nokkiinsa pakkasesta. Talleilun jälkeen mentiin porukoille syömään ja siitä sitten Kárin kanssa korkkiksen mettään. Kári sai siellä taas painella meneen ja jäljestää vähän pupuja ja mitä kaikkea sen nenä nyt löysikään. Imir pääsi äidin kanssa sitten fleksilenkille. Lenkkeilyn jälkeen otin suunnaksi Tampereen ja kummitädin residenssin. Siellä hujahti oikein mukavasti aika ja takaisin porukoilla olin noin kahdeksalta. sitten vielä saunaan ja ei kun kotiin nukkumaan. (Kári pääsi pesulle, on sitten silläkin valkoiset karvat valkoisia ensi viikolla Turussa)
 vähän pihalla höyryjä pois
 ja lumessahan kuuluu kieriä!
 on se komea kun se haluaa
 lumikuono

 ja sitten  se ei niin älykästä setti..

Maanantai menikin sitten siivotessa. Ja lenkkeillessä koirien kanssa tietenkin. :) Illalla kävin vielä partiossa, vuoden eka kerta ja ihan kivaa oli. Tehtiin linnuille maitotölkeistä ruokintapaikkoja. Tänään on sitten taas lenkkeilty, talleiltu ja lenkkeilty. Aamulla oli vähän viileää sellainen -20 astetta ja rapiat. Tallilla meinasi sormille tulla välillä kylmä, mutta muuten oli oikein hyvä. Äskeisellä puolentoista tunnin lenkillä oli vaan, noh ihanaa! (Enää pakkasta -15)


 siis MITÄ?
 aurinkolurps
 se on ihan vaan pukeutumis kysymys. :)

 Siis voiko tätä sanoin kuvailla? huoh <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti