sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Lomaviikko

Mulla oli siis hiihtoloma, joka loppuu tänään. :) Huomenna on taas työpäivä :P No juu perjantaina ajeltiin sitten Valkeakoskelle töiden jälkeen ja lauantaina olikin sitten sovittuna näkemistä Annan kanssa! <3 Sveitsissä asuva ystäväni siis oli Suomessa ja käytiin sitten Tampereella yhdessä syömässä ja elokuvassa. 50 shades of Grey tuli sitten katsottua oikein hyvän lounaan jälkeen. Lounaalla meitä oli kolme, mutta tuon toisen kaverin piti sitten lähteä välissä kotiin. Eli leffassa sitten ihan kahdestaan. En oikein tiedä mitä sanoisin tuosta elokuvasta... hmm ehkä jätän sanomatta mitään. Tulipahan katsottua ja kaippa ne jatko-osatkin tulee katsottua aikanaan.


 ja meillä kaikilla oli taas kerran niiin mukavaa <3


Sunnuntaina oli sitten Imirille hieronta varattuna joten suunnakis siis Ryttylä. Siellä sai taas koirat leikkiä ja painella pihalla menemään ja Imirkin piti tavanomaista lintuvahtiaan ja kävi aina välissä hakemassa namia. Kárillakin oli taas leikkikavereita. Vaikka pitihän sitä nyt taas alussa vähän Skirnirille möristä, mutta pian ne jo ihan nätisti leikkikin. Imir nautti taas hieronnastaan täysin siemauksin ja pakko oli miettiä josko sitä jossain välissä menisi itsekin hierottavaksi, tuskin siitä ainakaan haittaa olisi. Siinä meni taas aika rattoisasti hölistessä, aina vain on yhtä mukava tuolla käydä.

Maanantaina ajeltiin sitten Turkuun. Tarkoitushan oli käydä katsomassa kummipoikaa, mutta ei sinne sitten voitu mennä, kun olivat kollektiivisesti siellä vatsataudissa. Harmittihan se kun kerrankin olisi ollut siellä päin ja aikaa käydä. No onneksi sitten näin kuitenkin entistä reenikamua ja myöskin toista issikan omistajaa. Vähän kyllä mietin etukäteen että mahtaako Kári ja Jomi enää tulla juttuun, mutta yllättävän hyvinhän ne sitten tulivat keskenään toimeen. Ei mitään pärinää sen jälkeen kun aidan takaa vähän toisilleen purnasivat. Imirhän nyt tulee juttuun ilman ongelmaa. Tuo minun kyydilläni tullut koira Mella on siis narttu ja sehän sitten leikitti Jomia ja vähän Káriakin, Imirhän keskittyi haukkumiseen ja kerjäämiseen. Hauskaa oli! Lopussa laitoin sitten omat pojat autoon, jotta reenikamun vanhemmat pääsi kanssa moikkaamaan Mellaa. Mukavaa oli noitakin kahta nähdä, en ole pitkään aikaan niitä nähnytkään. :) Ja tokikin olihan Jominkin näkemisestä jo lähes 1½ vuotta! Aika uskomatonta että noi pojat tuli edelleen juttuun siitä huolimatta että ovat iässä aika lähellä toisiaan ja edellisestä näkemisestä on jo noin kauan. Upea ilta kyllä!
 toinen oli niin ylpeänä. :)
 Kári ja Jomi, melkein epätodellista. <3

 Mella oli niin nättinä
 kerjäyskerho

 leikin tuoksinaa


 Sony ja Ticokin pääsi tapaamaan Mellaa

Tiistaina kävin sitten vielä isoäitiä katsomassa ja sitten lähdin ajamaan kohti Valkeakoskea. Siellä oli sovittuna kanssa näkeminen yhden kaverin kanssa, jota en myöskään ole nähnyt piiiiitkäääään aikaan. Heillä on kaksi lasta, joten pääsi sitten koirat viihdyttämään samana päivänä sekä vanhusta että lapsia. Siellä ne meni sisällä remmissä perässä kun lapset "ulkoilutti" koiria. On se kyllä ihanaa kun on tällaiset koirat, jotka tulee noin upeasti lasten kanssa juttuun. *ylpeä*
 välillä näkyi vähän aurinkokin

Keskiviikkona oli sitten tiedossa valmisteluja kevään rallytokon rotumestaruuksia varten ja sitten illalla ajelinkin vielä Lehtimäelle. Torstai ja perjantai olikin sitten asteen rauhallisempia. Toki käytiin pidemmillä lenkeillä ja perjantaina kävin hakeamssa matonkuteita, jotta voin taas tehdä leluja tuonne mestiksiin. Ainakin islantilaisille. Lauantaina olikin sitten suuntana Kokkola. Siellä oli miitti Imirin kasvattajan ja yhden toisen naisen kanssa. Sielläkin oli onneksi niin paljon tällä erää lunta, että saattoi Imirkin vähän juosta irrallaan. Ja Imirin kasvattajalla oli mukanaan mitä suloisin pikkuistakin pikkuisempi narttu Kukkis. <3 Imir on tuon nartun eno, joten oli vähän niinkuin sukutapaamista. Sielläkin aika meni oikein rattosasti jutellessa ja koiria katsellessa ja tietysti koirista puhuessa. Mitäpä muutakaan koiran omistajat tekisivät? Ja niin Kári on nyt sitten ilmoitettu Roskilden näyttelyyn huhtikuun lopulla, joten sekin todellakin muuttuu todellisemmaksi hetki hetkeltä. :)
 aina yhtä riehakkaana uudessa paikassa.
 Yrsa ja Kukkis tutustuu

 Kárin mielestä Inari oli ihan paras
 islantilaisen monimuotoisuutta

 ja hönöyttä!
Kaunis Unur

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti