Miten voikin olla näin kiire?

Tammikuu on ollut kamala ja ihana ja taas kamala. Kun on liikaa kaikkea, ei pysty nauttimaan siitä mitä on. Musta ei ikinä tule ihmistä, joka jaksaa millään ilveellä kahta työtä kerralla. Aivan liian rankkaa kiitos vaan. Reilu kaksi viikkoa kun tekee joka päivä töitä, niin kyllä meinaa olla jo fyysisesti ja henkisesti siinä kunnossa, että ei vain jaksa. Ei sitten mitään. Siinä vaiheessa varmaan voi sanoa, että on oikeasti tosi väsynyt, kun oppilaat kysyy huolissaan ekalla tunnilla, että onko kaikki kunnossa kun näytät niin väsyneeltä... Onneksi ovat mitä ihanin luokka ja heidän kanssaan on kiva työskennellä, vaikka onkin siinä kunnossa, että oikeasti pitäisi nukkua vuorokauden ympäri. Vähintään.

                                                   koko porukka mukana kuvassa

No olen siis ollut töissä, viikot koulussa opena ja viikonloput sitten hesellä. Vielä olisi yhdet vuorot hesellä helmikuussa ja sitten se osa mun elämää on ohi. Haikeaa ja ihanaa. Pelottavaa ja helpottavaa. Mitä jos töitä ei sitten löydykään? Tai siis sellaisia töitä, joita haluaisin tai edes viitsisin tehdä. Enkä mäkään oo nirso. Ikekin on nyt viimeisiä kertoja ratsastettu ja sitä tulee kyllä ikävä. Mieletön hepo, jollaista tuskin ihan heti löydän toista. Sillä on ihana maastoilla, kun ei tartte pelätä mitään ja kuinka monen hepan kanssa voi lähteä turvallisin mielin maastoon taluttelemaan niin, että toisessa kädessä on koira ja toinen koira pyörii siinä irti? Voin kertoa että ei monen, mutta Ike onkin niin hieno. Tai on ainakin mun kanssa. Mulla on siihen hevoseen lähes 100% luotto. Pieniä kolhujahan luottoon aina tulee, mutta pääosin se on kyllä sellainen luottohepo että ei mitään rajaa. Hieno eläin. Ikävä tulee sitäkin.

                                                        Urhoo kiinnosti just tasan tän verran :D

Koiria en oo saanu reenattua siinä määrin kuin olisin halunnut. Harmittaa oikein kun Kárin koulutus on jäänyt ihan hunningolle, vaikka se on fiksu ja sitä on ilo kouluttaa, mutta kun ei vain jaksa sitten millään. No nyt meillä sentään alkaa taas agiliitely, niin onpahan sit jotain. Imir on oma itsensä, mitä ihanin kotikoira ja kyllä tarkoitus olis keväällä mennä se rallytokon alo aloittamaan. Liikkeet osataan ja kun olis hallikisa, niin ei olis mitään pelkoja ja tuskin mitään ongelmiakaan, jos itse vain pysyy tyynenä.

                                                                     puhut sä meille?

Kárin kanssa käytiin Turussa, kun mulla oli töitä ja Kárilla näyttely. Lauantaina 19.1. meillä oli mitä kivoin päivä, kun saatiin kunnon koiratreffit kasaan reenikamun luo. Siellä oli reenikamun pentu, Kári, naapurin Leira ja uudehko tuttavuus Odin. Isliksiä edustamassa siis. Sitten oli bc puolelta Into ja kaverin hoitokoira Urho. Kári oli ihan otettu Urhosta, jota taas ei olisi tuollainen rasittava nuori kiinnostanut lainkaan. Mutta kyllähän siellä oli sitten leikkeiä kaikkien kesken, joidenkin kesken ja pallolla. Oli kyllä ihan parhaita päiviä hetkeen.

                                                                mä vein noiden pallon.

Sunnuntain oli sitten näyttely ja jos joskus on näyttelyssä ollut tehokas tuomari niin tuolla. Kehä oli ihan valtavan ajoissa! Olin laskenu, että kehä ei missään nimessä ala ennen 13.30, jos silloinkaan. Kehä taisi alkaa jo ennen yhtä ja oltiinkohan me Kárin kanssa kehässä joka minuutti... Tehokasta toimintaa, mutta eipähän tarvinnut paljon koiraa seisotella. Kári oli ihan ok, vähän tuppaili istumaan, kun on jäänyt se seisonta reenkin pois... Tulokseksi tuli JUN ERI1, eli ihan hyvin meni. SA:ta lähetään sitten Tampereelta hakeen. ;) Mutta kyllä olin käytökseen taas tosi tyytyväinen, kyllä tuon kanssa vaan kehtaa mennä minne vain, ihan kuin Imirinkin. Hienoja koiria mulla.

                                                isliskasa ja bc:n pallon odotus

Tällä viikolla venäytin vissiin maanantaina jalkani, kun oltiin koirien kanssa jäällä. Tai luulen ainakin, en muista, mutta tiistaina oli jalka pipi ja iltaa kohden yhä kipeämpi. Onneksi sain illaksi ja keskiviikko aamuksi lenkki apua. Ei kestänyt jalka mitään rykimistä tai taipumista.. Keskiviikko iltana oli pakko soittaa äiti lenkittään koirat, kun oli niin kipeä jalka. Lähetin sitten Kárin äidin kanssa isälle hoitoon torstaiksi, koska en olisi millään aamulla selinnyt kahden koiran kanssa pitkästä lenkistä. Imir parka joutui tyytymään suht lyhyeen lenkkiin aamulla ja päivällä pelkkään pissatukseen. Nyt sentään illalla pääsi taas äidin kanssa ihan lenkille. Toivottavasti on huomenna parempi, koskapa alkaa se agility. Sinnehän mennään vaikka miten ontuisin. Mulla on vissiin tulehtunut jänne jalasta. Hoitona olisi lepoa, mutta pakkohan mun on koulussa sillä seistä, ei siellä vaan voi vain istua jossain.. Mutta ehkä se siitä. Onneksi Imirin kanssa on niin rentoa kävellä, että ei jalkakaan niin kärsi. Imir on niin ihana! Paras koira kotioloihin ikinä.

                                                                       jäällä