perjantai 25. toukokuuta 2012

Tämä on minun Turkuni (by Imir)

Olipa outo aamu. Emäntä heräsi jo ennen kuin ehdin mennä häntä tökkimään... Yleensä aina saa tökkiä sen hereille, kun se vaan nukkuisi. Herätysten hoitaminen meni keväällä lähes työstä, kun piti pitää huolta, että tuo sai jonkun ihme koulujutun tehtyä. Piti kyllä olla iso työ, kyllä se sitä niin kauan teki. Mutta nyt, kun se saisi nukkua munkin puolesta niin se herää itse! Ja mihin aikaan? No kuudelta.. Ei ole normaalia. Ja sitten se oli vielä tosi pirteä ja pisti oikein lenkkikuteet niskaan. No mikäs siinä, kyllä minä olen aina valmiina lähtemään lenkille! Sinne me sitten lähdettiin kohti noita joen toisella puolella olevia peltoja. Noilla pelloilla sain ennen joskus olla paljonkin vapaana, mutta taisin mennä emännän mielestä vähän liian kauas, kun en enää saa juuri koskaan olla siellä irti.. (murjotus). Tänään sain kuitenkin olla osittain vapaana, kun emäntä päästi remmistä irti ja sain vähän juoksennella sen roikkuessa perässä. Siellä on kiva mennä, paljon lintuja, jotka tietenkin kuuluu ajaa lentoon ja paljon tilaa vähän painaa. Sitten emännän mielestä oli tosi nättiä voikukkapeltoa ja pysähdyttiin ottamaan kuvia. Musta otetut kuvat on tietenkin aina upeita ja kivoja, mutta tällä kertaa kyllä pistin ihan parastani ja poseerasin oikein kauniisti.



Matkaa jatkettiin siitä kohti Koroisia, jossa emäntä ajatteli, että voisin juoda, mutta ei mulla tällä erää kyllä ollut yhtään jano. Vähän kastelin tassuja, mutta lähinnä halusin jatkaa matkaa. Seuraavaksi se yritti tunkea mut poseeraan tulppaanipuskaan, mutta se oli mun mielestä huono idea, punaiset kukat ei oikein pue mua. No siitä jatkettiin vielä vähän, kunnes otettiin kunnon postikorttikuvia tämän kaupungin (Turku, jos joku ei tiedä) maamerkistä, Tuomiokirkosta. Nyt pistin taas kaiken peliin, koska tykkäsin istua siinä paikassa ja mun mielestä Tuomiokirkko on kiva. Sen sanominen tarkoittaa yleensä aina piiiitkää lenkkiä tai kyläilyä emännän isoäidin luona ja siellä saa aina paljon kaikkia herkkuja vatsan täyteen!



Tästä matkaa jatkettiin yhdelle emännän lempirakennuksille, eli kaupunginkirjaston vanhalle osalle. Sieltä saa kuulemma hyviä kirjoja jotenkin lainaan. Siis ei tartte ostaa, vaan voi lukea ja viedä takaisin. Ei kuullosta mun mielestä kovin kannattavalta bisnekseltä, mutt ihmiset on vähän outoja joskus. Emännän mieliksi poseerasin taas hienosti, mutta se vaan oli ihan liian hidas kuvien kanssa, kun pitihän sitä nyt pitää vahtia mitä ympäristössä tapahtui. Emännän suunnalta kyllä kuului välillä epätoivoista huokailua, kun sen mielestä katsoin pois aina väärään aikaan. No mitä tähän sanomaan, ostaisi nopeamman kameran.



Seuraava stoppi oli sitten Brinkkalan talo. Täällä emäntä valitteli jotain valoista ja varjoista, ei kiinnostanut mua lainkaan, otin vähän juotavaa, kun sen edessä on sellainen no nuo kutsuu sitä kai taiteeksi, mutta siis siinä vain virtaa vettä. Hassut ihmiset. Tänne ne kuulemma tulee jouluna kuuntelemaan jotain joulurauhaa. MINUT ne jättää siksi aikaa kotiin ihan yksin. On siinäkin omistaja, joulunakin joudun oleen yksin.. Kuulemma siellä olisi liikaa ihmisiä ja mä en viihtyisi, mutta mähän rakastan ihmisiä! Voisin jutella niille kaikille. Olisi se varmasti mielenkiintoisempaa kuin joku rauhanjulistus? Mitä sellaisella muka tekee Suomessa? Ei täällä sodita.. pöljää.



Sitten pysähdyttiin katsomaan jotain patsasta miehestä, jolla on vaikea nimi, joku Acrigola tai jotain. On kuulemma tosi tärkeä mies Suomen historiassa. Mä en tietäis siitä mitään, mutta emäntä on tässä aika hyvä, onhan se lukenut sitä pääaineena jo monta vuotta. Luulis että vuodessakin oppis ihan tarpeeksi? Mä oon oppinut kuitenkin kaiken tarvittavan ja oon vasta kaksi ja puoli. Se on lukenut tuolla jo yli KUUSI vuotta! Voitteko tajuta.. Onneksi me koirat ollaan vähän nopeampia oppimaan.



Viimeisenä stoppina oli tietenkin mun ehdoton ykkösmesta tässä kaupungissa, eli koirapuisto. Emännällä oli mukavasti pallo mukana taskussa, joten leikittiin siinä vielä hetki. Mun mielestä ei oltu oltu kauaa, mutta emäntä jo vähän puheli, että tarvis lähteä töihin ja että ollaan oltu lenkillä vaikka kuinka kauan, joten kai me sitten oltiin oltu kauan. Mun mielestä lenkillä ei ikinä voi olla liian kauaa. Sitten se lähtikin töihin.. En tajua yhtään ettei se voi ottaa mua töihin mukaan. Siellä kuulemma tehdään hampurilaisia, joten viihtyisin varmasti! Kuulemma jotain sääntöjä tässäkin.. Ihmisillä on niin paljon sääntöjä. Mutta onneksi sentään käytiin pitkällä lenkillä ja jos nyt myönnän ihan vaan teille, olin ehkä vähän väsynytkin. Sainpahan nukkua rauhassa.
Rakkaudella kaikille Imir
Kuvat saanevat selityksen tekstissä. ;)

2 kommenttia:

  1. Voi ihana teksti! Imir on niiin hiano poika! :)

    VastaaPoista
  2. Onpas söpskätystä kirjoitus ja Imir niin somana kuten aina :)

    VastaaPoista