Äidin luokse kylään.

Eli uudenvuodenaattona aamusta käytiin pikkulenkillä, kuten ohje sanoi. Ja ei mennyt kun hetki niin alkoi taas tuo kaamea vinkuna, että tehdään jotain. Tein sille sitten muutaman pahvin sisältä nannaa jutun ja se toimi hetken. Kuitenkaan viitsisi ihan hirveästi sitten noita nannojakaan syöttää, kun ei saa kamalasti liikkuakaan. No onneksi olin ystäväni kanssa sopinut, että vie Imirin äidin ja isän luo Valkeakoskelle. Niillä kun on siellä aikaa sitten käydä toisen kanssa ulkona vaikka joka toinen tunti pienellä lenkillä. Ei sitten hengästy ja pysyy lenkit lyhyinä. Kolmen maissa Imir sitten pakkautui autoon ja lähti äidin ja isän luo.

Uusi vuosi kului rauhallisesti sukulaisten kanssa pelaillen ja raketteja ampuen ja tietenkin syöden. Imir ei raketeista ollut välittänyt tuon taivaallista ja kiltisti mennyt paukkeesta huolimatta äidin kanssa nukkumaan hieman yli kahdeltatoista. Imir ei ole ikinä paukkeesta välittänyt, mikä on todella hyvä. Ei sitten tarvitse miettiä panikoiko toinen koko uuden vuoden. Itse menin 1.1. iltaan töihin ja sitä ennen kun tulin käymään kotona niin vihdoin törmäsin lähes naapurissa asuvaan islispentuun Leiraan. Aivan ihana! Eikä todellakaan helpottanut tätä pentukuumetta tuollaisen ihanan palleron tapaaminen. Omistaja sanoi, että voidaan hyvin mennä Imirin kanssa pimpottelemaan ja pentua tapaamaan kunhan Imir tervehtyy ja kotiutuu. :) Sitä odotellessa.

Itse yritän tämän viikon tehdä Gradua, jotta sekin joskus oikeasti valmistuisi ja näin ollen voisin Islantiin taas matkustaa ja toisen pennun ottaa. Ovat siis osittain palkintoja Gradun valmistumisesta. Sama oli kun tein kandia. Se piti saada keväällä valmiiksi, jotta saatoin lähteä kesäksi Islantiin ja sitten syksyllä hankkia tuon ihanan palleron Imirin. Näistä syistä ja viikonlopun työvuorojen takia Imir on nyt koko viikon Valkeakoskella.

Tänään (keskiviikkona) oli Imirin kupla sitten vähästä liikunnasta täyttynyt ja äiti oli sen vienyt metsään vapaana juoksemaan. Oli kuulemma innostunut niin paljon äidin sauvoista, jotka siis ottaa yleensä vain tuonne metsään mukaan, että oli koko matkan metsään vetänyt, mutta metsässä ottanut ihan rauhassa ja pysynyt lähellä äitiä. Hyvä näin. Loppupäivä oli siellä mennyt nukkuessa, joten ilmeisesti sai paineet purettua. Eilen kun oli kuulemma vain sinkoillut narun päässä ja halunnut juosta. Toisaalta antibiootitkin loppuu jo ylihuomenna, joten ehkä nyt jo vähän sai mennäkin. Yskintä on kuulemma siellä päässä lakannut, joten ilmeisesti toimivat. Nyt vaan sitten mulle jostain sitä kuuluisaa motivaatiota, että jotain saan aikaan, niin tuntuu paremmalta kun maanantaina haen Imirin kotiin.

Että hyvää uutta vuotta vain kaikille!