perjantai 2. elokuuta 2013

normi arkea

Tiistaina lähdettiin aamusta taas kunnon lenkille ympäri Lotilan. Tällä erää Imir fleksissä, jotta silläkin olis välillä enemmän tilaa juosta. Kun päästiin metsään ehdin just miettiä, että jos kuitenkin päästäisin Imirin irti, kun eihän siellä kuudelta aamulla nyt ketään ole. No ei ole ihmisiä, mutta onneksi en päästänyt irti. Ihan minuutin päästä tuosta ajatuksesta kuului vaan kun puska rytisi ja siellähän mennä painoi sitten hirvi! En kyllä ihan tajua miksi se tuossa metsässä oli, mutta kiitiin vaan luojaa ettei Imir päässyt sen perään pinkoon. Kári vaan tuijotti metsien jättiä ihmeissään ja tuli sitten mamman luo ihan nätisti. Imiriä olis varmaan sit saanut hakea jostain Hämeenlinnasta jos olis perään päässyt meneen. Muutenkin lenkki oli kovin rikas eläinten suhteen. Jo ennen metsään menoa nähtiin peuroja kaksi, sitten metsässä ihan niitä perus jäneksiä ja oravia, sekä liito-orava, jota en ole itse ennen onnistunut näkemään. Linnustoa oli myös runsaasti, ehkä hienoimpana silkkiuikkupoikue. Hieno lenkki siis.
 Kárin mielipide asioista..
 pallovahti
 pallon noutajat
ja pallon kyttääjä
Iltapäivällä menin ystävien luo käymään ja vietin oikein mukavan iltapäivän heillä. Iltapäivä oli tosi kuuma joten lenkkinä oli sitten tooooosi rauhallinen lenkki. Eipä se poikia tuntunut haittaavan. Keskiviikkona mentiin sit taas hallille, tosin vasta joskus kymmenen maissa. Aika oli sinällään hyvä, että hallilta juuri lähti joku ja kun me lopetettiin tuli paikalle kolme muuta autoa. Kárin kanssa hiottiin taas keppejä ja hyvin meni. Otettiin myös ratapätkiä ja ihan kivasti meni. Nyt pitäis vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä enemmän niitä esteelle lähettämisiä, kun niissä on niin kovin kiinni mussa. Jotenkin kai koen sen vähän vaikeaksi ja tylsäksi joten niitä ei tehdä, vaikka tulevaisuutta miettien kyllä pitäisi ja paljon. Tartteis jotain seuraa tonne treenaan. Imirin kanssa tehtiin sekalaisesti kaikkea, mulla oli vähän jaksaminen hukassa, joten se oli sit vähän sitä ja tätä. Senkin kanssa kyl tehään noita keppejä, ihan huvin vuoksi siis. Mutta hyvin se tekee edelleen. Syksyn kisoja odotellessa.
 pallopäät


Keskiviikkona mulla oli myös hammaslääkäri ja reikiähän siellä taas on. Tylsää että on noin heikot hampaat.. Siis voin harjata niitä vaikka 5 kertaa päivässä ja silti noita pirulaisia vaan tulee. Lääkäri paikkasi nyt yhden ja syyskuulle sain sitten toisen ajan, jolloin korjataan sitten loppu suu. onneksi reiät ei vielä olleet kipeitä. Poikien kanssa mentiin porukoille, kun siellä on nyt se kiva piha. Torstaina tehtiin kans ihan kunnon aamulenkki ja sitten oli vuorossa rokotukset pojille. Ihan hyvin meni. Imirillä on sellainen "makuuhaava" toisessa etusessa, mutta ei kuulemma oo vaarallinen ja Kárilla on poikki yksi hammas, mutta ei sillekään kuulemma kannata tehä mitään jos ei vaivaa. Siis toki sit kandee poistaa jos koira muutenkin nukutetaan. Että tällaista. Tiedä sitten mihin tuo hymynaama on törmännyt että on sitten etuhampaansa saanut rikki. Taas mentiin sitten porukoille nauttiin pihasta.
 posetuksia



Iltapäivällä menin sit tallille ratsimaan Repeä ja viettämään aikaa Retun kanssa. Repe poni oli oikein kiva ja onneksi oli kun oli omistajansa meitä kuvaamassa ja katsomassa. Ratsastaessa olis tietty kiva että kerkeis vähän miettiä miltä sitä ite näyttää siellä selässä... Onneksi Repe sentään näyttää ihan hyvältä. :) Retu oli kyllä melkoinen perässä hiihtäjä, mutta tulipahan taluteltua. Ihanahan se on ei siinä ja onneksi melko pian saa sitten sekin alkaa kuntoutua ratsastuskuntoon. <3
 Repe, kuvat  Henna Hintikka

Perjantaina tehtiin aamusta lenkki purtsille. Kári sai taas huidella meneen ja Imirkin oli suht kivasti. Ei mitään ihmeitä nähty lenkillä. Takaisin tultiin Lotilan kautta, kun koirilla tuntu olevan aika lämmin. Imirkin kävi oikein kastamassa kylkiin asti joten taisi niillä ihan oikeesti olla lämmin. Iltapäivällä menin sit taas ystävien luo, kun mulla on netin kanssa nyt melkoista säätöä. Toivottavasti ensi viikolla taas toimii paremmin. Siellä sitten vierähtikin melkein koko ilta.
nyt on tosiaan kunnon aita! :)

Tänään tultiin heti aamusta tänne porukoille ja pian otan suunnaksi ensin Vesilahden ja sitten Kylmäkosken. Koirat saakin jäädä tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti