torstai 17. maaliskuuta 2016

31/52 lenkkeilyä ja vähän reeniä.

Viikonloppuna olin taas Valkeakoskella ja lauantaina kävin Tampereella lenkillä muutaman muun islisihmisen kanssa. Koiria oli mukana kuusi ja kun kaksi muutakin oli uroksia sai Kárikin pysyä remmissä. Toiset kaksi urosta saivat juosta vapaana, kun kivasti pysyivät ihmisten edessä ja poissa poikien naamalta. Kiltisti olivatkin ja leikkivät narttujen kanssa. Lenkki oli tosi kiva, oltiin Särkijärven jäällä. Kelikin oli ihan hulppeen hieno! Sunnutaina tultiin kotiin sitten myös ystävän kautta. Siellä sai sitten munkin pojat taas pihalla juosta ja Imir sai hierontaa. Hauskaa oli ja rupatellessa aika kului taas ihan siivillä.
 jäällä oli kivaa


Maanantaina meillä oli sitten agireeni. Vaihtui kausi ja mä vaihdoin ryhmää koska kun ensi maanantaina vaihtuu jakso, sopii maanantai meille paremmin päivänä. Mentiin ajoissa, niin tein Imirin kanssa siinä ensin vähän jotain pientä reeniä. Mentiin ekana radalle ja se meni oikeen hyvin. Kaikkein tyytyväisin olin keppeihin. Kári haki ne upeest!! Muutenkin moni juttu meni hienosti. Putken pimee pää oli ihan loistava. Hirveen hyvät reenit siis.

Tiistaina oli ihan perus lenkkeily päivä, ei ihmeitä, lepoa koirille. Keskiviikkona menin yhdeksään joten päästiin aamulla jo tohon lähimetsään ja Kári sai siis kirmailla vapaana. Oli kamerakin mukana, kun toivon että olis tullu kaunis auringonnousu, mutta sumu pilasi ne ajatukset. Iltapäivällä olikin sitten upeen kaunista ja mentiin tohon frisbeegolf metsään. Kári sai nytkin olla vapaana, vielä kun ei kukaan pelaa siellä. :D Oli kyllä ihan mieletön keli ja taas kamera mukana, joskin kuvista ei tullu ihan niin kivoja kun toivon, kun koiria ei oikeen huvittanut posettaa.
 jotain jään tynkää vielä tallella. :D
 arvaa ketä ei oikeen huvittaut?


 aamulla tänkin poseeraus vielä toimi


Tänään mulla oli aamusta koirat tunnin mukana töissä, kun oli yhden luokan vika mun tunti tänä vuonna ja olivat toivoneet, että toisin koirat mukana. Toteutin siis sen toiveen ja sen jälkeen käytiin vähän reenimssä hallilla, kun oli se kiva kolmen tunnin hyppäri. Sitten koissut kotiin ja takas töihin. Töiden jälkeen sitten vielä kivassa säässä lenkki. Kyllä on tällä viikolla kelvannut lenkkeillä! Ja töissäkin on ollut ihan super kiva viikko, oppilaat on ollu kivoja, tunnit on menny vauhdilla.. En tiedä, huomenna varmaan räjähtää käsille. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti