Viikonloppu meni vauhdilla, sekä mulla, että Imirillä. Itse olin yöt töissä sekä sunnuntai illan. la ja su kävin myös tallilla ja perjantaina sain ihan ok gradua tehtyä eteenpäin. Ehkä se oikeasti valmistuu tänä keväänä. :D Imir taas pääsi sekä perjantaina, että sunnuntaina äidin kanssa metsään juoksemaan ja lauantainakin olivat tehneet reilun lenkin. Kuulemma oli rauhallista koiraa ollut kotona. Hyvä niin.
Maanantaina pakkasin sitten kamat autoon, hain meidän mamman ja ajoin Valkeakoskelle hakemaan koirani kotiin. Täytyy olla tuo motivaattori tuossa, että jaksaa taas jatkaa. Aamulla ajoin sinne, lenkitin muutaman kerran koiran ja iltapäivällä ajoin sitten takaisin. Imir oli aivan tooosi innoissaan kun tulin sitä hakemaan. Tai no niin se aina on. Hauskaa sillä varmasti on ollut äidin ja isän kanssa, mutta oli siitä varmaan ihan kiva tulla kotiinkin. Toivottavasti ainakin.
Tänään (tiistai) vähän aikataulu petti, kun lähdin aamulla uuden staffituttavuuden kanssa lenkille ja siitähän tulikin sitten sellainen lähes kolmen tunnin pyrähdys eikä sitä reilu tuntia, jonka olin suunnitellut. No ainakin koirat jaksoivat painia ja mennä ja todella hyvin tulivat juttuun vaikka molemmat ovatkin leikkaamattomia uroksia ja niillä on vain puoli vuotta ikäeroa. Toivottavasti saan pian muutamia kuvia lenkistä. :) Kirjastossa käynti jäi sitten pois, koska mun piti olla kahdelta tallilla.
Tallireissu olikin sitten hieman mielenkiintoisempi tänään... Menin puomeja ja alkuun kaikki meni hienosti, mutta sitten.. No ensin menin siis yksikseen noin 20min, kunnes maanesille tuli pari pientä ponia ja niiden pienen pienet ratsastajat. No ei mennyt kauaa, kun menin kolmen ravipuomin sarjalle ja Ike sitten kompastui keskimmäiseen ja ihan niin hyvä ei mun tasapaino ollut, kuin tilanne olisi vaatinut ja kompastumista seuranneeseen pukkiin tipahdin sitten kyydistä. Onneksi ei paljoa sattunut, mustelmat kyllä tulee, mutta se ei oo suurta. Mitään ei mennyt poikki, eikä kävely satu, no ainakaan vielä. Humoristista on, että itse tippuminen ei pelottanut lainkaan, vaan olin kauhuissani noiden pienten puolesta. Mietin vain, että mitä jos nuo ponit nyt sekoaa ja lähtee!! onneksi ponit ei ikestä välittäneet tuon taivaallista ja Ikekin antoi nopeasti kiinni. Ei kun takaisin kyytiin ja lisää puomeja alle, ettei vaan jää kauhuja. No ensi kerralla sen vasta näkee rupeeko jännään vai ei. Toivottavasti ei. Onneksi olin aamupäivällä tuolla pitkällä lenkillä, niin voi nyt sitten ottaa rauhassa illan. Mobilaattia pakaraan ja rentoutumaan. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti