maanantai 29. heinäkuuta 2013

Sydämessä kaikki kunnossa ja silmilläkin näkee

No niin mitähän kaikkea onkaan taas oikein tehty? Torstaina aamulla lähdettiin kuudelta kiertämään tuo lähijärvi. Siinä on alkumatka vähän tylsä, kun tarttee mennä asfaltteja pisin, mutta sitten kun pääsee metsään niin johan on mukavaa! Kári sai tietenkin juosta vapaana, eipä tuolla ketään tuohon aikaan aamusta ole. Imir oli sit remmissä. Mukavasti meni matkaan pari tuntia ja pojatkin pääsivät vähän väliä järveen polskimaan, kun lämpötila kyllä kohosi melkoisen vauhdikkaasti jo heti noin aikaisin. Sain muutaman ihan kivan kuvankin! Vähän oli metsässä kameralle liian hämärää ja monet kuvat meni ihan sutuksi, mutta onneksi edes muutama onnistui. Lenkin jälkeen kävin vähän asioilla ja sit oli iltapäivällä vielä tarkoitus käydä hallilla, mutta ei kyllä millään. Oli niin kuuma ja koiratkin molemmat ihan tööt. Sai siis jäädä reeni ja otettiin sit vaan lunkisti.
 plutaus
 aamu-usvaa
 järvikyttääjä
 Suomi <3
 oli ihana valo
 vähän maalauksellisuutta
 hymypoju
 jälkiuinti

Perjantai aamuna tehtiin kans ihan ok sellainen reilu tunnin lenkki ja sit koirat autoon ja kohti porukoiden residenssiä. Siellä sitten hetki ehittiin istuksia ja sitten Kári autoon ja nokka kohti Turkua. Meillä oli aika Koira ja kissaklinikalle Turkuun silmä ja sydän tarkkiin. Kári sai tipat silmiin ja sit odoteltiin varmaan noin puoli tuntia ja sitten ei kun tarkastukseen. Ensin kuunneltiin sydän ja sieltä kuului vain normaaleja sydänääniä. Sitten silmät. Kári ei olis millään malttanut olla ja antaa katsoa, vähän oli haastavampaa kuin Imirin kanssa aikanaan, joka vaan lähinnä olla möllötti. Mutta saatiin katsottua ja kaikki kunnossa sielläkin! Hienoa!

 kummipoika
 reipas koirantalutus käynnissä
 telkkarihetki
 ja ei kun menoks

kummipoika vähän musisoikin mulle
 
Seuraavana kohteena oli serkkuni kämppä ja kummipojan tapailu. Siellä oli koko perhe koossa ja pojilla oli oikein hauksa leikki ottaa Kárin remmistä kii ja juosta sit Kárin kaa ympäri kämppää. Kári meni oikein nätisti perässä ei ollenkaan yrittänyt näykkiä tai paimentaa pieniä kaks vee poikia. Sitten vähän katseltiin telkkaa ja sain siinä vielä ruokaakin mikä oli oikein mukava pikku lisä. Serkun luota, kun Kárin pupillit oli jo normaalimmat otettiin suunnaksi sitten reenikamun koti. Siellä oltiin ihan hetki vain minä ja reenikamu, mutta pian pihaan tuli meille molemmille ihan uusia ihmisiä ja heidän mitä suloisin noin 3kk vanha pentu Brimi. oli oikein rohkea pikkuinen ja vesi kiehtoi selkeästi suunnattomasti tätä herraa ja viettikin ihan hyvin aikaa reenikamun altaassa. Suloinen oli kyllä. Mukaan tuli myös Leira emäntineen, vaikka ei Leiraa nyt kiinnostanut ollenkaan leikkiä, se oli niin aikuista että. :) Mutta ei se mitään, ehkä johtuu vaan hormooneista ja ensi kerralla taas innostuu mukaan geimeihin.

 Leira the aikuinen ja Jomi
 kaikki neljä
 ai mitä pientä mielistelyä?
 yhteiset kiinnostuksen kohteet?
 komennuksen jälkeinen ilme..

Pihalla meni sellainen 2 ½ tuntia ihan rattoisasti, mitä nyt välillä Kárilla meinasi mennä vähän hermo ja piti vähän öristä pennulle ja Jomille kun ne leikki keskenään. Olis vissiin halunnu Jomin ihan ittelleen... Tai jotain. Onneksi hyvin menee vielä sanallinen komento perille ja sen jälkeen leikki jatkuu kuin ei mitään, joten en nyt vielä oo kovin huolissaan näistä urosmaisista elkeistä. Täytyy vaan vähän vahtia enemmän, ettei tuu oikeesti kunnon sanomista joskus. Yöksi menin veljen kämpään, joka oli tyhjänä, kun se oli Valkeakoskella tupareissa ja samalla rakensi porukoiden pihaan muutaman kaverinsa ja mun toisen veljen kanssa kunnon aidan. Siellä on nyt 1,5m hienoa uutta aitaa, että ei tartte kyllä pelätä että ainakaan yli menisivät.

