keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

29/52 agikisoissa

Loppu viikko menikin tosi vauhdilla. Siis mitään ihmeitä en tehnyt, mutta aika kului jotenkin nopeesti. :) Tai no auto kävi jälktarkastuksessa ja on nyt katsastuksen puolesta ajettava taas vuoden verran. Lauantaina meillä oli sitten Kárin kanssa suuntana Tampere. Olin ilmoittanut sen kahdelle agilityradalle. Kisat alkoi kymmeneltä. Eka rata meni.. noo sinne päin. :D -10 ratavirhettä ja yliaikaa, kun kepeillä olin taas koirani tiellä. Mutta kivaa oli ja vauhti oli hyvä.

Toinen rata näytti tutustumisessa aika hyvälle. Siinä oli mun mielestä vain yksi vaaran paikka ja se oli toisena esteenä oleva putki, kun sen vieressä oli puomi. Rataa ennen sain seurakaverilta pari hyvää ohjetta ja muistin jopa radalla niitä noudattaa. :D Rata oli todella hyvä! Mitä nyt sitten itse kämmäsin ja lähes pakotin Kárin puomilta alas liian aikaisin. MUTTA! Me oltiin ajassa! Kaikki sujui hyvin, käännökset oli suht tiukkoja ja näin ollen tuloksena 5 ratavirhettä, mutta aikaa jäi vielä 2,6 sekuntia!! Voi riemun päivää. :D Me kyetään siis kyllä aikoihin, kunhan itse teen sujuvaa rataa. Kárihan oli ihan <3 <3. Siitä innostuneena pitikin sitten samoin tein ilmota se seuraavaan kisaan heti seuraavana viikonloppuna Turkuun. Vähän jännittää kun ilmosin nyt kolmelle radalle että miten jaksaa, mutta eiköhän se. Meidän rata näkyy ehkä tästä.
 kevään merkkejä

Sunnuntaina kävin sitten kanssa nopeesti Tampereella kun HauHaulla oli siellä varastomyynti niin piti käydä ostaan vähän ruokaa. Onneksi menin sunnuntaina, ruuhka oli aika vähäistä verrattuna lauantain kuviin. Sitten iltapäivällä tietty matka kävi takaisin Saloon, koska maanantaina töihin. Mun ihana naapurini oli hakenut mun postit, jottei postilaatikko ylikuormitu ja sain häneltä vielä aivan ihanan virkatun hiirenkin. <3 Ihanaa kun on tuollaisia naapureita.

Tiistaina meillä sitten olikin agia. alunperin ei pitänyt olla, mutta vaihdettiin toisen kanssa viikkoa ja ostin Imirillekin oman vuoron, kun oli mahdollisuus. Imirhän siis menee vain sellasia 10cm rimoja ja putkia. Nyt sillä oli ihan hulppee vauhti päällä, en pysynyt yhtään perässä :D Hienoahan se on että on noin hyvässä kunnossa ja tekee tollasella upeella innolla. Vaikka ei me varmaan saatais.. mutta täysillä eletään ja silleen. Sitten oli Kárin vuoro ja sekin teki oikein hienosti, emännällä taas oli vähän puolet hukassa ja rataakin unohtelin ja kaikkea.. Noh hyvät reenit anyways!
 onnelliset kevätpyöriäiset


 edestä ja takaa <3

Tänään on sitten ollu ihan lepopäivä, vain perus lenkkeilyä, ei mitään ekstraa. Ihana keli on ollut ja onneksi oli vielä tänäänkin. Katsotaan miten huominen menee kun paljon huonompaa on luvattu. :P Kuvat maanantailta, kun oli oikein aurinkoista ja ihanaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti