keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Pentuja katsomassa ja vähän agiliitelyä

Viime perjantaina ajelin vielä katsomaan Kárin pentuja kasvattajan luo. Pennut olivat kasvaneet jo ihaniksi möllyköiksi ja kyllä se vaan edelleen se tumma uros on mun suosikki, Tamur siis. :) Aivan ihana uroskoiran alku, jossa olisi niin paljon potentiaalia. Samana päivänä siitä haettiin uuteen kotiin Väinö eli punaisin poika. Pääsi varmasti oikein kivaan kotiin, jossa sitä odotti vanhempi koira ja kaksi iloista lasta. Sunnuntaina myös pallopää Roosa lähti uuteen kotiin. Ilmeisen hyvin ovat sopeutuneet uusiin koteihinsa mikä on aina ihanaa. Vierailu sujui oikein jouhevasti, Imir paineli pisin pihoja haukkuen ja Kári meni mukana. Pennut olivat ihanan leikkisiä ja iloisia, joten kyllähän siinä parisen tuntia meni ihan hujauksessa!

 kengännauha aktivisti
 Väinö
 Tamur <3
 Rölli
 Roosa ja Lilli
 Tamu
 Roosa
 Raparperi


Lauantaina meillä oli sitten koulussa päättäjäiset ja kyllä vaan tuli itselle tippa linssiin kun oppilaat olivat tehneet ihanan puheen opettajista ja sitten vielä lauloivat meille. Joitain noista oppilaista tulee kyllä ihan valtavan kova ikävä! Tiedä saanko enää ikinä noin kivoja luokkia, toivottavasti! Illan sitten pakkailin laatikoita ja otin ihan rennosti, koiria tietysti lenkitin.

Sunnuntaina oli suuntana sitten Janakkala ja agikisat. Paikalla oltiin hyvissä ajoin, joten oli kivasti aikaa lenkittää koiria. Kári oli ilmoitettu kahdelle radalle. Eka rata tuntui tutustumisessa ihan kohtuulliselta, ei mikään valtaisan vaikea, mutta alku aiheutti kaikenlaista mietintää, kun en voinut olla varma että Kári odottaisi lähdössä, jostain syystä usein varastelee ekalla radalla.. No sitten radalle. Kárihan sitte varasti! Mutta onneksi sain sen silti käännettyä kolmoselle eikä painattanut vaan suoraa, tosin kaarteet oli kyllä melkosia. :D Rata meni ihan kivasti, kepeillä olin taas koiran tiellä joten siitä -5 ja sitten myöhemmin yksi rima tuli alas, kun taas olin koiran tiellä, eli yhteensä 10 ratavirhettä, mutta ajassa oltiin, vaikka kepeillä meni aikaa ja kaarteet oli ihan valtavia. :D Sijoituskin oli aika hyvä kun oli 4/16!

Toinen rata tuntui oikeastaan tutustumisessa vielä paremmalta vaikka kulma kepeille oli mun mielestä haastavampi. Nyt Kári pysyi lähdössä ja vauhti oli mulle paremi, pysyin edes vähän paremmin perässä! Kepeille otin sitten ihan tarkoituksella hitaan lähestymisen ja ei ongelmaa, hienot kepit. :) Keppien jälkeinen hyppy sitten taas tuotti riman pudotuksen.. Loppu rata meni upeasti ja ajassakin oltiin eli -5 ratavirhettä vain. Olin oikein tyytyväinen! Kyllä me pystytään näihin ratoihin!! Tuolle pudotukselle ei ole mitään selkeää syytä, mutta ehkä se oli vain pieni arviointivirhe.. Mutta hyvä kisa ja hyvällä mielellä seuraavaan koitokseen. Siellä sitten katseltiin vielä muutamia kolmosten ratoja kun oli tuttuja radalla ja sitten Valkeakoskelle. :) Koirat oli kyllä melkoisen väsyneitä.

Tiistaina käytiin sitten vielä Ryttylässä leikittämässä koiria ja illalla agireeneihin Kárin kanssa. Ei sillä kyllä enää ihan paras puhti ollut, mutta ihan hyvin teki töitä ja minä sain reeniä mitä tarviin. Ton koiran kanssa on kyllä hauskaa tehdä töitä kun se on aina niin valmis kaikkeen. Loistava elukka. Tänään keskiviikkona sitten ajeltiin Kárin kanssa tänne Pohjanmaalle pakkaamaan, huomenna tulee veli sitten avuksi peräkärryn ja isomman auton kanssa. Imir sai jäädä kotiin äidin hoiviin, kun ei kuitenkaan arvosta tuota matkustamista niin paljoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti