Muistoja part 2.

Imirin ensimmäinen kevät oli aikamoista ylä- ja alamäkeä. Ei tosin varsinaisesti Imirin takia vaan parisuhteen takia. No alkutalvi oli mukavaa aikaa ja opeteltiin paljon asioita. Yritin opettaa jo tuolloin Imiriä noutamaan asioita, mutta joko koulutus oli huono tai dravia ei ollut, mutta noutamisestahan ei mitään tullut. Tai ei siihen ainakaan mitään käskyä saatu aikaan, koska jos joskus jotain takaisin toikin niin vahinkohan se oli. :) Ei muuten tuo vieläkään, paitsi silloin kuin itsestä siltä tuntuu.



Keväällä aloitettiin sitten arkitottelevaisuuskurssi. Imirhän oli siellä aivan huippu.. Alusta asti tolla ollut sellainen tyyli, että kun mennään koulutukseen niin minähän osaan kaiken ja teen ihan mitä tahansa pyydetään ja teen sen lähes täydelisesti. Kotona sitten.. Noo silloin kun huvittaa tai emäntä näyttää tarpeen rääkätyltä. No ei sentään, tottelee se nyt pääasiassa aina. Rauhoittumisharjoite oli todella näppärä noin vierailuja ajatellen. Se toimii erinäisesti vielä nykyäänkin. Tai siis ei tarvitse varsinaisesti enää rauhoittaa, mutta se, että jättää remmin pantaan kiinni aiheuttaa vissiin jonkin asteisen täytyy ottaa vähän rauhallisemmin sysäyksen. Luoksetulo alkoi myös kevään aikana olla kivasti hanskassa, jotta se sitten myöhemmin saattoi kadota teini-iän myötä ilmeisesti..



Keväällä saatiin myös surullisia uutisia, kun Imirin veli jouduttiin lopettamaan! Itse menin tietenkin tosi sekaisin ja vahtasin Imiriä tarkoin, ja kun sitten alkoi ontua niin vein kuviin. Muutoksia näkyi, mutta ei kuulemma mitään elämää haittaavaa. Lääkäri päätteli viisaasti, että ontuminen johtui lähinnä liiasta liikunnasta. Ensikertalaisena koiranomistajana en oikein osannut suhteuttaa oikein liukkaita kelejä ja pennun liikunnantarvetta. No mutta hyvä näin, Imir parani täysin muutaman viikon leppoisammalla liikunnalla ja senkin jälkeen pidin hyvää huolta, että lepopäivät tulivat varmasti viikko ohjelmaan mukaan.



Kevääseen ajoittuivat myös meidän ensimmäinen näyttelykurssi ja sitten tietenkin myös näyttely. Ensimmäinen näyttelymme oli sitten toukokuussa Mynämäellä. Harjoittelu oli sujunut hienosti ja ohjaajan antamat vinkit toimivat kivasti. Näyttelyssä Imir suorastaan yllätti mut. Se seisoi kehässä hienosti ja antoi koskea ja muutenkin käyttäytyi näyttelyalueella mitä kauneimmin. Ei haukkumista ei riepomista eikä mitään. Onneksi tästä oli tuleva tapa. Arvostelukin oli mitä upein ROP-pentu ja KP ja mitä näitä nyt on. Olin niin ylpeä mun pienestä hauvavauvasta.

Samoihin aikoihin sijoittui sitten Imirin ensimmäinen muutto. Kerrostalon toisesta kerroksesta ensimmäiseen ja saihan se samalla pienen pihankin. Valitettavasti samaan hetkeen ajoittui myös eroni poikaystävästä ja tämän aiheuttamista ongelmista saattekin sitten kuulla seuraavissa muisteloissa...Ekassa kuvassa Imir ja sen alltime favourite ystävä Tolstoi. Toisessa kaverini aussin kanssa ja kolmannessa uusissa maisemissa.