sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Rallytokoilua Nummessa

Viime yö meni aikas pipariksi, kun jouduttiin kahdleta lähtemään päivystykseen Kárin takia... Ei paljon tullut nukuttua, mutta vika löydettiin kurkusta, kun kaivettiin sieltä jotain ulos. Ei ollut eläinlääkärikään ihan varma mitä siellä oli, mutta tulehduksen se oli ehtinyt jo aiheuttaa, joten antibiooteille ja levollehan tuo joutui. Kuitenkin koska ei ole tarttuvaa tuollainen ilmeisesti päätin lähteä silti kisoihin. Ajo-ohjeet otin hienosti 020202 ja veihän ne mut sit väärään paikkaan.. Sitten olin juuri ja juuri oikeassa mestassa kun rataan tutustuminen alkoi. No kiersin radan kerran, totesin että ei tästä mitään tule ja lähdin vessaan ja rokotustodistustarkastukseen.

Siinä sitten pyörittiin läheisellä pellolla Imirin ja pennun kanssa, kunnes oma vuoro rupesi lähestymään. En viitsinyt mennä muiden koirien lähelle, jotta ei kukaan saa mitään skitsoja siitä jos tuo vielä vähän köhii ja toisaalta ei sitten saa tuo mitään pahempaa. Varmaan olis se pitänyt jättää kotiin, mutta en raaskinut ja kun tuolla kuitenkin vaan katseltiin maailman menoa, niin ei kai se nyt niin pahasta voinut olla? Ainakin tuntuu ihan hyvin voivan nytkin, joten en oo vielä ainakaan itseäni soimaamassa.

Kun oma vuoro alkoi kolkutella ovella vein pennun autoon ja otin Imirn kanssa pari jotain pientä reeni juttua. Mulla on flunssa ja sen kyllä tunsi.. Pää oli ihan samea ja radalla en oikeestaan tajunnut mistään mitään ja tein typeriä virheitä. Hihna kiristyi neljä kertaa ja jokainen oli ihan oma moka kun keräilin hihnaa liian lyhyelle... Sitten tein pari ohjaaja virhettä kun säännöissä oli uusittu apuaskeleen käyttö, josta tuomari kyllä mainitsi, mutta en vaan saanut mun sumeaan päähän sitä menemään. Ja sitten tuli vielä yksi joku pieni yhteistyövirhe. Luulin jotenkin että rata meni huonosti paitsi tietty siltä osin, että Imir oli hiljaa ja teki kaiken. :) Mutta pisteet tuli mulle tosi yllätyksenä! Saatiin 89 pistettä! Ja niistä puuttuvista 10 oli täysin turhia mun mokia! Eli jos mä en olis ollu näin sumee me oltais oltu koko kisan toisia pisteillä 99. :) Mutta siis Imirhän oli ihan super! Se ei oo varmaan ikinä tehnyt noin hienoa rataa ilman namia. Mulla oli yks tuttu yleisössä ja se oli ollut siellä ihan paineessa huutaa mulle, että nyt se remmi löysälle! Kun sekin oli selkeesti nähnyt että ne oli ihan turhia tyhmiä virheitä, kun Imir kerran oli ihan mukana koko ajan.

No tarkempi analyysi radasta. Lähtö kyltti oli hyvä, ei ongelmaa. Eka kyltti oli istu ja sitten maate. En antanut tarpeeksi remmiä, joten kiristyi kun Imir meni maahan -1p ja sitten otin jonkun pienen askeleen itse kun laitoin Imirin maahan mistä -3p ohjaaja virheestä. Ja turhaan koska toi oli jo menossa maate kun mä kuulemma otin sen hassun askeleen... Kakkoskylttinä oli öö mikäs olikaan? Oli pujoittelu, jossa ei mitään ongelmaa. Sitten oli koira eteen ja sitten takakautta kierto ja ilman istumista jatko. Tässä tuli melle se puutteelilnen yhteistyö, kun jouduin Imiriä hiukan innostaan että tuli sieltä takaa vielä mukaan, -1p siis. Tai siis oletan että siksi, en oo ihan varma, sumussa kun olin. Nelonen oli 270 astetta vasen ja se meni ilman ongelmaa kuin myös käännös oikeaan kyltti viisi. Kuutonen oli peruutukset koira edessä. Tässä tein sen askelvirheen, kun otin apuaskeleen eteen, -3p samatan tässä tuli yksi noista täysin turhista talutin jutuista -1p.

7 kyltti oli sitten koko kierros oikeelle 360 se meni hienosti, sitten oli saksalainen käännös 8 kylttinä ja sekin meni no problemo vaikka Imir oli tässä tosi hidas. Sitten pujoittelu edestakas, jossa taas pölö talutin virhe... -1p. 10 kylttinä oli koira istuu ja siitä juosten, joka meni loistavasti, 11 olikin sitten himmaus normi vauhtiin, joka hyvin sekin. Sitten oli 12 kylttinä 270 astetta käännöstä taas kai vasemmalle? Muistankohan oikein, saakohan sama kyltti olla kaks kertaa?.. No oli kumpi vaan niin hyvin meni sekin. viimeisenä kylttinä oli sitten koira istuu ja se kierretään.. Ja vielä hienosti tähänkin yksi talutin virhe, joka myös täysin turha koska siinähän se istua pönötti kun patsas. Sitten vaan maaliin ja ulos ja Imirille namia ja herkkua ja paijausta ja kaikkea. Vaikka fiilis oli, että rata oli huono, olin niin onnessaan siitä että Imir oli hiljaa, joten mulle olis ollu ihan sama vaikka olis hylsy tullu. Ja sitten kun pisteet tuli olin ihan että mitä helkuttia! Jaa näin hyvin meni. :D

No nyt sitten vietetään lepo iltaa ja huomenna on koirilla lepopäivä ja mä meen noutamaan reenikaveria Helsingistä ja sen koirat hoidosta. Nää toivottavasti sitten täällä nukkuu molemmat tai ei ainakaan tee mitään tyhmää..

1 kommentti:

  1. Onnittelut hienoista pisteistä! :) Te vaan parannatte menoanne :)

    VastaaPoista