torstai 24. tammikuuta 2013

Miten voikin olla näin kiire?

Tammikuu on ollut kamala ja ihana ja taas kamala. Kun on liikaa kaikkea, ei pysty nauttimaan siitä mitä on. Musta ei ikinä tule ihmistä, joka jaksaa millään ilveellä kahta työtä kerralla. Aivan liian rankkaa kiitos vaan. Reilu kaksi viikkoa kun tekee joka päivä töitä, niin kyllä meinaa olla jo fyysisesti ja henkisesti siinä kunnossa, että ei vain jaksa. Ei sitten mitään. Siinä vaiheessa varmaan voi sanoa, että on oikeasti tosi väsynyt, kun oppilaat kysyy huolissaan ekalla tunnilla, että onko kaikki kunnossa kun näytät niin väsyneeltä... Onneksi ovat mitä ihanin luokka ja heidän kanssaan on kiva työskennellä, vaikka onkin siinä kunnossa, että oikeasti pitäisi nukkua vuorokauden ympäri. Vähintään.
                                                   koko porukka mukana kuvassa

No olen siis ollut töissä, viikot koulussa opena ja viikonloput sitten hesellä. Vielä olisi yhdet vuorot hesellä helmikuussa ja sitten se osa mun elämää on ohi. Haikeaa ja ihanaa. Pelottavaa ja helpottavaa. Mitä jos töitä ei sitten löydykään? Tai siis sellaisia töitä, joita haluaisin tai edes viitsisin tehdä. Enkä mäkään oo nirso. Ikekin on nyt viimeisiä kertoja ratsastettu ja sitä tulee kyllä ikävä. Mieletön hepo, jollaista tuskin ihan heti löydän toista. Sillä on ihana maastoilla, kun ei tartte pelätä mitään ja kuinka monen hepan kanssa voi lähteä turvallisin mielin maastoon taluttelemaan niin, että toisessa kädessä on koira ja toinen koira pyörii siinä irti? Voin kertoa että ei monen, mutta Ike onkin niin hieno. Tai on ainakin mun kanssa. Mulla on siihen hevoseen lähes 100% luotto. Pieniä kolhujahan luottoon aina tulee, mutta pääosin se on kyllä sellainen luottohepo että ei mitään rajaa. Hieno eläin. Ikävä tulee sitäkin.
                                                        Urhoo kiinnosti just tasan tän verran :D

Koiria en oo saanu reenattua siinä määrin kuin olisin halunnut. Harmittaa oikein kun Kárin koulutus on jäänyt ihan hunningolle, vaikka se on fiksu ja sitä on ilo kouluttaa, mutta kun ei vain jaksa sitten millään. No nyt meillä sentään alkaa taas agiliitely, niin onpahan sit jotain. Imir on oma itsensä, mitä ihanin kotikoira ja kyllä tarkoitus olis keväällä mennä se rallytokon alo aloittamaan. Liikkeet osataan ja kun olis hallikisa, niin ei olis mitään pelkoja ja tuskin mitään ongelmiakaan, jos itse vain pysyy tyynenä.
                                                                     puhut sä meille?

Kárin kanssa käytiin Turussa, kun mulla oli töitä ja Kárilla näyttely. Lauantaina 19.1. meillä oli mitä kivoin päivä, kun saatiin kunnon koiratreffit kasaan reenikamun luo. Siellä oli reenikamun pentu, Kári, naapurin Leira ja uudehko tuttavuus Odin. Isliksiä edustamassa siis. Sitten oli bc puolelta Into ja kaverin hoitokoira Urho. Kári oli ihan otettu Urhosta, jota taas ei olisi tuollainen rasittava nuori kiinnostanut lainkaan. Mutta kyllähän siellä oli sitten leikkeiä kaikkien kesken, joidenkin kesken ja pallolla. Oli kyllä ihan parhaita päiviä hetkeen.
                                                                mä vein noiden pallon.

Sunnuntain oli sitten näyttely ja jos joskus on näyttelyssä ollut tehokas tuomari niin tuolla. Kehä oli ihan valtavan ajoissa! Olin laskenu, että kehä ei missään nimessä ala ennen 13.30, jos silloinkaan. Kehä taisi alkaa jo ennen yhtä ja oltiinkohan me Kárin kanssa kehässä joka minuutti... Tehokasta toimintaa, mutta eipähän tarvinnut paljon koiraa seisotella. Kári oli ihan ok, vähän tuppaili istumaan, kun on jäänyt se seisonta reenkin pois... Tulokseksi tuli JUN ERI1, eli ihan hyvin meni. SA:ta lähetään sitten Tampereelta hakeen. ;) Mutta kyllä olin käytökseen taas tosi tyytyväinen, kyllä tuon kanssa vaan kehtaa mennä minne vain, ihan kuin Imirinkin. Hienoja koiria mulla.
                                                isliskasa ja bc:n pallon odotus

Tällä viikolla venäytin vissiin maanantaina jalkani, kun oltiin koirien kanssa jäällä. Tai luulen ainakin, en muista, mutta tiistaina oli jalka pipi ja iltaa kohden yhä kipeämpi. Onneksi sain illaksi ja keskiviikko aamuksi lenkki apua. Ei kestänyt jalka mitään rykimistä tai taipumista.. Keskiviikko iltana oli pakko soittaa äiti lenkittään koirat, kun oli niin kipeä jalka. Lähetin sitten Kárin äidin kanssa isälle hoitoon torstaiksi, koska en olisi millään aamulla selinnyt kahden koiran kanssa pitkästä lenkistä. Imir parka joutui tyytymään suht lyhyeen lenkkiin aamulla ja päivällä pelkkään pissatukseen. Nyt sentään illalla pääsi taas äidin kanssa ihan lenkille. Toivottavasti on huomenna parempi, koskapa alkaa se agility. Sinnehän mennään vaikka miten ontuisin. Mulla on vissiin tulehtunut jänne jalasta. Hoitona olisi lepoa, mutta pakkohan mun on koulussa sillä seistä, ei siellä vaan voi vain istua jossain.. Mutta ehkä se siitä. Onneksi Imirin kanssa on niin rentoa kävellä, että ei jalkakaan niin kärsi. Imir on niin ihana! Paras koira kotioloihin ikinä.
                                                                       jäällä

perjantai 11. tammikuuta 2013

Kiirettä pitää

Kuten otsikko kertoo, on mulla ollut tässä melkoista pyöritystä koko alku kuu. Koirat on onneksi paljon saaneet olla mun porukoilla ja näin ollen olen vähän edes paremmin ehtinyt juttuja tehdä. 6.1. muutin kamoja Valkeakoskelle melko läjän, vaikka jäihän tännekin vielä, kun muutama viikonloppu tartteis täällä vielä asua. Koskin kämppäkin saatiin asuttavaan kuntoon ja sinne muutettiin koirien kanssa heti. Maanantaina 7.1 aloitinkin sitten kuukauden sijaisuuden yläkoulussa ja lukiossa. Vähän kiireellä tuli, kun viikonloppuna kuitenkin olin vielä Turun päässä töissä. Nyt on eka viikko oppitunteja takana ja muutamaa tuntia lukuunottamatta ne meni varsin hyvin. Toivon todella, että mun ei ikinä koskaan tarvii ruveta vetään yrittäjyyskurssia.... :)

Ja koska vielä ei ole tarpeeksi töitä ollut, niin tokihan menen tänään vielä uudelleen töihin Turussa ja huomenna ja sunnuntaina kans. Sitten maanantaina iloisena ja pirteänä sitten taas tunteja pitään. Voi olla että oon noilla tunneilla hieman tööttööt. Mutta ei se mitään, kyllähän sitä kuulemma nuorena jaksaa painaa. Koirat on jääneet vähän lähinnä lenkkien varaan, kun ei oo oikein aika antanut myöden tehdä muuta. Keskiviikkona sain itseäni niskasta kiinni ja mentiin reenimään. Imir on tosi hyvä osassa juttuja. Eteen ja vierelle tulo on parantunut huimasti, samaten seisomaan jääminen ja siihen nouseminen käskystä ilman käsiapua. Mutta se helkutin seuruu... Kyllä se nyt vähän on parantunut, mutta melkoista haahuilua kyllä edelleen. Mutta ehkä se tästä. Kárin kanssa on panostettu siihen maahanmenoihin ja tänään, kolmen päivän reenin jälkeen se vihdoin meni maahan ilman käsiapua! Olin ihan banaaneina! Nyt sitten pitää vaan yrittää jaksaa hinkkaa sitä ensiviikollakin, jotta ei nuori unohda. Viikonlopunhan ne ovat taas äidillä, kun olen yöt täällä Turussa töissä.
                                                 näin vois herra nukkua uudessakin kämpässä...

Opetushomma on ollut valtavan kivaa, mutta kyllä kun tuli vähän äkkiä ja kaikki tunnit tekee just edellisenä iltana, niin kyllä huomaa tunneilla, että niissä olisi huimasti parantamisen varaa. Kolmas lukion tunti oli mun mielestä jo ihan hyvä ja ensimmäinenkin oli kohtuullinen, mutta se toinen... No ei puhuta siitä.. Ysien tunnit on olleet ihan parhaat ja oon tykännyt niistä tosi paljon. Pieni muutos verrattuna edellisiin yseihin, jota opetin. :) Kasiluokat on kivoja ja tekevät kyllä ihan jees, toinen niistä vaan on melkoisen vilkas. Luulen että siellä toisella luokalla on ainakin yksi jolla on ADHD, mutta eihän näistä sijaisille kerrota, niiden kanssa vaan eletään...

Koirista on muutenkin saanut olla ylpeä, koska mitä ilmeisimmin ovat yksinolon täysin hiljaa! Mitään kiellettyä ei ainakaan vielä ole myöskään tuhottu ja ylipäätään uusi asunto on otettu ihan hyvin vastaan. Yksi ongelma mulla tosin on. Se missä Imir nukkuu. :D Imirhän on jo pidempään täällä Turussa nukkunut parisängyn toisella puolella. Nyt mulla on kapeempi sänky, mutta Imirillehän ei kelpais, kun mun peti. Se on välillä käynyt vähän ahtaaksi, kun herra vaan hyppää sinne ja tekee itselleen tilaa. Ei siinä muuten mitään, mutta kun tulee sitten aina välillä heräiltyä, kun toinen punkee suoraan tyynylle... Kárihan nukkuu sänngyn alla, joten sitä ei oikeastaan ilta ysin jälkeen paljon näy, hännänpää juuri ehkä sieltä alta. Toivon, että kun hankin tähän kämppään nojatuolin, että Imir kelpuuttaa sen. Tai muuten alkaa nukkua lattialla...

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uusia tuulia

No nyt on sitten vuosi saatu vaihdettua ja koiratkin ovat kuulemma sen varsin rauhassa äidin kanssa ottaneet. On hyvä tietää ettei Kárikaan ainakaan Imirin kanssa välitä uudesta vuodesta ja paukkeesta. Seuraavat viikot ovatkin sitten mun elämässä valtavan hektisiä. Kaikkea uutta alkaa ja Valkeakoskelle muutto on ihan juuri edessä. Osa kamoista toki jää vielä tänne, koska täällä Turussakin pitää vielä viettää aikaa. En suoraan sanottuna juurikaan odota seuraavia viikkoja, koska olen koko ajan töissä. Ensin täällä vielä hesellä, sitten kouluun viikoksi ja taas viikonlopuksi heselle ja sitten viikko taas Valkeakoskella opettamassa. Sitten onkin Turun näyttely ja silloin on myös eka vapaa päivä sitten. Torstaina pitäisi viedä muuttokamat Valkeakoskelle ja viettää pari päivää haukkujen kanssa ja sitten vielä tulla tekeen ne pari vuoroa tänne.

Mulla on nyt ehkä jotain pientä muutos vastarintaa ilmassa tässä. En halua eikä kiinnosta. Siis juuri mikään. Haluan muuttaa Valkeakoskelle, sen tiedän, mutta nyt kun se pitää tehdä kiireessä ja kaiken keskellä niin en haluiskaan. Mun tulee paljon asioita ikävä täällä Turussa. Ihanaa koirapuistoa, ihanaa Ikeä (minkä muun hepan kanssa voin muka ikinä mennä kahden koiran kanssa ulos ilman että mun tarttee miettiä miten se käyttäytyy narussa?), niitä ihania maastolaukkoja... Niin ja näitä tuttuja lenkkejä, reenikamun kanssa vietettyjä koirahetkiä, Kárin saamia muitakin koirakamuja ja näitä Turun seudun islisihmisiä... No kyllähän mä täällä käyn ja tapaamisia järkkään kun tulen, mutta ei se oo sama...

Ja sitten on se helmikuu, jolloin ei olekaan mitään. Mitä jos ei tulekaan? Musta on tullu ihmeellinen jossittelija tässä. Ennen oon aina elänyt niin että kyllä sitä sit jotain, nyt mulle ei kelpaa enää ihan mikä vaan ja on töitä joita en halua enää tehdä. Heselle en enää mene, kun täältä lähden. Ei muualla kuitenkaan ole yhtä kivoja työkavereita ja kun työnä se ei ole mikään suunnaton helmi, niin en kyllä muualle mene! Muutenkin säännöllinen työ olisi ihana, jotain mikä olisi aina ma-pe eikä tarttis viikonloppuisin mennä. Mutta toisaalta en mä työtönkään varmaan haluis olla. En ainakaan pidempään, koska en ehkä osais. Oon kuitenkin melko energinenen ihminen ja kaipaan tekemistä. Toki koirien kanssa kyllä saa aikaa kulumaan, mutta ei se oo ihan sama.

Kuitenkin on paljon juttuja mitä odotan kun muutan. Muutamat hyvät kaverit asuu siellä, sitten on tietty nuo Tampereen seudun issikat, joihin kyllä meinaan tutustua paremmin. Mahdollisesti pääsen taas ratsimaan vanhoja hevostuttuja ja onhan sekin kivaa. Ja asuuhan mun vanhemmat siellä ja velikin, joten niiden kanssa voi sitten vähän enemmän viettää aikaa. Ja sielläkin on kivoja lenkkipaikkoja, sitten pitää löytää vain joku kiva koirapuisto ja joku paikka jossa reenailla Kárin kanssa agilityä.

Kaikki varmaan mene ihan hyvin ja jotain löytyy, mutta haluisin vain, että löydän jostain itsestäni sen itseni, joka oon aina ennen ollut. Sen joka uskoo, että kaikki järjestyy ja joka on valmis tekeen mitä vain että saa sen mitä haluaa. Sen itseni, joka oon aina ollut ennen. Sen, jonka lasi on aina täynnä, vaikka siellä olisi vain pohjalla liru. Sen itseni, joka nauraa ja nauttii elämästä enemmän kuin mistään muusta. Sen, joka ei luovut pienistä ja sen joka iloitsee aina mitä pienimmistäkin asioista. No ehkä löydän taas itseni uudelleen kunhan mun maailma vähän rauhoittuu ja ehdin taas ajatella itseänikin.

Hyvää uutta vuotta kaikille!