perjantai 19. huhtikuuta 2013

agiliitoja

Keskiviikko oli melko sateinen, mutta mä lintsasin käytännössä koko päivän koirien lenkittämisestä. Äidillä oli vapaa, joten koirat meni sinne työpäivän ajaksi, eli käytin ne vaan aamupissalla. Iltapäivällä mulla oli partio, joten koirat, edelleen äidin helmoissa, lenkkeili siellä. Sitten ei ollutkaan jäljellä kun iltapissatus. Kivahan tuo on välillä noinkin, ettei ihan aina tartte ite mennä. JA varsinkaan sateisena päivänä. :D

Torstaina käytiin aamusta hallilla. Imirin kaa rata oli tällainen: lähtö --> 360 oikeaan --> istu, eteen, vasemmalta sivulle --> spiraali vasemmalle --> pyörähdys --> istu, kierrä koira -->270 oikeaan --> hyppy -->istu, käännös vasempaan, istu --> liikkeestä maahan --> istu, askel oikeaan istu --> houkutus --> eteenpäin askelsarja --> maali
Vihdoin siis jaksoin tehdä houkutuksen ja voi kun se olikaan hankala. Tosin siellä oli meidän reeni lelu ja se ei varmaan ollu hyvä idea. Imir yritti jo tuolta spiraalista lähteä lelulle. :D Mutta päästiin sitten kuitenkin houkutuskin. Ensi kerralla tarttee ottaa joku muu lelu, koska onhan tuo vähän töykeää laittaa sinne palkkalelu. Muut jutut meni ihan ok, istu, askel oikeaan istu on haastava ja Imir jää siinä vinoon, mutta ei niin pahasti että välittäisin. Katsotaan jos se siitä paranee. Onhan nuo vasempaan käännöksetkin parantuneet huimasti. Mä vähän haluisin mennä 9.5 kisoihin, mutta jännitän nyt jo sitä kisapaikkaa, joten en tiedä onko mitään järkeä edes yrittää.. Mutta kai sitä vois ilmoittautua ja sit jättää menemättä, jos kisapaikka on paha. huoh.. katsellaan nyt.
sä voiti hymypoika palkinnon...

Kárin kanssa tehtiin keppejä, ne alkaa jo sujua tai niiden alku sujuu hienosti. Lopussa tulee turhan usein yksi virhe, eli yksi keppi jää välistä. Mutta hajulla ollaan jo hyvin mitä tehään. Sitten otettiin noita vauhtiratoja 30 esteillä. Meni oikein mallikkaasti. Otin myös pari kertaa puomille kiipeämistä ja kyllähän se kiipeää, mutta ylhäällä ei mennä mihinkään. Ensi kerralla taidan ottaa alastuloja, josko se taas auttaisi tuolla ylhäällä olemiseen, että tiedostais, että kyllä se alastulokin tulee. Halleilun jälkeen kävin töissä ja sen jälkeen isän seuraksi, kun äiti lähti matkoille. Iskä oli kiva ja vei pojat vuorotellen ulos, niin taaskin vältyin sateessa lenkkeilyltä. Veli teki meille töissä sellaiset hienot islannit. Niistä saa hienoa rekvisiittaa kisoihin, kunhan saan vietyä ne maalarille. :D

Perjantaina sitten otettiin iisisti ja tehtiin vain rauhallinen metsälenkki aamusta ennen töitä. Töiden jälkeen vain pika lenkki, koska Kárin piti jaksaa ohjatuissa reeneisää. Imir taas ystäville hoitoon ja Kárin kaa hallille. Meitä oli tällä kertaa vain kaksi paikalla ja se toinenkin oli uusi. Melkoinen tapaus, ainakin näin ensi näkemältä. Raivosi sieltä Kárille suu vaahdossa ja kun oli iso koira niin olihan se vähän jännä. Ne meni ensin radalle. Olivat ihan aloittelijoita harjoittelivat putkea, hyppyä ja pussia. Koira ei juurikaan ollut kyllä kuulolla, mutta luulen että oli teini-ikäinen uros kyseessä, että ehkä ne korvat siellä vielä tulee. Mutta ihan hyvin se niitä esteitä meni, kunhan sen sai meneen sinne esteelle ja kunhan se omistaja sai sen aina hetkeksi kuulolle.
miten hieno tästä vielä tuleekaan. :)

Kárin kanssa mentiin sitten heti aluksi 15! esteen rataa, jossa ohjaaja käski vain kerran välipalkata esteellä 4. Olin vähän että mitähän tästä tulee, mutta rata meni oikein hyvin, lukuunottamatta tuota estettä 4. :D Sitten harjoiteltiin vain tuota alkupätkää hetki, jotta sain sen sujuvaksi. Vikahan oli minussa, kun mun olisi pitänyt päästää Kári 3 jälkeen mun edelle, jotta pääsee kunnolla sinne takakiertoon. Kun tajusin ite mitä pitää tehdä, meni nuo neljä estettä oikein mallikkaasti. Sitten vaihdettiin osaa ja siellä olikin mulle uusi ohjaussysteemi, taisi kutsua sitä twistiksi. Ekalla kerralla menin ihan sekaisin ja sitten Kári oli mun väärällä puolella ja mä ihan että ööh? Mutta tätäkin muutamalla toistolla saatiin parannettua kovin. Sitten otettiin vielä lopun pikapätkä ja se meni hyvin. Ohjaaja käski mun mennä kerran vielä alusta 15 asti ja nyt se sujui tosi hienosti. Edelleen tosin palkka 4 jälkeen. Sitten harjoiteltiin keppejä niin, että ohjaaja oli antamassa etupalkan. Ekalla ja tokalla kerralla tuli virhe, mutta sitten seuraavat kolme onnistuivat hyvin! Että kyllä meillä toivoa keppienkin kanssa on. Ja välillä toi jo oikein hyppii pari silleen kuin oikeat agikoirat. Lopuksi ohjaaja käski että kun ite reenaan niin otan sen kanssa niitä takakiertoja ja palkkaan niistä oikein ylitsevuotavasti ja ihan parhaalla palkalla, jotta siitä tulisi hulvattoman kivaa. Ja sitten niitä keppejä pitäisi tehdä sillä etupalkalla, jotta pääsen eroon kädessä olevasta. Että siinä meille reenattavaa sitten. Tosin ensi viikko on aika kiireinen näillä näkymin että saa nyt nähdä ehditäänkö reenaan vai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti