
Seuraava muutto vuonna 2009 vei sitten asuntoon, johon koirakin olisi tervetullut. No siinä muutettiin ja seuraavalla viikolla lähdin sitten Islantiin 3,5 kuukaudeksi. Hevosten ja turistien kanssa työskentely oli äärimmäisen antoisaa ja ehkä paras kesäni ikinä, mutta koiraa aloin haluta vain enemmän, kun naapuri tallin ihana islis Freya kävi meitä aina silloin tällöin tapaamassa ja auttamassa hevosten siirtelyssä. Suomeen palasin syksyllä päätös jo mielessäni siitä, että nyt se koira saisi sitten tulla. Oltiinhan siitä jonkin verran jo aiemmin juteltu. Ajatuksissa oli ensin lunnikoira, mutta kun sellaista pentua ei ollut saatavilla, kohdistuivat ajatukseni tuohon ihanaan islikseen ja sen myötä koko rotuun.
Aitiorannan kennelliin oli sopivasti syntynyt pentuja ja runsaan sähköpostin vaihdon jälkeen sovittiin, että Imir muuttaisi meille asumaan, kunhan olisi tarpeeksi vanha. Muutama viikko menikin sitten oikeassa usvassa ja odotuksessa.
Imir kotiutui todella nopeasti. Mistään yöitkuista ei ollut tietoakaan ja otti kyllä kodin omakseen aivan samantien. Rohkea pieni poika. Ainoa mitä inhosi oli kaulapanta.. Sitä piti vain rapsutella eikä sen kanssa haluttu liikkua juuri ollenkaan. Ostin sitten valjaat ja siihen loppui sitten nekin ongelmat. :) Sisäsiisteyden opettelu oli helppoa ja huvittavaa oli, että Imirhän ei juuri ikinä tehnyt sanomalhdelle, eikä matoille vaan paljaalle lattialle. Helpotti siivoamista suunnattomasti. Yksinolon opettelua olin hieman stressannut, mutta sekin sujui hyvin. Haukkui kyllä lähtöjä, mutta vaimeni nopeasti ja pysyi hiljaa, oltiin pois kuinka kauan tahansa. Olin super yllättynyt siitä, miten hienosti meillä pentuaikana menikään. Imir oli ehdottomasti aivan mahtava jo pienenä pentuna. End of part 1. Ekassa kuvassa Imir ekana iltana uudessa kodissa. Toisessa ja viimeisessä peltolenkillä talleilun jälkeen ja siinä yhdessä sitä ensisilmäistä rakkautta. <3
Nää on aina niin mielenkiintoisia juttuja kun saa lukea miksi joku kiinnostui jostakin rodusta :)
VastaaPoistaTicolla oli (ja on joskus vieläkin) pentuna kans tuota panta-allergiaa. Alkoi aina mahoton rapsutus kun laitettiin panta kaulaan. Onneks ei sentään alkanut mököttää, niiku mun äipän koiruus teki pentuna :D
Joo näinhän tuokin teki...Perse penkkiin ja hirmuinen rapsuttelu. En oikein edes tiedä miksi sitten jossain vaiheessa lopetti. Pantaa kuitenkin pidettiin aina välillä, että ehkä se sitten vain vihdoin tottui siihen. :)
VastaaPoista