sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Turkuilu viikonloppu

Torstaina aloitettiin aamu käymällä hallilla. Reeni meni oikein kivasti ja meillä oli oikein kiva hallikerta. Kun tulin kotiin, tuli soitto töihin! Vähänkö ihanaa, kyllä täällä kotona jo on oltukin. :) Siellä oli historian ope kipeänä, joten torstain ja perjantain olin sitten töissä. Torstaina töiden jälkeen kävin ystävien luona kylässä koirien kera ja mukavaahan siellä oli. Perjantaina tehtiin aamulla pitkä lenkki ja sitten töihin. Töiden jälkeen suunnaksi sitten halli ja Kárin treenit. Imir tuli tällä erää mukaan, koska matka jatkui reenien päälle suoraan Turkuun. Kári oli ihan liekeissä! minä en niinkään. Sillä oli alussa niin hurja vauhti, että jäin auttamatta jälkeen ja olin ihan pihalla. Tehtiin kyllä hienoja harjoituksia ja välillä olin ihan äimänä, että se oikeesti teki kuten piti, kun en ajatellut sen vielä osaavan. Osaa se. :) Keppeihin saatiin ohjeistusta, kun olen tehnyt sitä käsi liian ylhäällä. Oli kyllä hieno katsoa kun ohjaaja sen kanssa teki ja toinen meni kuin mikäkin pujoittelukone. Ny vaan sitten itse sama ote hommaan, niin johan alkaa kepitkin mennä vauhdilla. Keinuakin otettiin, tällä kertaa sitä ihan normikorkeaa. Kári epäröi taas ekalla kerralla, mutta sen jälkeen meni oikein hyvin. toki siis vielä niin, että ohjaaja siellä päässä kiinni ja laskee rauhassa keinun. Mutta hieno oli. Radan loppupään reenaaminen oli tosi vaikeeta mulle. Sain siitä sitten kyllä kiinni lopulta. Ohjaaja vaan naureskeli, että onneksi Kári ei enää lopussa ollut ihan niin reipasvauhtinen, koska olisin ollut ihan pulassa, jos se olis sellaista vauhtia mennyt kuin alussa. Noh ei kun lisää reeniä mulle!
 tässä Imir kävi kääntymässä
 se "ihana" oja
vahtikaiset

Hallilta tosiaan suunnaksi Turku ja siellä hain vähän ruokaa ja veljen luo sitten yöksi. Toki koirien kanssa piti vähän vielä illalla ulkoilla. Hyvin nukuttiin ja aamulla vain pieni lenkki, koska tiesin että päivästä tulisi rankka. No puoli kymmenestä mulla oli sitten sellaiset koirat että "hei tehään jo jotain, jooko? Joko mennään? Mennään nyt jo!!" Mutta vasta puoli yksitoista lähdettiin liikenteeseen. Haettiin reenikamu ja sitten suunnaksi metsä. En oikein mennessä tiennyt uskallanko Imirin päästää irti, mutta uskaltauduin sitten.. Hetken se oli tosi nätisti siinä ja sitten se otti taas ritolat jonnekin. Kári meni perässä ja piti ääntä, mutta kun kutsuin sen pois, ei Imiristä kuulunut mitään. Kyllä on meinaan niin pitkiä nuo minuutit, kun et kuule etkä näe koiraasi missään. No ennen pitkää herra suvaitsi tulla takaisin, vain kiertääkseen mut noin kolmen metrin päästä ja ottaakseen uudet hatkat. Kun tällä erää tuli antoi Imir sitten onneksi reenikamulle kiinni. Tiedä oliko sillä paremmat nakit vai oliko se muuten vähemmän epäilyttävä. Nuoriso sai sitten olla koko metsäilyn irti ja tämän irtioton jälkeen Imirkin oli ihan rauhallinen. Tiedä sitten kuinka kaukana se on käynyt vetämässä lenkkiä. Metsässä oli myös sellainen asteen ällöttävä oja, jossa koirat kävi tietenkin plutimassa... Onneksi sen jälkeen paluumatkaa oli vielä sen verran, että suurimmat kakat ehti tippua teflonkarvoista veke. Haju tosin oli kyllä... melkoinen..
 välillä Imirilläkin riitti vauhtia pihalla

 painia ja littaa, mitä muuta tarvitaan?

Reenikamun pihassa koirat pääsi sitten letkukäsittelyyn, jotta päästiin tuosta hajusta edes jotenkin eroon. Imir ei pahemmin arvostanut pesua, muuta oli ok. Siinä oltiin sitten vielä melkein kaksi tuntia. Imir toi palloa välillä ja haukkui välillä ja Kári ja Jomi sitten leikkivät. Oikein mukavaa oli ja melkoisen lämmintäkin, varsinkin jos oli aurinkoisessa kohdassa. Kiitos vaan taas kamulle pihan lainasta. :) Pihalta lähdettiin sitten serkkuni luo tapaamaan kummipoikaa. Siellä oli vastassa kaksi todella innostunutta parivuotiasta nassikkaa. Taluttivat koiria kovasti sisällä ja kivaa oli. Tai no Kári lähinnä, kun Imir oli sen verran väsy, että en antanut niiden sitä paljon talutella. OIkein kivasti menee Kári siinä perässä, kun pojat vetää. Vaikka painavatkin vielä vähemmän kuin Kári. Siinä hurahti mukava pari tuntia ja sitten veljen luo käymään. Illalla hain sitten intialaista ruokaa mukaan ja ystävän luo vielä käymään. Siellä menikin ilta ihan rattoisasti, kunnes sitten Kárilla alkoi vatsa pitää kaameeta mölyä ja oli pakko lähteä. Mitään ei kyllä tullut, mutta möly oli ihan hirmuinen! Sitä kuuntelin vielä veljenkin luona kun menin nukkumaan, että koskahan tuo herättää, kun tuo möly on tuollainen. No ei herättänyt, ehkä nukkuminen laannutti vatsan ja aamulla käytiin sitten ulkona pyörähtämässä vasta kuuden jälkeen.
 vesileikit
 joo o isottele sä vaan ;)

hoppaa!
Sunnuntaina muuten käytiin isoäidillä ja siitä kävelin yo-kylään koirapuistoon, jonne olin sopinut kaverini tulevan. Puistossa oli yksi koira kun sinne mentiin ja hetken se leikki Kárin kanssa, mutta sitten lähtivät pois. Kaverini siinä sitten tuli ja juteltiin puistossa, kun huomattiin toisenkin ystävämme juoksevan ohi, huudeltiin sitten hänetkin sinne juttelemaan hetkeksi. :) Oli kyllä ihanaa nähdä! Puistosta suuntasimme kaverini luo vielä hetkeksi ja koirat olivat selkeesti aika väsyjä, kun lähinnä vetivät sikeitä. Hyvä niin. Siitä sitten vielä kävellen veljelle, jonka matkan aikana tuli vielä vastaan yksi entinen työkaveri ja yksi koiratuttavuus. Mielettömän hyvä säkä siis! Veljellä ihan hetki vielä ja sitten suunnaksi koti. Viikonloppu oli ihan mielettömän kiva ja taas kerran olin niin ylpeä mun koirista. No ainakin suurimman osan ajasta. :) Kotiin kun päästiin niin eipä noita paljon tarvinnut ulkoiluttaa, kun olivat ihan sippejä. Rankkaa tää matkustelu.
 lapsiystävällistä menoa

Tänään tehtiin tuo meidän perus aamulenkki, se kestää noin tunnin. Nyt vähän asioita hoitamaan ja katsotaan jos tästä vielä hallillekin tänään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti