torstai 12. syyskuuta 2013

Sastamala 10.9.2013

Maanantaina tein päätöksen sitten, että lähetään vähän hyppään esteitä Sastamalaan tiistaina. Päätökseen kyllä vaikutti se, että sain ajomatkalle ja muutenkin seuraa. Tiistaina siis aamu otettiin ihan rauhaksiin ja sitten siinä neljän maissa lähettiin kohti Sastamalaa. Siellä oli siis agilityn möllikisat. Kári oli menossa kaksi medikorkuista rataa ja Imir sitten yhden minikorkuisen radan. Paikalla oltiin ihan hyvissä ajoin ja lenkitin siinä sitten koiria. Kisojen piti alkaa kello 18, mutta tuomari oli sitten valitettavasti melkoisesti myöhässä.. Aloittamaan päästiin vasta lähempänä seitsemää. Imir oli jo, miten sen nyt sanois, pikkasen ehkä poissa vireestä. Kun otin siltä pannan pois, niin sehän lähti kun viitapiru vetään kenttää ympäri, ei paljon kiinnostanut että mä kiljuin siellä jotain. Onneksi lelu sitten kiinnosti ja päästiin lähteen radalle. Radan Imir tekikin sitten yllättävän hyvin, kun lelua vähän helutteli välillä. Meni jo niin hyvin, että menin vähän liian kovaa ja kun en katsonut eteeni niin juoksin päin toka vikaa estettä ja kaadoin sen ja kaaduin oikein näyttävästi itsekin. :D Onneksi ei suuremmin sattunut, pieni haava polveen vain. Olin itse asiassa kovin tyytyväinen Imiriin, en ajatellut, että se oikeesti vaivautuisi tuleen koko rataa mun kanssa. :)
 lelunvoimalla!
Jäiköhän vähän päälle tuo hyppykäsky HOP!

Seuraavana oli Kárin vuoro. Muistaakseni (olin vähän hermona vielä) ohjasin Kárin jotenkin huonosti tokalle esteelle (ne oli hei linjassa, en tajua miten kämmäsin näin) ja se tuli sen ohi. Korjasin ja loppurata menikin tooosi hienosti! Tää möllirata oli sitä tasoa, missä me oikeesti nyt ollaan. Siis sellainen, minkä voin viedä ilman namia ja pysyn itsekin kärryillä mitä teen. Säännöt oli siis sellaiset, että namituksesta menee 10 virhettä, mutta kun tällä radalla ei tarttenut Kária namittaa, niin tuli vain -5p siitä "kiellosta".
 hämäräkuvia :)

Toisena ratana me hypättiin sitten avo rata, jossa sitten oli kontaktit ja kepit (ei keinua, ei me sit oltais sinne menty) Tällä radalla tiesin, että nameja on annettava, kun varsinkin kepeillä ne on vielä ihan pakolliset. Rata oli myös pidempi ja hankalampi. En ajatellut, että selviän siitä, mutta ylllättävänkin hyvin meni kyllä! Kárilla oli tälle radalle jostain syystä paljon parempi tempo ja sain oikeesti mennä ihan lujaa, että pysyin kyydissä. Palkat aina kontakteilta ja kepeiltä vei tietty aikaa, mutta eipä me mitään tulosta oltu tekemässäkään, harjoittelemassa vain. Kári päätti kerran radalla käydä moikkaan kaverina ollutta kuvaajaani kentänlaidalla ja siitä tuli sitten vielä ekstra 5 pistettä kieltona, mutta mitäpä pienistä! Kári oli ihan super. Kontaktit oli hyvät, kepit oli ihan parasta Kária ja muutenkin tosiaan vaiuhtia riitti ja kivaa tuntui olevan toisella. Toki siis hypyt oli medejä, oisko ollu ehkä 40cm? mutta sillä tasollahan me vielä hypätään muutenki.
 kepeillä ja vähän ehkä lähti vikalle tuo ponnu aikaisin?


Pimeys alkoikin jo tulla ja palkintojen jako olikin melko nopea tapahtuma. Hauskaahan oli, että mölliluokassa Kári oli mokista huolimatta kolmas ja tuloskin ihan ok ratavirheitä 5 ja ihanneaika alittui 6 sekunnilla! Avoimessa luokassa vain medeistä löytyi tuloksen tehneet radat ja näistä Kári oli yllätyksekseni toinen. Ratavirheitä oli se -15 (joista 10 siis nameista) ja aika meni yli 25sekuntia. Että ei huono, toiset kisat ja palkinnoilla! (rotumestiksissähän me mentiin yksi möllihyppely) Kotiin päin sitten ajeltiinkin pimeässä ja voi kuinka olinkaan iloinen, että mun ei tarttenut ajaa ja oli seuraa! Oli muuten koirat melkoisen väsyneitä illalla!
 ylempänä avorata ja alempana sitten se mölli, jos nyt mitään selvää saa. :)

Keskiviikkona käytiin koirien kanssa päivällä hallilla. Kárin kanssa otin vähän keppejä ja sitä irtoamista hypyillä ja Imirillä tein lähinnä seisomaan jääviä, koska se on vähiten rankkaa ja Imirille oli ollut kuitenkin aika rankka tuo tiistai. Hieman tehtiin senkin kanssa putkea ja rallytokon puolen vaihtoja. Kun tulin kotiin, oli mulla sitten kaksi ihan raatoa koiraa, joten ilta kyllä meni sitten ihan lepäillessä! Tänään mennään sitten lenkkipohjalla, mutta tähän mennessä on tehty jo kaksi ihan kunnon lenkkiä, joten ei tätäkään nyt ihan lepopäiväksi voine kutsua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti