keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kesää odotellessa!

Maanantaina oli aika kiva päivä, tai no päivästä en niin tiiä, mutta reenit illalla oli kivat. Kuudelta alkoivat Liedossa tällä erää. Periaatteessa meni hyvin, mutta Imir oli jotenkin vähän valju. Tai siis teki kyllä, mutta ehkä mulla oli väärät namit, kun kaikki tapahtui sellaisella Imir ajalla. Seuruu on sellaista, kun se on aina ollut että hetki sitten vilkuillaan muualle ja sitten taas vähän seurataan. Tosin se nyt on mun vika, kun en oo tässä ikinä ollut kovin tarkka. Paikalla makuut meni hyvin, odottaa varsin nätisti. Samoin toimi istumassa odottelu. Seisomistakin reenattiin ja se meni hyvin. Maahan menoja piti koittaa nopeuttaa, mutta Imir menee maahan niin omalla ajallaan, että vissiin ihan sama mitä mä teen. Siis lähtee kyllä meneen heti kun käsken, mutta menee silleen kaikessa rauhassa. :) Ja ehkä tuo sunnuntain reeni vielä painoi alla, koskapa väsyi melko nopeaan. Tai siis reilu puoli tuntia jaksoi ja sitten alkoi vähän keskittyminen rakoilla. No eihän Imirkään kai aina voi olla parhaimmillaan. Ja niin tekihän se kaiken, hieman hitaalla vain.

Tiistaina oli sitten niin mieletön ilma, että päätin kävellä rally-tokoon. Ei sinne kuitenkaan kävele kuin puolisen tuntia. Nää reenit olikin sitten taas yhtä meidän juhlaa. Seurasi hienosti, teki kaiken ekasta käskystä ja jos nyt jotain miinusta etsiin, niin muutama istuminen jäi hilppasen vinoksi. Oon aika positiivisella mielellä siitä, että loppukesästä vois vaikka koittaa startata jossain kisoissa. Kunhan saadaan tuo seuruu ilman namia vähän paremmaksi niin kyllä se siitä. Lopuksi otettiin taas sellaista leikkimielistä kisaa ja kyllähän tuo karvaturri taas vei voiton ihan selkeästi. Vain se göötti oli edes lähes yhtä hyvä. ;)

Iltapäivällä kävin sitten tallilla, kun sellainen ammattilainen tuli Ikeä kokeilemaan ja halusin nähdä ja kuulla mitä hän sanoi. Kyllähän muuten Ike näytti hienolta, kun tuollainen kunnon osaaja oli sielä selässä. Kehui Ikeä hyväksi hepaksi ja sanoi omistajalle, että nyt heppa kunnolla töihin niin siitä tulee mainio. Että mäkin saan nyt taas laittaa kannukset jalkaan ja pistää elukan vieläkin paremmin töihin. Tai no, enköhän mä edelleen lähinnä vie sitä maastoon, koska omistaja ei sinne oikein uskalla. Ja kun mulla sielä vaan on kivaa! Ei paljon oo parempaa fiilistä kun ihana maastolaukka! Kyllä muuten selvittää pään ja saa ihmisen hyvälle mielelle.

Illalla meille tuli sitten vielä koirahieroja hiukan hemmottelemaan Imiriä. Tai no ihan syystä kutsuin, kun selkeästi on huomannut, että pientä jäykkyyttä on talvesta tullut. Imiristä onneksi huomaa helposti, kun se rupeaa sitten peitsailemaan ja maahan menot ja nousut hidastuu. Kyllä muuten koira nautti! Tai nautti kunnes päästiin vasempaan takasisäreiteen. Sielä oli ihan kunnon jumi, joka sitten ei tuntunutkaan kovin hyvältä, eikä tainnut olla kovin kivaa, kunnes jumi aukesi ja oli taas kivaa. Toisaalta ei ole mikään ihme jos jotain jumia on, kun edellisestä hieronnasta on jo monta kuukautta. Ja onhan tuolla kuitenkin ne E-lonkat, että ehkä nekin vähän vaikuttaa. Nyt tulee hieroja ensi kuussakin, niin sitten voikin taas varmaan kesän pitää taukoa.

Tänään meillä sitten olikin rentoutumispäivä. Tai tarkoitus oli islisreeniä, mutta aamulla kuulemma sieläpäin satoi, joten siirrettiin huomiselle. Toivoa sopii että huomenna ei sada. Mutta ei se mitään, tää oli varmaan ihan hyvä vapaapäivä päivä. Käytiin vähän nautiskelemassa auringosta ulkona ja harjasin Imiristä kunnon kasan karvaa pois. Iltapäivällä vielä toinen hengailu lenkki ja siinä se sit on tänään ollutkin, eikä oo tuo karvainen tuntunut muuta kaipaavankaan, joten varmaan oli hyvä ajoitus. Nyt sitten tässä jännäillään tuleeko muutamaan katsottuun paikkaan sellainen pentu, joka tänne meidän iloksi voisi joskus kesällä muuttaa. Joskus huhtikuun loppupuolella sen sitten tietää, kun pennelit syntyy. :)

8 kommenttia:

  1. Hei!

    Huomasin, että mainitsit tulevan pentueen. Täällä kirjoittelee tuleva issikan omistaja :) Itse odottelen myös huhtikuun lopulle syntyvää pentuetta! :) Mistä päin oottelet, mahtaakohan olla samasta paikasta? :D

    -Jenni

    VastaaPoista
  2. Tää mun odotelma ei synny suomeen, vaikka kyllä varmaan katselin myös sitä paria, josta sun pentu on tulossa. Mutta mulla on odotus kohdistunut tuonne Saksaan ja Hollantiin, riippuen tuleek sinne ja mitä. :)

    VastaaPoista
  3. Okei, tuo sama ajankohta kiinnitti huomion niin ajattelin kysäistä :) Oikein paljon onnea odotukseen sinnekin ja toivottavasti tavataan issikoiden parissa! :)

    VastaaPoista
  4. Juu toivon mukaan tavataan. :) Issikkaihmiset on ainakin mun kokemuksen mukaan varsin mukavaa porukkaa eli rohkeasti sitten vaan sinne tunkemaan itseäsi, jo ennen pennun tuloa voi näyttelyissä yms tunkea mukaan. :D Ja jos oot näiltä alueilta niin tosiaan mitä kivointahan on aina tutustua uusiin issikkaihmisiin. :)

    VastaaPoista
  5. Me asustetaan Vantaalla nykyisen koirani kanssa, vaikkakin Tampereelta oon kotosin ja sinne olisi tarkoitus palatakin kunhan saan valmistumispaperit kouraan :) Tampereen ja Vantaan väliä suhaillaan vielä kolme vuotta :D Tampereella ollaan tavattukin Aplan ja Runin omistajan kanssa ja Pieksämäen erkkarissa vierailtiin viime kesänä. Nyt vain sitten odottelua, että saadaan pennun tuoksua kotiin ja päästään touhuamaan! :)

    VastaaPoista
  6. Mä asun tällä hetkellä vielä Turussa, mutta tosiaan tarkoitus olisi palautua lapsuuden maisemiin Valkeakoskelle, kunhan saan paperit käteen ja jotain töitä. :) Että jos joskus Tampereelle muutat niin sit on varmaan mahkuja ihaniin islistreffeihin sielä päin! :D

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin, se olisi kivaa! Molemmille onnea pentuhaaveisiin ja opiskeluun! :D

      Poista