 Brimi sitten melkein selkeesti tappoi Jomin. :D
 väkkärä
 mustiksena seuraa sivusta
 koko nelikko. :D
 keppileikki oli hyvä
että ihanko yksin meinasit koko kepin vetää???
 
Lauantaina hain sitten reenikamun ja otettiin suunnaksi Pori. Matka meni tosi sukkelaan ja oltiin paikalla paljon aiemmin kuin luulin. Porissa paistoi aurinko ja oli lievästi sanottuna ihan sika kuuma. Onneksi löydettiin sit varjopaikka missä odotella kehää, joka eteni siis etanavauhtia.. Kehä oli noin tunnin myöhässä kun sinne sitten lopulta päästiin. Kári oli sitä mieltä että täällä helteessä on nyt ihan riittämiin oltu ja kun tuomarin teltan varjossa piti seisottaa, niin eipä tuota kiinnostanu seistä, ei sitten yhtään. Se veti sammakoksi ja mä sit yritin sitä nostella sieltä välillä ylös, että tuomari voi katsoa miltä se näyttää. Meidän kaa nuorten luokassa oli myös komea punainen Bruni. Bruni jaksoi hienosti ja oikein ansaitusti olivat meitä parempia. Kári sai ERI ja hyvä sekin musta on tolla esiintymisellä. Arvostelu tulee taas tonne Kárin omalle sivulle.

Porin näyttelyyn mua tuli moikkaan yks mun kaveri, joka nykyään asuu Porissa, oli kyllä niin kiva nähdä ja onneksi nähdään heti tän viikon lauantaina uudelleen! Vein hänet sitten siitä kotiin kun lähdin pois. Reenikamun koira oli ollut ROP ja jäivät sitten isoon kehään. No ei valitettavasti olis mun kyydillä päässytkään kotiin, kun kerran lähdin suoraan Valkeakoskelle, mutta onneksi oli saanut toisen kyydin. Matka kotiin sujui yllättävän hyvin, joskin vähän meinas kyllä väsymys jo painaa. Porukoilla mua sitten odottikin tuo hieno uusi aita ja koiruudet pääsi sitten sinne leikkimään. Ne kun on aina yhtä onnessaan kun näkevät pienenkin erossa olon jälkeen. :)

 lauantai aamuna Kupittaalla

Kári tutustui Turun jättiläisiin oikein urheasti.
 
Sunnuntaina mun suuntana oli sitten Padasjoki ja siellä partioleiri Ilves. Siellä oli vierailupäivä ja tuttuja menin moikkaamaan ja veinkin jotain pientä sinne, mitä tarviivat. Siellä vierähti kivat kolmisen tuntia ihan sukkelaan. Sieltä sitten tallin kautta kotiin. Oli muuten kuuma! Eipä paljon jaksanut poninenkaan, mutta sainpahan senkin kunnolla töihin. Hieno poni se on, mutta ei todellakaan mikään helppo kiva pikkuinen. Sen ei vaan saa antaa yhtään ajatella itse, niin johan sujuu hienosti. :D sitten porukoille saunaan (juu kuumana päivänä..) ja sitten koirien kanssa tänne omaan residenssiin, jossa yllättävää kyllä ei ollut mikään ihan julmettu kuumuus vaan täällä sisällä on ihan siedettävää.

Tänään sitten mentiin vihdoin hallille reenaan. Kepit alkaa sujua Kárin kaa aika kivasti. Tosin kuumahan siellä oli, joten toinen ei kyllä ollut kovin meneväinen. Enkä ihmettele, koska kuuma on. Kárin kaa tein pieniä radan pätkiä ja pääosin kaikki menee hyvin, tai menee aina kun mä teen oikein. Heti jos kämmään, niin eipä sit tietenkään suju. Mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvät reenit olosuhteisiin nähden. Imir sit taas on ollut ihan tosi hyvä! Tänäänkin tehtiin vaikka mitä ja rataakin melkein ilman palkkaa. Kerran annoin namin radalla. En oikeesti tiiä miksi se on noin kivassa vireessä, mutta voi kun löydettäis tuo vire meille johonkin kisoihin! Koska nyt sen kanssa tekeminen on ihan huippista. Jos se olis aina tehnyt tollee töitä niin en olis missään nimessä pitänyt tokoakaan mahdottomana. Mutta jos nyt joskus syksyllä sitten sais ton vireen rallyn hallikisaan niin johan olis kuule iloista menoa. :D Muuten on sit taas ollu kuuma päivä ja hitaalla on käyty. Just käytin poissut uimassa. Nyt ne nukkuu, on kai kivan viilee olla.

1 kommentti: